Bruce Willis näyttää Cosmic Sin -tieteiselokuvan ensimmäisessä kuvassa siltä kuin vääntäisi jöötiä avaruuspukuunsa

30.06.2020 18:00 | Muropaketin toimitus

Cosmic Sin -scifi-elokuva vaikuttaa kunnon kalkkunalta.

The Hollywood Reporter on julkaissut ensimmäisen kuvan Bruce Willisin tähdittämästä Cosmic Sin -elokuvasta, joka on sekoitus toimintaa ja tieteistarinaa.

Fotossa poreesaa itse ummetuksesta kärsivän näköinen Willis futuristisessa avaruuspuvussaan.

Cosmic Sin kertoo sotureista ja tiedemiehistä, jotka yrittävät pelastaa ihmiskunnan avaruusolennoilta, jotka ovat loisia ja pystyvät ottamaan ihmisisännän valtaansa. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Corey Large ja ohjaaja Edward Drake. Sama kaksikko on vastuussa myös toisesta Bruce Willis -leffasta, eli tällä hetkellä jälkituotannossa olevasta Breachista.

Willis esittää elokuvan päähenkilöä, eli sotilasta nimeltään James Ford.

Hänen lisäkseen elokuvassa ovat mukana myös Frank Grillo (Captain America), Luke Wilson (Zombieland: Double Tap), Adelaide Kane (The Purge) ja WWE:stä tuttu showpainija Lana, jonka oikea nimi on CJ Perry.

Cosmic Sin -elokuvan ensi-ilta ei ole vielä selvillä.