Elokuva-arvostelu: Rajattu maa

01.07.2009 10:28 | Olli Sulopuisto

Rajattu maaAlkuperäisnimi: Crossing Over
Ohjaaja: Wayne Kramer
Pääosissa: Harrison Ford, Ray Liotta, Ashley Judd, Summer Bishil, Cliff Curtis, Alice Eve, Jim Sturgess
Pituus: 115 minuuttia
Ikäraja: K15
Käsikirjoittaja: Wayne Kramer
Kotisivu: www.crossingovermovie.com

2/5 (hieman yli puolet elokuvasta) / 3/5 (vajaat puolet elokuvasta)

Vakavista aiheista syntyy usein vakavia elokuvia. Niissä ihmisiä ahdistaa, jousisoittimet pauhaavat mollisointujen meressä ja aina välillä joku kuolee. Rajattu maa on vakava elokuva.

Eikä kyse ole pelkästään aiheesta, vaan Rajattu maa on vakava myös rakenteensa puolesta. Siitä tulee monellakin tapaa mieleen muutaman vuoden takainen Crash. Paul Haggisin Oscar-pystejä kahminut elokuva tutkaili Los Angelesin rasismia, kun taas Wayne Kramerin käsikirjoittama ja ohjaama Rajattu maa keskittyy maahanmuuttoon, joka toki on temaattisesti varsin lähellä muukalaispelkoa ja rasismia.

Alussa esitellään seitsemän eri henkilöä ja seitsemän eri tarinaa, joilla ei ole näkyvää yhteyttä toisiinsa. Max Brogan (Harrison Ford) on vanha ja oikeamielinen siirtolaispoliisi, joka on maksanut useamman laittoman työläisen takuut kuin muut poliisit yhteensä. Gavin Kossef (Jim Sturgess) on luvattomasti maahan saapunut muusikko, joka yrittää teeskennellä olevansa tarpeeksi juutalainen työpaikalleen. Hänellä on epämääräinen side Claire Shepardiin (Alice Eve), joka törmää – kirjaimellisesti – Cole Frankeliin (Ray Liotta), joka hoitaa työkseen siirtolaisasioita… ja niin edelleen.

Rajattu maa

Rajattu maa on network narrative, verkostonarratiivi. Elokuvan jännite syntyy siitä, miten juonet punoutuvat yhteen. Jokaisen tarinan sisällä on toki oma alkupisteensä ja käännekohtansa, mutta yksinään niistä tuntuu puuttuvan dramaturginen syvyys. Siis: on mielenkiintoista, että viranomaiset voivat karkoittaa sivu suunsa puhuneen nuoren naisen maasta ilman sen kummempia vaikeuksia, mutta yksinään se on vasta alkupiste, ei kokonainen tarina.

Näitä pistemäisiä tai yhden asian tarinoita Rajattu maa on pullollaan. Mikään ei kohoa muiden yläpuolelle, vaikka osassa panokset ovat suurempia kuin toisissa. Fordilla on toki hitusen isompi rooli kuin muutamilla muilla, mutta hänkin on selvästi mukana yhtenä koneiston palasena, ei sen keskeisenä moottorina.

Ehkä elokuvan viipaloidusta luonteesta johtuu, että sen epätasaisuus ei pilaa käsitystä koko filmistä. Siinä missä vaikkapa M. Night ShyamalaninSignsin loppuratkaisu tekee mössöä edeltävästä elokuvasta, eivät Rajatun maan stereotyyppiset tai latteahkosti näytellyt osiot vammauta koko teosta. Voimakkaimpia kohtauksia ovat yleensä ne, joissa puhutaan vähemmän, sillä mitä enemmän painotutaan juoneen, sitä lähempänä ennalta-arvattavuutta ja mitäänsanomattomuutta ollaan.

PlusMiinusNolla
+ osa tarinoista on yksinkertaisuudessaan sydäntäsärkeviä
– osa tarinoista on silkkaa kioskikirjallisuutta – raja on hiuksenhieno
± tiedoksi: tämä ei ole Harrison Ford -elokuva, vaikka sitä varmasti sellaisena markkinoidaankin

Muropaketin uusimmat