Vuoden peli 2014: vuoden pahin PR-perseily, jotain muuta jo kiitos ja vuoden indie-helmi
Pelivuoden 2014 aikana on nähty paljon onnistumisia, mutta myös epäonnistumisia. Ennen kuin on aika katsoa tulevaan, katsomme taaksepäin ja palkitsemme vuoden pelejä.
Tänään vuorossa on taas kolme palkintoa. Palkitsemme vuoden parhaan retrorällästyksen, pyydämme armoa meidät totaalisesti uuvuttaneelta pelialan ilmiöltä ja osoitamme syyttävällä sormella firmaa, joka perseili pahiten PR-rintamalla. Kukahan se voisi olla?
Vuoden PR-perseily: Ubisoft yleisesti
PR ei ole aina ihan helppoa. Pitäisi yrittää kehua tuotetta rehellisesti, mutta samalla niin, että mahdollisimman moni kiinnostuisi siitä. On ihan ymmärrettävää, että aina tämä ei onnistu. Ihmisiä ne PR-edustajatkin ovat. Mutta joskus homma menee niin perseelleen, että ei voi kuin ihmetellä, miten valvonta on pettänyt niin totaalisesti.
Tämä ei ollut Ubisoftin vuosi. Jo aiemminkin ajoittain vastatuulessa DRM-viritelmiensä ja uPlay-verkkokauppansa ansiosta ollut firma joutui tänä vuonna melkoiseen PR-kurimukseen. Ilahduttavasti – tai ikävästi – siitä oli myös kiittäminen puhtaasti heitä itseään.
PR-tappioita tuli laajalla rintamalla. Useampikin taho naureskeli sille, miten Ubisoftin peleistä suurin osa noudattaa nykyään hyvinkin samankaltaista ”kiipeä torniin, avaa karttaa, tee sivutehtäviä” –kaavaa, olipa kyse sitten Assassin’s Creedistä, Far Crystä, Watch Dogsista tai – helvetti vieköön – autopeli The Crewstä. Tämä jo yksistään olisi ollut jonkin sortin palkinnon arvoinen suoritus, mutta kun ei se siihen jäänyt.
Watch Dogsin lykkäykset ja Assassin’s Creed: Unityn julkaiseminen keskeneräisenä olisivat myös olleet pahoja juttuja ihan tyhjiössä, mutta firma ampui lisäksi itseään jalkaan. Useasti ja voimalla. Assassin’s Creedin arvosteluja ei esimerkiksi saanut julkaista ennen kuin peli oli jo kaupoissa ja moni ressukka oli sen ehtinyt ostamaan kuulematta, miten keskeneräisestä teoksesta oli kyse. Embargo — eli arvostelujen aikaisin julkaisuaika — kun oli säädetty niin, että peli oli kaupoissa ja sen ostaneet saivat streamata sitä netissä vaikka mielensä kyllyydestä, mutta lehdistö ei saanut sanoa mitään. Mitä järkeä tässäkin oli?
Kun pelaajat ja pelitoimittajat sitten ihmettelivät asiaa, Ubisoft kohautteli olkapäitään ja ilmoitti sitten, että The Crewstä — joka on kaikkien tietojen mukaan myös aikamoinen ongelmavyyhti – ei sitten lähetettäisi lehdistölle ennakkokopioita, vaan he saisivat pelinsä vasta kun The Crew olisi jo kaupoissa. Mutta hei, kun se peli sitten oli saatu, siitä saisi kyllä puhua vaikka saman tien!
Firma itse yritti perustella käytäntöä sillä, että The Crew on tarkoitettu pelaajien täyttämäksi maailmaksi ja arvostelijat eivät olisi saaneet pelistä realistista kuvaa. Ilkeä mieli kuitenkin epäilee, että pelin saama nihkeä vastaanotto niin lehdistön kuin betaa pelanneiden pelaajien keskuudessa vaikutti. Mutta että sitten päälle vielä ”armollisesti” annetaan oikeus kertoa pelistä mielipide vaikka saman tien? Kun peli on jo, helvetti vieköön, kaupoissa? Voi röyhkeyttä!
Valitettavasti PR-painajaiset eivät loppuneet siihen. Assassin’s Creed pyöri huonosti, joten Ubisoft julkaisi päivityksen, jonka kehuttiin parantavan PlayStation 4 –version ruudunpäivitysnopeutta. Paransihan se. Eurogamer-saitin mittausten mukaan jopa prosentin, joten teoriassa firma ei valehdellut. Mutta ollaan nyt rehellisiä: kuka muka huomaa, jos noin 15-20 FPS:n vauhdilla pyörivän pelin ruudunpäivitysnopeus nousee prosentin? Mutta päästiinpä kehumaan!
Ja palataanpa ajassa taaksepäin Assassin’s Creedin tiimoilta. Muistanemme, miten aikanaan kohuttiin vähän siitä, että pelaajahahmon kustomointiin ja neljän pelaajan co-opiin nojaavassa Unityssä ei voinut pelata lainkaan naishahmoilla. Ubisoft pahensi tuolloinkin asiaa hölmöillä selityksillään, eikä ensimmäistä kertaa: Assassin’s Creed III:ssa ei nähty paljon naishahmoja, koska ”Amerikan vapauden historia on miesten historiaa” ja niin edelleen. Syyt päätöksen takana olivat ehkä ihan päteviä, mutta jälleen kerran surkea PR piti huolen siitä, että tapahtunut oli imagotappio firmalle.
