Elokuva-arvostelu: Brüno

10.07.2009 07:07 | Olli Sulopuisto

Alkuperäisnimi: Brüno
Ohjaaja: Larry Charles
Pääosassa: Sacha Baron Cohen
Pituus: 83 minuuttia
Ikäraja: K15
Käsikirjoittajat: Sacha Baron Cohen, Anthony Hines, Dan Mazer & Jeff Schaffer
Kotisivu: www.nordiskfilm.fi/valkokangas/minisite.php?id=1981

3/5

Pyhä pippeli sentään – Sacha Baron Cohen tutkii homovihaa! Teoria on tämä: esittämällä itävaltalaista, aavistuksen homoseksuellia Brünoa hän saa punaniskaiset amerikkalaiset provosoitumaan ja paljastamaan todellisen karvansa. Nauruja, ylenkatsetta ja homovitsejä! Hihii! Siispä käsitelkäämme Brüno kolmessa osassa: huumori, politiikka ja elokuva.

Osa I: Huumori

Sacha Baron Cohen on nero. Vaikka mitä tapahtuisi, hän ei menetä otettaan esittämästään hahmosta. Oli vastassa sitten suostuvaisia kikattelijoita tai pahaa-aavistamattomia uhreja, oli haastattelijana Ali G, Borat tai Brüno, homma menee aina Cohenin mielen mukaan. (Tai ainakaan epäonnistumisia ei näytetä katsojille, mutta sehän on itsestäänselvyys.)

Siitä johtuu, että Brünossa on lukuisa määrä kohtauksia, jotka naurattavat niin että peräsuoli tanssii saksanpolkkaa. On pari Hitler-vitsiä, on perseeseen tungettu shampanjapullo, on minuutteja kestävä soolona näytelty kuviteltu suihinotto, jonka toisena osapuolena on Milli Vanilli -duon jäsen.

Osa II: Politiikka

Islantilaisen sarjakuvataiteilijan sanoin: saako tälle edes nauraa? On aika selvää, että kun nimekäs ja ilmeisen tyhjäpäinen pophenkilö kehuu olevansa ihmisystävä ja istuu samaan aikaan meksikolaisesta siirtotyöläisestä tehdyn tuolin päällä, hän osoittaa olevansa juntti.

Mutta mitä se tarkoittaa, kun Brüno istuttaa vauvan skootterinsa kyytiin ja kurvaa sitten tielle, jossa meinaa jäädä heti auton alle? (Olkoonkin, että vauva on siinä vaiheessa ilmeisesti korvattu nukella.) Tai se, kun Brünon tv-ohjelman koeyleisö näkeekin viattoman julkkisshow’n sijasta puhuvan peniksen.

On toki hauskaa, kun joku törttöilee vaarallisesti, ja sukuelimethän ovat ikuisesti maailman huvittavin juttu, mutta niiden yhteiselo samassa elokuvassa ei ole minusta täysin onnistunut. Provokatiiviset, kohteiden ennakkoluulot paljastavat tempaukset ovat mainioita silloin, kun ne perustuvat siihen, että kohde saa tehdä itsestään ääliön aivan rauhassa. Mutta entä jos Brüno riisuutuu alasti ja alkaa sen jälkeen hieroa lantiotaan sinua vasten? Onko kovin outoa, jos reagoit kävelemällä pois huoneesta?

Ongelmana on, että tyhmät vitsit syövät fiksujen tehoa. Elokuva esittää olevansa sen verran tiedostava, että saamme nauraa vapautuneesti homovitseille, koska ne on suunnattu suvaitsemattomia pönttöpäitä vastaan. Mutta aika monesti tuntuu siltä, että tekijät valitsevat turhan helpot kohteet ja turhat rajut keinot, jolloin yleisö saa hihitellä ylimielisesti tilanteelle, joka ei ehkä oikeastaan olekaan aivan reilu.

Osa III: Elokuva

Yksi iänikuisista komediaelokuvien ongelmista on se, että ne ovat elokuvia. Tv-sarjanahan Ali G on täyttä asiaa. On pitkiä haastattelupätkiä ja mahdollisimman lyhyet alustukset. Rakenne on sketsimäinen.

Sekä Borat että Brüno poikkeavat tästä, sillä niissä on tarina. Tai pitäisikö sanoa ”olevinaan tarina”, sillä se ei ole mitään muuta kuin sidoskudosta, joka pitää sketsipalaset paikallaan. Yhden koulukunnan mukaan elokuvan mittaiset sketsikomediat eivät toimi. Harva pitää Elämän tarkoitusta Monty Pythonin parhaana elokuvana, vaikka se onkin pelkkiä sketsejä, toisin kuin Hullu maailma ja Brianin elämä.

Nauroin Brünolle paljon, mutta yleensä niille kohdille, joissa oltiin tekemisissä oikeiden ihmisten kanssa. Hyviä kohteita ja onnistuneita vedätyksiä on paljon, mutta paljon on myös silkkaa perseilyä, joka olisi sopinut paremmin Ali G -elokuvaan.

Sacha Baron Cohenin kohdalla odotukset ovat suuret. Rima taisi nyt jäädä ylittämättä.

PlusMiinusNolla

+ Sacha Baron Cohen, joka on peloton näyttelijä ja käsittämättömän hyvä improvisoimaan
– fiktiiviset sidospalaset, joissa komediaa haetaan lähinnä ylilyönneistä (ha ha haa, dildo kuntopyörässä!)


Aiheesta lisää:

Borat-elokuvan arvostelu

Muropaketin uusimmat