Dallas Buyers Club jatkaa Matthew McConaugheyn hienojen elokuvien sarjaa

Ensi-ilta: 31.1.2014
Alkuperäisnimi: Dallas Buyers Club
Ohjaaja: Marc Vallée
Käsikirjoittajat: Craig Borten ja Melisa Wallack
Pääosissa: Matthew McConaughey, Jennifer Garner & Jared Leto
Pituus: 117 minuuttia
Ikäraja: K16
Idea: Punaniskacowboy sairastuu 1980-luvulla AIDS:iin ja alkaa diilata laittomia lääkkeitä kohtalontovereilleen
Arvostelija: Aki Lehti

Tositarinaan perustuva Dallas Buyers Club vaikuttaa aluksi vain Oscar-palkinnot mielessä tehdyltä elokuvalta. Matthew McConaugheyn ja Jared Leton roolisuoritukset tekevät siitä kuitenkin upean draaman, jossa on mukana myös ripaus komediaa.

Kehitysvammaisuus, elämää suurempi selviytymistarina, ällöttävän hahmon kasvu ihmisenä muista välittäväksi hyväntekijäksi, tappavan sairauden kanssa kamppailu tai vähemmistön edustajan esittäminen ovat usein varmoja aiheita Oscar-pystin voittamiseksi tai ainakin ehdokkaaksi pääsemiseksi.

Dallas Buyers Clubista löytyy monia edellä mainituista. Se on kahminut jo muun muassa Golden Globe -pystejä, ja eiköhän elokuva muutaman Oscarinkin saa, vaikka American Hustle ja 12 Years a Slave suurimman osan patsaista taitavatkin napata.

Matthew McConaugheyn muutosta ihan oikeaksi näyttelijäksi parin viime vuoden aikana ei voi kuin ihailla. Mies ehti tehdä melkein parin vuosikymmenen ajan toinen toistaan keskinkertaisempia elokuvia ja roolihahmokin pysyi melkein samana leffasta toiseen. Itse olin luovuttanut herran suhteen jo ajat sitten; maneereihinsa juuttunut limanuljaska ärsytti kerta toisensa jälkeen.

Mutta vuoden 2011 The Lincoln Lawyer yllätti, ja sen jälkeen McConaughey vasta onkin ollut liekeissä. Bernie, Killer Joe, Mud, Magic Mike, pikkurooli The Wolf of Wall Streetissa, juuri alkanut uusi HBO:n laatusarja True Detective ja nyt Dallas Buyers Club nostavat miehen Hollywoodin kärkikastiin. Syksyllä on luvassa Christopher Nolanin ohjaama Interstellar.

Tosiasia on, että Matthew McConaughey on oikein oiva näyttelijä, kunhan hänelle vain annetaan tilaisuus.

Tällä kertaa McConaughey esittää sähköinsinööri ja rodeo-cowboy Ron Woodroffia. Homofobisen punaniskan elämä pyörii irtosuhteiden, seksin, alkoholin ja huumeiden ympärillä. Woodroffin elämä muuttuu totaalisesti, kun hän saa kuulla olevansa HIV-positiivinen. Dallas Buyers Club sijoittuu vuoteen 1985 eli aikaan jolloin sairaudesta ei tiedetty juuri mitään, eikä siihen ollut olemassa toimivia lääkehoitoja. Diagnoosi tarkoitti tuskaisaa kuolemaa.

Ron Woodroff ei aluksi voi tietenkään hyväksyä sairauttaan. Eihän hän ole mikään likainen hinttari, kuten mies itse toteaa. Vaikka Woodroff tiedetäänkin naistennaurattajaksi, hänen vanhat ystävänsä hylkäävät miehen. Ällöttävältä puppelipojaltahan voi vaikka saada kuolemantaudin. Dallas Buyers Club onnistuu näyttämään hyvin ihmisten suhtautumisen HI-virukseen 1980-luvulla. Tietysti lehmipoikien homofobia ja yleinen suhtautuminen on vielä ennakkoluuloisempaa kuin valtaväestön. Itse muistan kuitenkin, kuinka ala-asteella juuri noihin aikoihin kaverit pelottelivat taudin tarttuvan vaikka veskipytyn kannesta.