Kun listaa voisi vielä jatkaa aika paljon enemmänkin, tehdään mielummin näin: tämän vuoden PR-painajainen ei ole mikään Ubisoftin yksittäinen tempaus, vaan koko firma. Ottakaa nyt, helvetti vie, itseänne niskasta kiinni.
Miikka Lehtonen
Jotain muuta jo, kiitos: Sonic the Hedgehog
”Aika aikaa kutakin”, vanha sanonta tietää kertoa. Kaikella on oma vanhenemispäiväyksensä ja peleillä se valitettavan usein ylitetään reippaasti, toistuvasti ja tylysti. Jossain pisteessä sitä ei voi kuin nostaa kätensä ilmaan ja rukoilla, että armahtaisivat ja antaisivat jo jotain uutta.
Sega loi Sonicin tappamaan Marion suosio vuonna 1991, mutta homma ei mennytkään ihan putkeen. Sarjaa on kumminkin hyvin lypsetty: tähän päivään mennessä julkaistuja pelejä on yli 43 kappaletta. Tämä luku ei sisällä edes kaikkia spinoff- ja opetuspelejä. Sonic-pelit ovat harvemmin olleet arvostelumenestyksiä, mutta niissä kumminkin oli laadukas taso hyvin pitkään. Nykyään ei voida sanoa samaa.
Nykypäivän sininen siili on edelleen se sama koppava teini, mikä aiemminkin. Minusta sopiva kansinaama merkkaamaan nykypelien laadutonta tasoa. 3D peleihin siirryttyä siilin seikkailut muuttuivat hyvin huonoiksi. 2000-luvun lapsi ei varmaan tiedä, että Segan keulahahmolta löytyy hyviäkin pelejä. Tietenkin huonojen pelien putkessa on aina poikkeus ja tällä kertaa se on Sonic & All-Stars Racing Transformed.
”You’re too slow!”, ”No copyright law in the universe is going to stop me!” ja muut ihanat lausahdukset saavat käden nousemaan kasvoille naamapalmuksi. Mukaviileän itserakas meininki pistää ärsyttämään, jos hahmon naama ei sitä jo tehnyt. Onneksi heppua pääsee pistelemään pataan Nintendon Smash Bros. -pelisarjassa.
Lopuksi voitte vielä ihailla Sonicin silmiä, jotka ovat selvästikin kasvaneet yhteen. Mahtaa olla aika iso silmämuna.
Kalle Lounela
Vuoden indie-helmi: Shovel Knight
Indiestä on vaivihkaa tullut suuri juttu. Siinä missä vielä muutamaa vuotta sitten indiet olivat marginaalijuttu, nyt monet vuoden puhutuimmista peleistä tulevat pienten tiimien kätösistä. Parhaille teoksille kannattaa nostaa hattua ihan erikseen ja näkyvästi.
Edellistä palkintoamme sivuten on joskus kiva nähdä, kun firmat ottavat niitä vanhoja ideoita ja hyödyntävät niitä oikein. Näin teki Yacht Club Gamesin Shovel Knight, joka voitti vuoden aikana useampiakin palkintoja. Ja nyt voitti taas yhden lisää.
Kickstarterista rahoituksensa kerännyt retrotasohyppely on palkintonsa ansainnut paristakin syystä. Näistä ensimmäinen on se, että se on oikeasti retroa. Ei vain suunnilleen retron näköistä, kun vähän siristelee silmiään. Pelin kehittäjät näkivät valtavasti vaivaa sen eteen, että Shovel Knight olisi sen näköinen ja kuuloinen, kuin se pyörisi oikeasti NESillä. Vähän taiteellisia vapauksia toki otettiin, mutta väripaletit, pikselimäärät, soittimet ja muut on valittu prikulleen oikein. Shovel Knight näyttää siltä, kuin se voisi olla kadonnut helmi Mega-Manin vuosilta.
Tämä yksistään ei riittäisi, vaan pelin täytyisi olla myös hyvä. Ja sitä Shovel Knight on. Se on vaikea, kiehtova ja palkitseva peli, jossa ainakin itse olin koko ajan liikkeellä sellaisissa fiiliksissä kuin tappio olisi ollut vain hiuskarvan päässä. Joskus hiuskarva rotkahtikin siihen suuntaan, mutta aina sen jälkeen tiesin, että vika oli minun. Ja kun sitten pomo lepäsi kentän lopuksi tai tein jotain muuta vaikeaa, voittajan fiiliksetkin olivat aidot.
Shovel Knight on oikeasti eräs vuoden parhaita pelejä ja jokaisen kannattaa sitä pelata, piti retrosta tai ei. Mutta jos piti? Kyseessä voi olla ihan se vuoden paraskin peli.
Miikka Lehtonen
