Miss Bimbo -peli kauneusleikkauksineen närästää vanhempia mutta tytöt tykkää
Nettiselaimessa pelattava, erityisesti nuoremmille tytöille suunnattu bimboilupeli nostattaa kummastuksen ja jopa närkästyksen aaltoja maailmalla. Miss Bimbossa näet luodaan Sims-tyyppisesti pelihahmo, joka kuitenkin kiitää sosiaalisen pelailun rintamalla hieman toiseen suuntaan. Nyt bimboillaan ja luvan kera.
Pelin tavoitteet poikkeavat totutusta. Hahmon terveydentilasta, onnellisuudesta, nälästä ja muista tuntemuksista huolehtiminen on tuttua esimerkiksi Simseistä. Myös hahmon luominen ja näiden ulkonäön muokkaaminen on tuttua tavaraa. Tällä kertaa kuitenkin nimenomaan ulkonäkö on kaikkein tärkeintä, sillä vain rikkain, kaunein ja suosituin on todellinen Bimbo – se Miss Bimbo.
Bimboilla käydään töissä, shoppaillaan ja osallistutaan muun muassa virtuaalisiin kauneuskisoihin, joiden palkintorahoilla voidaan jatkaa hahmon somistamista entistä vauhdikkaammin – eivätkä mitkään keinot ole kiellettyjä.
Kauneushoitolavierailut, kauneusleikkaukset, dieettipillerit sun muut apuvälineet ovat välineitä matkalla maineeseen. Ja sitten päälle puetaan vetävät alusvaatteet ja mennään ketkuttelemaan yökerhoon, josta kainaloon saattaa tarttua rikas poikaystävä – joka rahoittaa seuraavan tissileikkauksen ja shoppailukierroksen.
Kuten pelin iskulause kuuluu, ”become the hottest, coolest most famous bimbo ever!”
Miss Bimbon pelaajat ovat tiettävästi ennen kaikkea teinityttöjä, joista vanhempainryhmät ovat nyt huolissaan. Ymmärtävätkö lapset pelaavansa peliä vai sekoavatko pelin strategiat todelliseen elämään? Innostuvatko tytöt pelin takia kauneusleikkauksista ja syömishäiriöistä?
Vanhempien kuuluu olla huolissaan jälkikasvustaan mutta liika huolehtiminen lyö aina näpeille. Miss Bimbokin nousi uutishorisontin yläpuolelle nimenomaan vanhempainryhmien huolestumisen takia, mikä näkyy pelin suosion räjähdyksenä. Vain vähän aikaa sitten pelillä oli ”vain” noin 200 000 pelaajaa. Nyt kirjoitushetkellä pelissä on jo 247 000 rekisteröitynyttä pelaajaa – ja pelaajamäärät kasvavat tuhansilla päivässä.
Pelin tekijä puolestaan toteaa huolehtijoille, että ”Miss Bimbo on rakennettu niin, että se heijastaa todellista elämää humoristisella kieli poskessa –tyylillä. Se on vain harmitonta hauskanpitoa.”
Lue lisää eDomesta
Indiehitti Darwinia kiitää Xboxille
Jack Thompson tyrkytti pornoa oikeudelle
Pelihahmojen cosplay-maailmanennätys – katso kuvat
Pokémon Battle Revolution (Wii)
The Sims 3 – täysi vapaus tutkia, tehdä ja keksiä
The Sims: Selviytymistarinat (PC)