Arvostelu Darkin tekijöiden Netflix-uutuus 1899 on valtava pettymys ja köyhä kopio 2000-luvun hittisarjasta
Netflixin 1899-sarja kasaa mysteeriä mysteerin päälle ja jurnuttaa paikoillaan. Darkiin verrattuna uutuus on perinteistä Netflix-liukuhihnaa.
Netflixin mainiosta Dark-tieteissarjasta tuttujen Jantje Friesen ja Baran bo Odarin luoma 1899-kauhumysteeri on valtaisa pettymys. Turhanpäiväistä ja toinen toistaan sekavampaa mysteeriä mysteerin päälle latova sarja on kuin todella köyhän miehen Lost (2004-2010).
1899:n ensimmäinen kausi koostuu kahdeksasta jaksosta, joista saimme katsottavaksi ennakkoon kuusi. Sarja saa suorittaa melkoisen ihmeen kahden viimeisen jakson aikana muuttuakseen edes etäisesti siedettäväksi tekeleeksi.
Kuusi ensimmäistä episodia ovat raivostuttavaa jurnutusta, joiden aikana toinen toistaan epämiellyttävämmät päähenkilöt juoksevat ympäri matkustajalaivaa montut auki. Yliluonnolliset ja selittämättömät tapahtumat ovat itseisarvo sarjassa, jossa ei tunnu tapahtuvan kuuden ensimmäisen tunnin aikana mitään.
Jaksojen juonenkäänteet olisi mahduttanut helposti pariin episodiin, joihin olisi silti jäänyt tyhjäkäyntiä.
Kekseliään Darkin jälkeen 1899 on tuskaista tarpomista ja turhanpäiväistä synkistelyä rasittavien hahmojen seurassa, joita kaikkia määrittävät vain salaisuudet ja menneisyyden traumat.
Aivan alussa 1899 vaikuttaa perinteisemmältä yhdessä paikassa tapahtuvalta murhamysteeriltä, jossa jokainen suuresta hahmokavalkadista on eri tavoin epäilyttävä. Euroopasta New Yorkiin matkalla olevan Kerberos-laivan eri maista kotoisin olevien matkustajien matka on pelkkää tuskaa, vaikeuksia ja kummallisuuksia – synkistelyä ja selittämättömiä tapahtumia, joissa ei ole mitään tolkkua.
Omituisuudet saavat kunnolla alkunsa Kerberoksen törmätessä keskellä Atlantia saman varustamon kuukausia aiemmin kadonneeseen Prometheus-laivaan. Jo aiemmin suht sekaisin ollut saksalaiskapteeni Eyk Larsen (Andreas Pietschmann) päättää kääntyä ja hinata Prometheuksen takaisin vanhalle mantereelle.
Tästä alkaa valtaisan hahmokavalkadin esittely heidän salaisuuksia täynnä olevan ja synkän menneisyytensä kautta. Takaumat, harhat ja ehkäpä tulevakin sekoittuvat nykyhetken tapahtumiin muodostamatta minkään sortin koherenttia kokonaisuutta.
Matkustajia kuolee mystisesti ja menneet painajaiset muuttuvat todeksi. Sarja sekoittaa kauhua, yliluonnollisia elementtejä ja vähän scifiäkin. Omituisuudet ovat pelkkää itsetarkoituksellista hölynpölyä – ensin tylsiä ja parin jakson jälkeen raivostuttavia.
1899 ei pysy lainkaan kasassa, vaan tarjoaa yliluonnollisia yllätyksiä yhä lisää ja lisää. Kertomus ei silti etene mihinkään, ei vaikka sarja kuinka avaa yksi toisensa jälkeen matkustajien taustoja ja salaisuuksia.
Mukana laivareissulla ovat muun muassa geisha (Isabella Wei) portugalilainen pappi (José Pimentão) nuori ranskalaispariskunta (Jonas Bloquet ja Mathilde Ollivier) puolalainen konehuoneen työntekijä (Maciej Musial), ääriuskovainen tanskalaisperhe (Alexandre Willaume, Maria Erwolter, Lucas Lynggaard Tønnesen, Clara Rosager) ja monia muita.
Eniten ruutuaikaa saavat englantilainen neurologi Maura Franklin (Emily Beechum) ja kapteeni Larsen. Sarja esittelee yksi kerrallaan hahmojen syyt valehdella melkein kaikesta. Yhtä lukuun ottamatta kaikki matkustajat ovat aivan pihalla ympärillään tapahtuvista omituisuuksista. Pakkaa sekoittaa myös kielimuuri, sillä hahmot puhuvat englannin sijaan omia äidinkieliään, eivätkä tajua toisiaan kunnolla.
Suurin osa jaksoista kuluu eri hahmojen haahuiluun pitkin laivan pimeitä käytäviä suu ihmetyksestä auki.
Netflix lähetti ennakkokatseluiden mukana pitkän listan asioita joita ei saa spoilata. Salaisuudet löytyvät säännöllisesti jaksojen lopuista. Mateleva juoni etenee joka episodissa hitusen vain parin viimeisen minuutin aikana. Tai huijaa etenevänsä, houkutellen turhilla lupauksilla tuttuun Netflix-tyyliin bingetuijottamaan seuraavan episodin, joka jatkaa junnaamista.
1899 on vain kuuden jakson jälkeen Lost-tyylisessä solmussa. Vaikka mysteerit ovat kuinka korkealentoisia, niin ratkaisu ja kunnon vastaukset eivät enää kiinnosta.
Visuaalisesti tunnelma on hetkittäin kohdillaan. 1899 on kuvattu kokonaan virtuaalistudiossa, joka hyödyntää jättimäisiä LED-seiniä. Vastaavalla tekniikalla toteutettiin esimerkiksi Star Wars -sarja The Mandalorian. 1899 näyttää hyvältä myös maskeerauksen ja vaatetuksen osalta. Konepainotteinen score on mukavassa ristiriidassa visuaalien kanssa, mutta eiköhän synasäksätys ole yksi avain sarjan mysteereihin.
Myös Dark-sarja otti aikansa ja sen tarina lähti hitaasti käyntiin. 1899:n rytmitys on vain simppelisti täysin pielessä. Darkin tapaan katsojalla ei ole vaikeuksia tajuta mitä tapahtuu, koska juuri mitään ei tapahdu.
Tunnusmusiikkina toimii cover-versio Jefferson Airplanen White Rabbit -biisistä. Jaksojen lopputekstien päällä soi tuttuja rock-kappaleita. Lauluista ja alkutunnarista on tekijöiden mukaan löydettävissä vinkkejä mysteerien ratkaisemiseksi.
Vaikka tekijät Odar ja Friese saisivatkin ensimmäisen kauden viimeisen kahden jakson aikana edes jotenkin järkevästi pakettiin, niin kuuden tunnin matelun jälkeen loppuratkaisu ei voisi vähempää kiinnostaa. Kaikkea ei tietenkään tarvitse selittää auki, vaan antaa katsojan itse laittaa palaset paikoilleen. Ahdistuneiden hahmojen epäselvä mumina, mukayllättävät juonenkäänteet ja turhanpäiväinen synkistely ärsyttävät niin paljon, että kuusi jaksoa saa luvan riittää. Dark-sarjan nerouden sijaan 1899 on perinteisen luokatonta Netflix-mössöä.
1899 tulee tarjolle Netflixiin torstaina 17. marraskuuta.
