Elokuva-arvostelu: Rööperi

Ohjaus: Aleksi Mäkelä
Käsikirjoitus: Marko Leino
Pääosissa: Samuli Edelmann, Peter Frantzén, Pihla Viitala, Kari Hietalahti, Juha Veijonen & Jasper Pääkkönen
Pituus: 133 minuuttia
Ikäraja: K15
Elokuvan kotisivu: www.solarfilms.com/rooperi

Punavuoren alamaailmaan sijoittuva Rööperi kertoo viinatrokareiden ja muiden Helsingissä vaikuttaneiden kepulipetterien villeistä vauhtivuosista 1966-1979. Se on elokuva, jossa riittää viiksekkäitä miehiä tekemässä pahaa niin toisille kuin itselleenkin. Samalla Rööperi pyrkii olemaan myös kertomus itse kaupunginosasta ja sen ihmisistä ja tunnelmasta – ajasta ja maailmasta, jota sellaisenaan ei enää ole olemassa.

Elokuvalla on ansionsa, mutta juonellaan tai lupausten lunastamisella Rööperi ei katsojaa vakuuta.

Tällaisia ryysyistä rikkauksien kautta rappiolle -kaavalla kuvattuja kertomuksia on tehty jo maailman sivu, eikä Rööperi tuo lajityyppiin muuta uutta kuin suomalaisuuden sivumaun. Myös ajankuva ja Punavuori kaupunginosana ovat saaneet aika ulkokultaisen kohtelun. Nimestään huolimatta Rööperi keskittyy julisteessa poseeraavan parivaljakon toilailujen kuvaamiseen. Se ei haittaisi tippaakaan, jos elokuvan nimi olisi Tomppa ja Krisu – Rööperin ratsastajat, mutta nyt elokuva johtaa nimellään pahasti harhaan, eikä sitä kannata kenenkään mennä pelkän kaupunginosan takia katsomaan. Jos Punavuori kiinnostaa, lienee leffalippua viisaampi sijoitus Harri Nykäsen ja Tom SjöberginRööperi – Rikoksen vuodet 1955-2005 -haastatteluromaani, jonka pohjalta Marko Leino on elokuvan käsikirjoituksen laatinut.

Rööperiä on moitittu jo ennakkoon liian tuttujen näyttelijöiden kierrättämisestä. Mukana on niin Samuli Edelmann, Peter Franzén, Kari Hietalahti, Santeri Kinnunen kuin Juha Veijonenkin – kas kun eivät ole vielä Tommi Korpelaa, Petteri Summasta ja Eero Milonoffia haalineet mukaan. Mutta vaikka Rööperi pelaa näyttelijävalinnoissaan varman päälle, ei asiasta osaa olla pahoillaan. Samuli Edelmann ja etenkin Peter Franzén tekevät yhdet uransa parhaista roolisuorituksista helsinkiläisinä rötösherroina. Etenkin Franzénin Krisu on kirjoitettu niin ihastuttavan ristiriitaiseksi hahmoksi, että näyttelijä pääsee pistämään koko repertuaarinsa kehiin perinteisen tummaäänisen ja sänkileukaisen Ken-nukkensa sijaan. Vanhojen partojen ohella Rööperi esittelee sivuosissa liudan lupaavia nuoria näyttelijöitä (mm. Tommi Rantamäki ja Aija Pahkala), jotka tukevat elokuvan päätähtien työtä hienosti.

Syksyllä ensi-iltansa saaneessa Käsky-elokuvassa nähdyn Pihla Viitalan hahmo jää etäiseksi ja lähes vastenmieliseksi, mutta silti ainoastaan Jasper Pääkkösen roolisuoritus dandygangsteri Korppuna saa katsojan kiemurtelemaan vaivautuneesti. Hahmo on kirjoitettu onnettomasti ja Pääkkönen tappaa sen pienenkin potentiaalin epäuskottavalla ja hermostuneella esiintymisellään. Sympaattisia konnia ja sujuvaa sanailua pursuava Rööperi ei Korpun kaltaista riippakiveä kaipaisi. Pääkkönen pinnistelee ollakseen uskottava rikospomo, mutta katsoja ei usko hetkeäkään siihen, mitä mies koettaa kaupata. Nuorukainen on tällä kertaa aivan liian kovassa seurassa pärjätäkseen sangen rajallisilla näyttelijäntaidoillaan.

Aleksi Mäkelän ja Markus Selinin yhteisiä elokuvia on syytetty Suomessa yltiökaupallisuudesta, koska herrat ovat kehdanneet lyödä rahoiksi product placementilla ja soundtrack-levyillä. Tällä kertaa nämä hippipiipertäjiä vaivaavat Hollywood-oireilut loistavat kuitenkin poissaolollaan. Rööperin äänimaisema koostuu pitkälti menneiden vuosikymmenten radiohiteistä, ja yhteistyökumppaneiden mainontakin rajoittuu pelkkään elokuvaa edeltävään mainospätkään. Sikäli Rööperi on positiivinen yllätys Mäkelän elokuviin kriittisesti suhtautuville. Vanha koira on oppinut uusia temppuja.

Valitettavasti tarjolla on myös pettymyksiä. Verevästi alkanut elokuva kääntyy loppua kohden melko pitkäveteiseksi. Mistään Kummisedän uudelleenfilmatisoinninista ei ole kyse, joten tämän konnakertomuksen olisi voinut käydä läpi lyhyemmässäkin ajassa. 133 minuuttia on yksinkertaisesti liian pitkä kesto elokuvalle, jonka kuvallinen ilmaisu on melko tv-elokuvamaista. Myös juoni rönsyilee liikaa, ja esimerkiksi Kari Hietalahden esittämän mammanpojan mielenlaatu olisi tullut selville vähäisemmälläkin alleviivauksella.

Rööperi on kertakatsomisen arvoinen viihde-elämys, joka ei kuitenkaan yllä Mäkelän vuosikymmenen takaisen Häjyjen tasolle. Sen verran hyviä hahmoja ja roolisuorituksia elokuva kuitenkin tarjoaa, että elokuvalipusta maksaminen ei jää kaivelemaan mieltä teatterista poistuessa. Myös Mäkelän edellisiä elokuvia (mm. Pahat pojat, Vares, Matti) vierastaneiden kannattaa antaa ohjaajalle tällä kertaa tilaisuus.