Arvostelu Sami Makkosen karmiva Sielujen kutoja -sarjakuva synkistää kirkkaimmankin kesäpäivän
Kuva: © Tatu Junni / Muropaketti
Sami Makkosen uutuussarjakuva Sielujen kutoja on Kalevalan (2019 & 2020) ja Hevosjumalan (2022) tavoin tyylikäs ja tunnelmallinen kokonaisuus, joka vetää lukijan kalmankylmään syleilyynsä.
Maaseutu on kauhuperinteissä perseestä, ja sitä se on myös Sami Makkosen kirjoittamassa ja kuvittamassa Sielujen kutojassa (Like Kustannus, 2024). Modernimmista maisemista perähikiälle sukuloimaan saapuva päähenkilö Markus törmää äitinsä kohtaloa selvittäessään salaisuuksien seittiin, joka sitoo yhteen painajaismaisia visioita, okkultismia ja kansanperinnekauhua.
Sielujen kutojaa lukiessa mieleen nousee väkisinkin Uhrijuhla-elokuva (Wicker Man, 1973), eikä sarjakuvan tarina olekaan lähtöasetelmaltaan sieltä omaperäisimmästä päästä. Sielujen kutojalla on kuitenkin sen verran vahva oma ääni ja toteutus, että lukija vajoaa väkisinkin mukaan Makkosen hulluuden syövereihin. Albumi jää kalvamaan mieltä päiviksi viimeisen sivun jälkeen, mikä on aina merkki onnistuneesta kauhutarinasta.
Kuva: © Tatu Junni / Muropaketti
”Missään ei ollut mitään kirkasta, kaikki oli sameaa ja haalistunutta. Jokainen nurkkaus aukesi loputtomaan pimeyteen. Pönttöuunit olivat savuttaneet katon mustaksi. Jokin liikkui seinien sisällä.”
Lainaus on tarinan kertojalta, mutta sopii hyvin myös kuvailemaan koko albumia. Sielujen kutoja on synkkääkin synkempi sarjakuva niin tarinaltaan kuin kuvitukseltaankin. Sami Makkosen aikaisemmat albumit lukeneille tämä ei tietenkään tule yllätyksenä. Makkosella on omintakeinen tyyli, joka jakaa varmasti lukijat, eikä haudanvakavaa ja lohdutonta tarinaa kevennetä hetkeksikään sen enempää väreillä kuin irtovitseilläkään.
Ei tänne ole tultu nauramaan vaan kuolemaan.
Olivat omat mieltymykset mitkä tahansa, on Sielujen kutoja komea ja karmiva kokonaisuus, ja täyttää kansainväliset kriteerit mennen tullen. Kovakantinen, isokokoinen ja 166 sivun mittainen albumi tuo mieleen esimerkiksi Image Comicsin tuoreet kauhukokoelmat ja kestää vertailun niihin helposti. On helppo huomata, että Makkonen on tehnyt sarjakuvia kansainvälisille markkinoille jo yli 15 vuoden ajan.
Kuva: © Tatu Junni / Muropaketti
Helppo pala purtavaksi Sielujen kutoja ei kuitenkaan ole. Sami Makkosen tyyli vaatii edelleen lukijalta aikaa ja vaivaa, muutoin kuvat voivat jäädä sekaviksi ja tummasävyiset sivut sekoittua toisiinsa. Ja paneutumisesta huolimattakin kuvissa riittää tulkittavaa moneen suuntaan. Tämä kaikki tosin sopii painajaismaiseen tarinaan, jossa todellisuus, unet ja hulluus sekoittuvat alvariinsa.
Jos ei ole aikaisemmin Sami Makkosen sarjakuviin tutustunut, kannattaa viimeistään Sielujen kutojan kohdalla korjata erheensä. Kotimainen kauhufiktio ansaitsee kaiken kannustuksensa, ja kun jälki on näin komeaa, lisää laatusarjakuvan ystävä Sielujen kutojan kokoelmaansa ilolla.
”Se jokin huusi nyt kaiken mitä se oli pitänyt sisällään aikojen läpi. Verinen melankolia, raivo ja suru. Käsittämätön polyfonia, lopullinen pettymys ja hulluus, jotka tuntuivat kuuluvan äitimaasta taivaisiin ja tähtiin ja tähtien taakse, jonnekin sinne, mustaan loputtomaan syöveriin”.
Siispä kiireen vilkkaa kirjakauppaan, vaan älkää oikaisko metsän läpi!
Kuva: © Tatu Junni / Muropaketti