Kun Woodroff vihdoin uskoo sairastuneensa, hän päättää tehdä asialle jotain. Lääkärit antavat hänelle 30 päivää elinaikaa. HI-virukseen testataan AZT-nimistä lääkettä, jota Woodroff onnistuu ostamaan laittomasti sairaalatyöntekijältä. Hän huomaa kuitenkin, että lääke ei paranna, vaan päinvastoin pahentaa tilannetta. Meksikossa hän tapaa ilman lupaa toimivan jenkkilääkärin, jolta saadut lääkkeet tuntuvat auttavan. Ne kuitenkin sattuvat olemaan laittomia Yhdysvalloissa.

Woodroff alkaa salakuljettaa lääkettä rajan yli, ja alkaa yhdessä sairaalassa tapaamansa transseksuaalin Rayonin (Jared Leto) kanssa pyörittää Dallas Buyers Clubia. Sieltä homot ja kaikki muutkin HIV-positiiviset saavat kuukausimaksua vastaan tarvittavan määrän lääkkeitä. Woodroffin muutos muista huolehtivaksi hyväntekijäksi ei tapahdu silmänräpäyksessä. Suurimman osan ajasta hän ajattelee vain itseään, mutta viranomaisten ja lääketeollisuuden yrittäessä estää lääkkeiden salakuljetuksen Yhdysvaltoihin, hän muuttuu hitaasti vapaustaistelijaksi.

Koko Dallas Buyers Club lepää Matthew McConaugheyn ja Jared Leton harteilla. Heidän hahmojensa suhde on elokuvan kantava voima. Jos McConaugheyn heittäytymistä rooliin hurjan painonpudotuksen myötä on kehuttu, niin hienosti suoriutuu myös Leto. Jos ei tiedä hänen näyttelevän Rayonia, miestä tuskin tunnistaa ennen kuin hän ottaa peruukin pois päästään. Hahmo on tietysti täyttä campia, mutta sellaisena aidon ja oikean ihmisen tuntuinen. Elokuvan yhdessä koskettavimmassa kohtauksessa Leto tapaa ilman meikkiä, oman itsensä näköisenä häntä halveksivan isänsä.

Muut leffan näyttelijät jäävät täysin päähahmojen jalkoihin. Esimerkiksi Jennifer Garnerin esittämä lääkäri Eve Saks jää kovin etäiseksi. Se voi johtua myös siitä, että Garner ei edelleenkään ole kovin kaksinen näyttelijä.

Ohjaaja Marc Vallée muistetaan ehkä parhaiten vuoden 2005 C.R.A.Z.Y. -, ja vuoden 2009 Nuori Victoria –elokuvista. Dallas Buyers Clubin jälkeen hänellä luulisi töitä riittävän. Craig Bortenin ja Melisa Wallackin näppärän käsikirjoituksen pohjalta Vallée onnistuu luomaan aidon näköisen ja oloisen 1980-luvun fiiliksen pikkubudjetilla. Suurimmalta osin käsikameralla kuvattu elokuva ei kikkaile, vaan luottaa näyttelijöihinsä. Musiikkia ei ole ängetty mukaan vain kertomaan katsojalle, mitä hänen tulisi tietyllä hetkellä tuntea.

Dallas Buyers Club ei sorru paasaamiseen, vaan luottaa siihen että katsoja kasvaa Woodroffin hahmon mukana. Se ei peittele hänen heikkouksiaan ja ällöttäviä ennakkoluulojaan, vaan onnistuu ehkä opettamaan yleisölle jotain alakulttuureista ja erilaisuudesta päähenkilön muuttuessa suvaitsevaisemmaksi. Vaikka virkavalta ja lääketeollisuus ovatkin koko ajan Woodroffin kimpussa, niin niitä ei kuvata minään absoluuttisen pahan ilmentyminä. Dallas Buyers Clubin pahiksia ovat sen kuvaaman ajan ennakkoluulot ja itse AIDS-virus.