Arvostelu Dyyni: Osa kaksi on teknisesti täydellinen elokuva, mutta tarina takeltelee

Keskiviikkona 28. helmikuuta ensi-iltansa saava Dyyni: Osa kaksi jatkaa suoraan ensimmäisen osan petaamalla linjalla. Toiminnantäyteisempi scifi-spektaakkeli näyttää ja kuulostaa upealta, mutta tarinan hahmoista on silti vaikea välittää. 

Ensi-ilta: 28.2.2024
Alkuperäisnimi: Dune: Part Two
Ohjaus: Denis Villeneuve
Käsikirjoitus: Denis Villeneuve ja Jon Spaihts
Pääosissa: Timothée Chalamet, Zendaya, Rebecca Ferguson, Josh Brolin, Florence Pugh, Léa Seydoux & Stellan Skarsgård
Pituus: 166 minuuttia
Ikäraja: K12

Ohjaaja Denis Villeneuve on Dyyni: Osa kahdella melkein yhtä mahdottoman tehtävän edessä kuin edellisen elokuvan kanssa. Periaatteessa homman pitäisi hoitua helpommin – tärkeimmät hahmot, maailma ja perusideat on jo esitelty turhankin täyteen aukiselittämistä ahdetussa ykkösosassa.

Frank Herbertin alkuperäisteoksen mittakaava on kuitenkin niin laaja, että liki kolmetuntisen kakkososankin jälkeen tuntuu siltä kuin olisi katsonut vain pari ensimmäistä jaksoa moniulotteista tv-sarjaa.

Villeneuve ja toinen käsikirjoittaja Jon Spaihts ovat saaneet mahdutettua kakkososaan ensimmäistä enemmän kaikkea.

Dyynin lukuisat planeetat, mahtisuvut, valtaapitävät ja uskonnolliset pohdinnat jättävät kaksijakoisen tunteen. Näin hyvää jättibudjetin scifiä nähdään harvoin valkokankaalta. Silti kirjalle uskollinen, alkupuolellaan miellyttävän rauhallisesti etenevä 166 minuuttinen saa lähinnä janoamaan lisää.

Dyyni: Osa kaksi on kaikin tavoin ykkösosaa isompi elokuva. Lukuisia hahmoja, heidän aivoituksiaan ja dilemmojaan aiempaa tarkemmin esittelevä teos uhkaa useaan otteeseen hukkua oman painolastinsa alla Arrakis-planeetan dyynien sijaan juoksuhiekkaan.

Kuva: © 2024 Warner Bros. Entertainment Inc.

Kaunista ja komeaa katsottavaa

Dyynin maailma ja visuaalinen tyyli on mukavan huuruinen spice-rohdon ja uskonnollisten näkyjen kautta. Kerronnan trippaileva fiilistely on poikkeuksellista suuren yleisön jättibudjetilla tehdylle elokuvalle. Dyyni kaipaa silti vielä huomattavasti haastavampaa kerrontaa, mikä valitettavasti on kuitenkin käytännössä mahdotonta tämän kokoluokan blockbusterissa. Niin paljon kuin Dyyni onkin Denis Villeneuven näköinen, kuuloinen ja oloinen elokuva, niin aivan mitä huvittaa ohjaaja-käsikirjoittaja ei ole voinut tehdä.

Dyyni: Osa kaksi imaisee silti väkisin sisäänsä jättikankaalta katsottuna ääniraidan tärisyttäessä teatterin penkkejä. Teknisesti joka osa-alueella liki täydellinen teos on jotain aivan muuta kuin perinteiset tehostespektaakkelit. Leffa ei silti kosketa tarpeeksi, ja useista loistavista näyttelijäsuorituksista huolimatta sen hahmot jäävät etäisiksi.

Tarinaltaan jatko-osa jatkaa suoraan siitä mihin ensimmäinen Dyyni vuonna 2021 jäi.

Tarjolla on Paul Atreidesin (Timothée Chalamet) laaja alkuperätarina. Hän ja äitinsä Lady Jessica (Rebecca Ferguson) päätyvät asumaan aavikolle fremenien kanssa. Ensimmäisen tunnin ajan elokuva esittelee kaikessa rauhassa lähinnä Paulia treenaamassa tarvittavia taitoja ja Arrakis-planeetan asukkaiden tapoja. Jättihiekkamadoilla ratsastamista ja Harkonnen-suvun pahisten jättikoneiden terrorisointia ja tuhoamista tärkeämpää on Paulin ennustettu rooli alkuperäisasukkaiden pelastajana.

Kuva: © 2024 Warner Bros. Entertainment Inc.

Sekalainen seurakunta

Soturi-Messiaan roolin hyväksymiseen vaikuttavat juoniva äiti, hieman kaivattua koomista kevennystä tunnelmaan tuova Javier Bardemin esittämä pelastajataruun uskova Stilgar ja Zendayan näyttelemä Chani. Nyt Zendaya pääsee tekemäänkin jotain, eikä ole vain Paulille tulevaa enneunissa kuiskaileva varjo. Valtaapitävän suvun vesan ja Chan-soturin rakkaustarina jää harmittavan pintapuoliseksi. Sitä enemmän sisältöä tarinaan tuo naisen suoraan esittämä epäilys nuoresta miehestä minkään sortin vapahtajana.

