Uusimmat

Arvostelu: Mikä pettymys! Netflixin uusi scifi-trilleri Mute on totaalinen katastrofi

25.02.2018 10:30 Aki Lehti

Moon- ja Warcarft-elokuvista tutun Duncan Jonesin futuristinen trilleri ei toimi millään tasolla.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Duncan Jones on vihdoinkin saanut valmiiksi unelmaprojektinsa, jo noin 15 vuotta sitten hahmottelemansa Mute-elokuvan. Jonesille on valmis antamaan paljon anteeksi hänen debyyttiohjauksensa Moon-leffan perusteella, joka oli hieno ja omaperäinen pienen budjetin scifi-helmi. Sitä seurannut Source Code oli vain ihan ok elokuva, mutta toissa vuonna ilmestynyt Warcraft -leffa taas täyttä tuubaa, jonka epäonnistumista moni piti lähinnä studion ja rahamiesten syynä.

Nyt alkaa vaikuttaa siltä, että Moon on poikkeus ohjaajan filmografiassa, sillä myös Mute on aivan sietämättömän surkea elokuva.

Mute sijoittuu vuoden 2058 Berliiniin, jonka tietokonetehosteilla toteutttu Blade Runner -maailma näyttää elokuvan kohtalaisen suuresta budjetista huolimatta tökeröltä, varsinkin kun tuoreessa muistissa on upean näköinen Blade Runner 2049, jossa käytettiin lähinnä pienoismalleja ja kohtaukset kuvattiin lavasteissa, eikä green screenin edessä.

Jones suosii lähikuvia, joiden takia leffa tuntuu klaustrofobiselta. Se hengittää vain muutamassa kohtauksessa, joissa futuristista kaupunkia esitellään ilmakuvissa. Varsinkin sisätiloissa tapahtuvien kohtausten leikkaus on rasittavan töksähtelevää.

Ohjaaja itse on kuvaillut elokuvaansa Moonin henkiseksi jatko-osaksi, joka on aivan täyttä puppua. Maailma johon se sijoittuu voi olla sama, mutta Mute ei oikeastaan edes ole scifielokuva, vaan futuristinen metropoli on vain taustana järjettömän tylsälle trillerille. Sillä on hirveä hinku olla tulevaisuuteen sijoittuvaa film noiria, mutta elokuva ei onnistu saavuttamaan tarvittavaa tunnelmaa missään välissä, ei vaikka juoni on genren peruskauraa. Käsittääkseni alkuperäisessä käsikirjoituksessa rikostarinan tapahtumapaikkana oli nykyhetken Englanti.

Muten juoni on kulunut, aivan liian moneen kertaan nähty viritelmä, joka ei sano tai kommentoi yhtään mitään kuten hyvän scifin kuuluisi, ei vaikka siihen olisi lukuisia mahdollisuuksia. Alexander Skarsgård on baarimikko nimeltään Leo, joka on lapsuudessa tapahtuneen onnettomuuden takia mykkä. Hänen amishi-vanhempansa eivät antaneet lupaa toimenpiteeseen, jolla vauriot olisi saatu helposti korjattua. Lapsen ja vanhempien välistä suhdetta tai uskontoa ei käsitellä sen syvällisemmin, vaikka tilaisuus on tarjolla. Lopputeksteissä ohjaaja omistaa elokuvan kuitenkin edesmenneelle isälleen David Bowielle.

Leolla vaikuttaa olevan kuitenkin kaikki hyvin. Hänellä on työpaikka yökerhossa ja tyttöystävänä samassa paikassa työskentelevä Naadirah (Seyneb Saleh). Samaan aikaan katsojalle esitellään “Cactus” Bill (Paul Rudd) ja Duck (Justin Theroux), kaksi amerikkalaiskirurgia jotka suorittavat toimenpiteitä rikollisille. Sitten Naadirah katoaa, ja Leo lähtee hänen peräänsä, yrittäen löytää naisen hinnalla millä hyvänsä. Mute ei missään vaiheessa painota Leon olevan erityisen älykäs, mutta silti tämä vaikuttaa puskevan tietään läpi Berliinin alamaailman omituisen helposti.

Saleh ei saa onneksi paljon ruutuaikaa, sillä hän on kammottava näyttelijä. Kovin paljon paremmin ei onnistu myöskään Skarsgård. Mykän miehen esittäminen on tietysti haastavaa, ja vaikka näyttelijä yrittää väännellä naamaansa loputtomasti, ei hän onnistu välittämään oikein minkään sortin tunteita. Alussa mies sentään vaikuttaa rakastuneelta tai ainakin onnelliselta, mutta kuka tahansa osaa hymyillä.

Paul Rudd haahuilee koko leffan läpi aivan hukassa panoviiksineen. Justin Theroux vaikuttaa sentään edes yrittävän pitää hauskaa idioottimaisen näköisen peruukkinsa alla. Kaksikko on selvästi omistautunut elokuvalle, mutta vaivannäkö on täysin turhaa. Heidän hahmojensa syy olla mukana tarinassa selviää vasta pienen ikuisuuden jälkeen. Parivaljakon loputonta, turhanpäiväistä höpötystä hetken kuunneltuaan ohjaajaa voi kiittää ainakin siitä, että päähenkilö on mykkä.

Eräässä kohtauksessa Jones näyttää kuinka sikari tumpataan ihmisen silmään, josta hän leikkaa kuvasta palavasta reiästä muualla murjottavaan päähenkilöömme. Siirtymä on niin naurettavan huono, että elokuvan odottaa lipsahtavan kalkkunan puolelle. Harmittavasti Mute ei ole edes sellainen. Se on vain vaan äärimmäisen tylsä kaksituntinen, eikä tarpeeksi huono naurattaakseen.

Ainoa hyvä asia koko elokuvassa on Clint Mansellin soundtrack. Sen lisäksi sieltä täältä löytyy pieniä yllätyksiä bongattavaksi, kuten televisiossa näkyvä Sam Rockwellin Moon-leffan hahmo klooneineen ja huoltoasema, jonka omistaa Lunar Indrustries, sama firma joka lähetti hänet kuuhun. Muuta iloa tästä naurettavan tylsästä ja tökeröstä elokuvasta ei löydy.

Mute opettaa ainakin sen, että vuosikausia pöytälaatikossa lojunutta käsikirjoitusta ei ehkä kannata väkisin vääntää elokuvaksi. Mitä ohjaaja Jones yrittää tällä ylipitkällä töräyksellä sanoa jää täysin epäselväksi.

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat