Arvostelu: Netflixin The Package -kikkelihassuttelu on elokuvahistorian huonoimpia törkykomedioita

12.08.2018 13:56 | Aki Lehti

The Package aiheuttaa oksennusreaktion, joka ei johdu genitaalien mutiloinnista. 

The Package on melkoinen tapaus, sillä se on noin sata kertaa huonompi tekele kuin yksikään aiemmista Netflixin omaa tuotantoa olevista käppäelokuvista. Esimerkiksi Will Smithin tähdittämä Bright-hirvitys tai Duncan Jonesin ohjaama Mute ovat tähän verrattuna mestariteoksia.

The Package nousee myös kärkisijoille huonoimpien elämäni aikana näkemien elokuvien listalla, kiilaten paskuudellaan esimerkiksi legendaaristen kamalien Vanilla Icen Cool as Ice – tai Tom Greenin Freddy Got Fingered – pökäleiden ohi. Mikä tahansa viimeisen 20 vuoden aikana julkaistu sikailukomedia tuntuu The Packagen katsominen jälkeen suunnilleen Tarkovskin tai Kubrickin mestariteokselta.

Elokuvan ”juoni” ja ”idea” on se, että pöpelikössä telttailemassa olevan nuorisoporukan yksi jäsen leikkaa vahingossa peniksensä irti.

Sälli saadaan helikopterikuljetuksella melko pian sairaalaan, mutta kikuli unohtuu muiden haltuun metsään. Alkaa juoksu aikaa vastaan kun kullia yritetään saada ajoissa leikkaussaliiin. Tielle tulee tietysti toinen toistaan haastavampia esteitä, jotka esimerkiksi vaativat irronneen sukuelimen puhdistamisen sitä imemällä.

Puolentoista tunnin mittaisen The Packagen ainoa idea on siis nauraa penikselle, ja hahmojen toinen toistaan typerimmille seksi- ja pieruvitseille. Kulli sitä, pillu tätä ja nyt pääsen vihdoin panemaan ja oho – nyt jortikka lilluu nuoren naisihmisen oksennuksen peitossa.

Ja naisethan osaavat myös piru vie piereskellä!

Tämähän taitaakin olla komedian lisäksi jonkin sortin opetusmateriaalia, sillä luulin tähän asti etteivät naiset kaki ja käydessään vessassa pienemmällä asialla he ripsuttelevat ruusuvettä virtsan sijaan.

Kiitos, kiitos oikein paljon uudesta informaatiosta!

The Packagessa nähdään Daniel Doheny, Geraldine Viswanathan, Sadie Calvano, Luke Spencer Roberts, Eduardo Franco, Michael Eklund, Gary Jones, Alexander Calvert, Sugar Lyn Beard ja Blake Anderson, joista joku on tainnut joskus esiintyä jopa ihan oikeassa elokuvassa tai tv-sarjassa. Ei voi kuin ihmetellä miten kukaan heistä edes kehtaa näytellä tässä sontaläjässä omalla nimellään.

Ohjaajana toimii Jake Szymanski (Stepbrothers) ja kässärin ovat rustanneet Kevin Burrows (The Croods) ja Matt Mider (Gentlemen Lobsters). Heille on pakko nostaa hattua, sillä harvassa ovat komediat jotka eivät onnistu naurattamaan kertaakaan.

Jos The Packagesta haluaa saada jotain edes etäisesti huvittavaa irti, niin kannattaa laittaa suomenkielinen tekstitys päälle, sillä Netflixin hävettävän huonojen käännösten lukeminen on hauskempaa kuin mikään muu elokuvassa.

Kääntäjälle tiedoksi, että esimerkiksi taint-sana tarkoittaa suomeksi välilihaa, eikä sanaa saasta. Ymmärrän kyllä että elokuva on ollut aivan kamalaa kidutusta suomentajallekin, mutta pelkkää alapäähuumoria sisältävässä leffassa kyseiseen alueeseen liittyvät termit olisi ehkä syytä olla hallussa.

The Package on tietysti kielletty lapsilta, mutta mikä mahtaa olla elokuvan kohderyhmä?

Kukaan yli 12-vuotias tuskin jaksaa nauraa kikkelijutuille kuin muutaman kerran, saati sitten täyspitkän leffan ajan. En myöskään tiedä minkä päihteiden vaikutuksen alaisena tämä saisi edes vienon hymyn kasvoille, mutta ehkä jonkin sortin aivovaurio voisi edesauttaa elokuvasta nauttimista. Mutta nyt sanoin todella rumasti aivovauriopotilaista!

Nöyrimmät anteeksipyytöni ja samalla varoitus!

The Packagen katsominen itsessään saattaa aiheuttaa lievän aivovaurion tai ainakin jonkin sortin naksahduksen pään sisällä, sillä se on niin raivostuttavan huono, että mieleni teki paiskoa tavaroita ympäriinsä ja hajottaa jotain.

Menkööt liioittelun puolelle, mutta mielummin mutiloin omia genitaalejani kuin katson sekuntiakaan The Packagesta toistamiseen. Leffasta olisi ehkä voinut kirjoittaa myös ihan oikein analyyttisen arvion, mutta enpä jaksanut, koska The Package ei ole oikea elokuva.

Jos se ei vielä tullut selville, niin sanotaan vielä kerran aivan suoraan: The Package on hirvein Netflixin alkuperäiselokuva, aivan kaameaa paskaa, johon ei kannata tuhlata sekuntiakaan elämästään.

The Package tuli tarjolle Netflixiin viime perjantaina 10. elokuuta.