Elokuva-arvostelu: Havukka-ahon ajattelija

Ohjaaja ja käsikirjoittaja: Kari Väänänen
Pääosissa: Kai Lehtinen, Tommi Korpela, Hannu-Pekka Björkman, Ilkka Heiskanen, Vesa Vierikko, Konsta Pöyliö
Pituus: 111 minuuttia / 1 h 51 min
Ikäraja: K5
Kotisivu: www.nordiskfilm.fi/valkokangas/minisite.php?id=2056

Kyllähän se niin on, että vaikka sitä miten yrittäisi kaupunkilaistua ja vieraantua luonnosta, niin jotain sydänalassa värähtää, kun näkee kauniin järvenrantaan päättyvän metsämaiseman. Suomalaisen elokuvan yleisin tapa pilata sen synnyttämä nautinto on panna joku henkilöistä toteamaan repliikissään tai ihan vain spiikissä, että ”Onpa kaunis maisema – ja suomalainen, ai jai”.

Joten onpa mainiota, että Havukka-ahon ajattelijassa ei tehdä niin. Siinä saa rauhassa katsella, kun elukat kirmaavat tahi löllöttävät kainuulaisessa metsässä, tai ukot talsivat niityn poikki, tai kelo kököttää keskellä mäkeä. Se tuntuu nimittäin sopivan hyvin kertomukseen salaviisaasta (niin kai kuuluu sanoa) Konsta Pylkkäsestä, jonka Kari Väänänen on sekä kirjoittanut että ohjannut.

Pylkkäsen pöksyihin on tipautettu Kai Lehtinen, jonka mörököllimäinen hurmausvoima sopii tehtävään mainiosti. Toisin sanoen välillä hän fundeeraa oikein viimosen päälle rauhallisesti ja välillä taas otsasuoli alkaa sykkiä alta aikayksikön, kun joku sattuu sanomaan poikkipuolisen sanan.

Sillä ei hän mikään lempeä mies ole, tämä korpifilosofi. Pikemminkin sillä lailla itsestään epävarma autodidakti, että hakee koko ajan toisilta vahvistusta omasta erikoislaatuisuudestaan. Liekö siinä sama taustavaikuttaja, kuin elokuvan ensi-illan jälkeen haastateltu katsoja, joka loihe lausumaan Helsingin Sanomille jotta ”kainuulainen kateus tuli hyvin esiin”. Ainakin minä tulkitsin Pylkkäsen ja Helsingin maistereiden Ojaston (Hannu-Pekka Björkman) ja Kronbergin (Tommi Korpela) kohtaamisen olevan juuri sitä, että luonnon salat tunteva maalainen panee pintaviisasta kaupunkilaista halvalla. Siis suomeksi sanottuna vittuilee tyhmemmälleen.

Summa summarum. Hitusen on ehkä jähmeyttä rooleissa aika ajoin, vaan mitenkä jouhevan naturalistiseksi sitä tällaista tarkkaan viilattua kieltä nyt sitten osaa kääntää? Sopiva sovitus on tämä, omalla tavallaan sekä hauska että kaunis.

Kuvat: Marja-Leena Hukkanen