Uusimmat

Jotkut duunit vain ovat kivempia peleissä

27.03.2008 13:01 Jukka O. Kauppinen

Videopelit tuovat silmiemme eteen valtavan skaalan erilaisia elämäntilanteita ja ammatteja. Ne tuovat myös vaihtelua karuun arkeen. Monet työt ovat kuitenkin huomattavasti miellyttävämpiä peleissä kuin todellisessa elämässä.

Esimerkiksi ruuanlaitto on peleissä niin paljon lystikkäämpää. Ei palovammoja, ei pohjaan palaneita annoksia ja ulvovia palohälyttimiä. Entäpä lehdenjakajan duunit? Legendaarisessa Paperboyssa saat pisteitä kun rikot kilpailevan lehden tilaajien ikkunoita tai pihakoristeita. Oikeassa elämässä siitä tulisi vain tukkapöllyä ja kutsu oikeuteen. Tai pikkurikollisen ammatti? Grand Theft Autoissakin saat vain vähäsen sakkoja ja vietät yön putkassa, jos jäät kiinni ajettuasi tusinan ihmisten päälle. Tosielämässä olisit raudoissa ja pitkään.

Ja entäs sitten putkimiehen hommat. Oikea putkimies rassaa ihmisten röörejä ja ihmettelee mitä helvatan p*skaa ihmiset alapäästään päästävätkään. Tukkeutuneita putkia, ällöttäviä löydöksiä ja parhaimmillaan uudenlaisia elämänmuotoja. Mutta mitä Mario tekee? Juoksee, loikkii ja löytää putkista uusia rahalla täytettyjä luolastoja. Onko tämä sitten reilua?

Lue lisää videopelien ammattien ylivoimaisuudesta täältä: 7 Jobs That Are Better In Video Games Than In Real Life

Tuleeko teillä, hyvät lukijat, mieleen ammatteja, jotka ovat peleissä paljon miellyttävämpiä kuin oikeasti?

Lue lisää eDomesta

Aurinko nousi, Warhammer Onlineä lykättiin

Dracula palaa Transylvaniaan

Hakkerit korkanneet PlayStation Networkin, salasanoja varastettu

Kymmenen EA-klassikkoa, jotka ansaitsisivat jatkoa

Singstarien tulva ei lopu: Summer Party toukokuussa

Take-Two hylkäsi lopullisesti EA:n tarjouksen, pöljä-kortti jo pöydällä