Elokuva-arvostelu: Transformers – Kaatuneiden kosto

24.06.2009 11:46 | Muropaketin toimitus

Alkuperäisnimi: Transformers: Revenge Of The Fallen
Ohjaaja: Michael Bay
Käsikirjoittaja: Ehren Kruger & Roberto Orci
Pääosissa: Shia LaBeouf, Megan Fox, Isabel Lucas & Tyrese Gibson
Elokuvan pituus: 152 minuuttia
Ikäraja: K11
Elokuvan kotisivu: www.transformersmovie.fi

kaista

Kesän 2009 mammuttielokuvat ovat olleet pettymyksiä etenkin viime vuoteen verrattuna. Wolverinesta ja Terminaattorista ei ole ollut kilpailemaan sen enempää Yön Ritarille kuin Iron Manillekaan. Onnistuuko parin vuoden takaisen Transformersin jatko-osa pelastamaan Hollywoodin kesän?

Transformers: Kaatuneiden kosto jatkaa Sam Witwickyn (kovassa nousussa oleva Shia LaBeouf) ja Mikaela Banesin (seksikäs, mutta näyttelijänä mitätön Megan Fox) tarinaa pari vuotta sen jälkeen, mihin ensimmäinen robottielokuva jäi. Sam on lähdössä opiskelemaan toiselle puolelle mannerta ja joutuu jättämään taakseen sekä perheen autotallissa majailevan Bumblebee-Autobotin että korjaamolla pyllistelevän tyttöystävänsä. Samaan aikaan muut Autobotit pyrkivät yhdessä Yhdysvaltain armeijan erikoisryhmän kanssa tuhoamaan maahan jääneet Decepticonit. Kaikki on siis pientä tunnesirkusta ja roboturpasaunaa lukuun ottamatta jotakuinkin kunnossa.

Kyseessä on kuitenkin vain tyyni hetki myrskyn edellä, sillä collegessa Sam kohtaa odottamattomia ongelmia. Päänvaivaa tuottaa muun muassa höyrypäinen kämppäkaveri (Ramon Rodriguez), joka pyörittää nörttikaveriensa kanssa Transformerseja käsittelevää salaliittosivustoa. Myös Samin ja Mikaelan suhde joutuu koetukselle, kun kiimakissa Alice (Isabel Lucas) haluaa opiskelijanuorukaiselta muutakin kuin apua läksyjen tekemiseen. Samaan aikaan Autobotien taivaalle ilmestyy sadepilviä. Kansallinen turvaneuvonantaja Theodore Galloway (Josh Benjamin Hickey) haluaa robotit pois Maasta samalla kun Decepticonien uhka kasvaa suuremmaksi kuin vuosituhansiin. Suuri ja pelottava Fallen on saapumassa, iik!

Juonen kuljettamiselle uhrataan 2,5 tunnin mittaisesta elokuvasta suunnilleen tunti. Jo se on hyvä saavutus, kun huomioi tarinan pohjautuvan Hasbron lelusarjaan. Ihmissuhteiden tai uskottavien hahmojen sijaan ohjaaja Michael Bay on taas kerran ollut kiinnostuneempi näyttävien toimintakohtausten tekemisestä. Niitä sitten riittääkin heti elokuvan alusta lähtien venytettyyn ja kliimaksiköyhään loppuun asti. Valitettavasti valtaosa toiminnasta on ensimmäisen Transformers-elokuvan tavoin sekavaa pikselimössöä, vaikka tehosteet toki upeita ovatkin. Harvoin saa selvää, missä Autobot loppuu ja Decepticon alkaa, ja sekös katsojaa turhauttaa. Elokuvan viimeinen tunti äityy suorastaan puuduttavaksi, kun identtisiä toimintakohtauksia juoksutetaan peräkkäin ja periaatteessa toimivatkin hetket venytetään ylipitkiksi.

Transformers: Kaatuneiden kosto on huomattavasti humoristisempi ja lapsellisempi kuin elokuvasarjan ensimmäinen osa. Michael Bayn tarkoitus on selvästi ollut tehdä lapsiystävällisempi viihdepommi, ja siinä hän on onnistunutkin. Aikuiskatsojalle ohjaajan kumarrus päiväkodin suuntaan on kuitenkin pyllistys ja pieru naamalle. Esimerkiksi uusi robottiduo Mudflap ja Skids hakee ärsyttävyydessään vertaistaan aina Star Warsin Episodi 1:n Jar Jar Binksistä asti. Lisäksi Bay on jostain käsittämättömästä syystä tehnyt robokaksosista amerikkalaisen mustan kansanosan stereotyyppejä – kuulostaa oudolta, mutta seuratkaapa robottien puheenpartta elokuvan mittaan. Yht’äkkiä Jar Jar Binksin aikoinaan kohuttu stereotyyppinen jamaikalaisuus ei tunnukaan niin epäkorrektilta. Robottien ohella huumoria revitään muun muassa nussivista koirista ja keijukakkuja mussuttavasta äitimuorista. Ja niin, nylkyttääpä jopa pikkuinen Decepticon Megan Foxin nilkkaa yhdessä vaiheessa. Tirsk! Onneksi mukaan on kirjoitettu niin monta irtovitsiä, että muutama niistä onnistuu hymyilyttämään jopa aikuiskatsojaa.

Vaikka mukana on runsaasti huumoria, on Transformers: Kaatuneiden koston yleisilme kovin totinen. Tuntuu että Michael Bay ja tuottaja Steven Spielberg ovat tehneet ihan tosissaan elokuvaa, jossa robottivanhus köpöttelee ympäri Egyptiä kävelykepin (!) kanssa ja piereskelee laskuvarjoja. Kun samassa elokuvassa Michael Baylle jo niin tuttuun tapaan kuvataan Yhdysvaltain armeijan sotilaiden pullistelevia lihaksia ja hehkutetaan asevoimien mahtavuutta, on olo aika ristiriitainen. Kenelle tämä elokuva oikein on suunnattu? Pikkupojille, tietenkin, mutta onko Bayn iänikuista sotakoneistopropagandaa pakko hieroa naamaan ihan näin kovaa?

Transformers: Kaatuneiden kosto on hämmentävä yhdistelmä machopullistelua, robottisotaa, perhedraamaa, Megan Foxin sex appealia ja kömpelöä Indiana Jones -pastissia. Toimiviakin hetkiä löytyy, mutta kokonaisuus on unettava ja surkuhupaisa. Elokuva onkin kuin näyttelijä Matthew McConaughey – komea, mutta tylsä kuin aasinperse.

Suositellaan vain esimurrosikäisille ja kevyttä kesäpurkkaa erittäin pahasti halajaville.

PlusMiinusNolla

– Transformers: Kaatuneiden kosto on elokuvasarjan ensimmäistä osaa selkeästi heikompi katselukokemus, vaikka ääni- ja tehostesuunnittelu vaikutuksen tekevätkin.
+ Elokuvan hienoin kohtaus eli Autobotien ja Decepticonien taistelu metsässä.
– Valitettavasti Optimus Prime, tuo autoboteista mahtavin, on valtaosan elokuvasta paitsiossa.
– Sisältö muodostuu erikoistehosteista, jotka nekin menevät hukkaan sekavan ohjauksen vuoksi

Teksti: Tatu Junni

Muropaketin uusimmat