Elokuva-arvostelu: Gomorra

06.02.2009 07:20 | Olli Sulopuisto

GomorraAlkuperäisnimi: Gomorra
Ohjaaja: Matteo Garrone
Pääosissa: Salvatore Abruzzese, Simone Sacchettino, Salvatore Ruocco, Vincenzo Fabricino, Vincenzo Altamura, Italo Renda, Gianfelice Imparato
Elokuvan pituus: 139 minuuttia
Ikäraja: K15
Käsikirjoittaja: Roberto Saviano
Elokuvan kotisivu: www.cinemamondo.fi/?doc=1&m=190

3/5

Järjestäytynyt rikollisuus on raakaa, tyhmää ja armotonta. Kaikkialla ympärillä pyörii idiootteja, jotka eivät tajua tilanteen todellista luonnetta. Ulos ei pääse eivätkä jäsenetkään eivät ole turvassa. Tervetuloa Gomorraan.

Vaikka taideteoksista pitäisi puhua itsenäisesti, erillään muusta maailmasta, niin eihän Gomorraa katsoessaan voi unohtaa, että sen kirjoittaja on käytännössä kuolemaantuomittu mies. Roberto Saviano, jonka kirjan pohjalta elokuvan käsikirjoitus on sovitettu, on kulkenut viimeiset vuodet aseistetun henkivartijan suojaamana. Sellainen panee miettimään.

Gomorra kertoo viisi tarinaa Camorrasta, Napolin tienoilla vaikuttavasta rikollisjärjestöstä. Tarinat kutoutuvat yhteen lähinnä teemojen tasolla. Heti ensimmäisessä kohtauksessa tehdään selväksi, että rikollisen elämä on karua alusta asti – ja viimeisessä muistutetaan, että se on sitä loppuun saakka.

Gomorra

Camorraan sekaantuminen tekee elämästä vaarallista niin lapsille, nuorille, aikuisille kuin vanhuksillekin. Nuoret yrittävät päästä vanhempien suosioon tai hyppivät näiden nenille tajuamatta, millaisten voimien kanssa he pelleilevät. Koko ikänsä organisaatiota palvelleet saavat huomata olevansa oman onnensa nojassa. Neitsyt Maria auttakoon heitä, jotka kokeilevat irrottautua Camorrasta.

Karussa ympäristössä tapahtuvat karut tarinat on myös kuvattu karusti. Minimaalinen valaisu, käsivarakamera ja elokuvamusiikin puute tuovat mieleen dokumenttielokuvan ja italialaisen neorealismin. Tavallaan Gomorra onkin vastaus kummisedille, mafiaveljille ja arpinaamoille, joissa rikollisuuteen liittyy aina jonkinlainen taianomainen hehku. Gomorran ainoat värit ovat paskanruskea ja verenpunainen.

Tarinoita ei liiemmin selitellä, joten aina katsoja ei pysy kartalla. Draaman kaartakaan ei paljon ole: täällä kukaan ei pelasta ystäviään, hyvä jos pysyy itse hengissä.

PlusMiinusNolla
+ armoton ja ahdistava
– hieman hankala pysytellä kärryillä ensimmäisellä katsomiskerralla (ja väittäisin, että se ei kuitenkaan ole elokuvantekijöiden tavoitteena)


Aiheesta lisää:

Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla ennätysyleisö