Harkonnen-suvun pahiksia käskyttää edelleen paroni Vladimir (Stellan Skarsgård), jonka äklöttävyysleveleille yltävät myös hänen sukulaispoikansa Rabban (Dave Bautista) ja Feyd-Rautha (Austin Butler). Bautista on todistanut osaavansa näytellä, joten hänen valintansa vain huutamista ja rähjäämistä vaativaan rooliin on edelleen omituinen. Kuka tahansa aivolakkiköntys voisi esittää Rabbania täysin samoin tavoin.

Rabbanin syrjäyttävä Feyd-Rautha-pikkuveli osoittaa jälleen kuinka onneton näyttelijä Austin Butler on. Butlerin täyspsykopaatti on koominen ilmestys, jonka mies on päätellyt näytellä osittain imitoimalla Skarsgårdia. Yhteinen kohtaus toisen uuden tulokkaan, Léa Seydoux’n esittämän Lady Margot Fenringin kanssa vain alleviivaa Butlerin kehnoutta.

Christopher Walken on myös omituinen valinta galaksin keisariksi, joka lähinnä tuijottaa tyhjyyteen muistisairaanoloisesti. Florence Pughin prinsessa Irulanin funktio on vain toimia pariin otteeseen kertojaäänenä.

Kuva: © 2024 Warner Bros. Entertainment Inc.

Tunnelma tarttuu

Tehosteet, puvustus, lavastus, kuvaus ja kaikki muukin Dyyni: Osa kahden teknisellä osastolla on vielä ensimmäistäkin osaa komeampaa jälkeä. Hans Zimmerin score pauhaa taas melkeinpä liian lujaa. Äänisuunnittelu löytää tuuttauksen keskeltä myös ilahduttavan paljon nyansseja ja suvantokohtia.

Dyyni: Osa kahden parasta antia on sen ensimmäinen tunti, joka etenee useasta toimintakohtauksesta huolimatta mukavan rauhallisesti, esitellen fremenien tapoja, jumalaisen kauniita autiomaakuvia ja uskonnon sekä vallitsevan poliittisen järjestelmän suhdetta. Unenomaisen psykedeelinen spice-tunnelma tarttuu, mutta leffa ei laahaa lainkaan. Villeneuve sekoittaa mukaan yhteenottoja Harkonnen-suvun sotakoneiden kanssa, jotka ovat jylhyydessään omalla tavallaan komeita.

Leikkaukset keisarin ja prinsessan tarinaan sopivat sekaan mainiosti.

Harkonnen-suvun Giedi Prime -planeetalle hypätessä leffan rytmitys alkaa tökkiä. Asiaa ei auta se, että mustan auringon alla liki mustavalkoiseksi muuttuvat visuaalit lipsahtavat liian lähelle Zack Snyder -osastoa. Jollain ilveellä Villeneuve onnistuu pitämään koukkauksen planeetan tehtaiden ja gladiaattori-taistojen keskelle raiteillaan.

Loppua kohden alkaa tulla turhan kiire. Alun pitkän pohdinnan jälkeen Paul Atreidesin päätös hyväksyä roolinsa pelastajana tulee kuin puun takaa. Loppukliimaksia kohti laukatessaan leffan tärkein sanoma katsojalle tuntuu olevan lupaus jatkosta.

Kuva: © 2024 Warner Bros. Entertainment Inc.

Ihmiselon peruspohdintaa

Timothée Chalamet onnistuu vakuuttamaan Dyyni: Osa kahdessa myös soturijeesuksena. Käsikirjoitus hoitaa valkoihoinen pelastaja -aspektin jopa hämmentävän hyvin. Herbertin kirjan sanoma sokeasta uskosta hukkuu hieman liikaa muiden teemojen sekaan.

Näyttelijöistä erityiskehut ansaitsee Rebecca Ferguson. Näppärästä leikkauksesta huolimatta raskaana olevan Lady Jessican keskustelut syntymättömän tyttärensä kanssa eivät toimisi ilman Fergusonin rohkeaa heittäytymistä rooliin.

Puolitiehen jäävästä Paulin ja Chanin rakkaustarinasta huolimatta Villeneuve onnistuu avaamaan pienen ihmisen elämän peruskysymyksiä jättiskaalan kautta. Poliittinen ja uskonnollinen pohdinta tuntuu lupaukselta Herbertin teemojen tarkemmasta tarkastelusta kolmannessa elokuvassa tai HBO:n puuhaamassa tv-sarjassa.

Pisteen tarinalle laittavaa loppua odottavat voivat myös pettyä, sillä 166 minuutin jälkeen Dyyni: Osa kaksi loppuu odotetusti kuin seinään.

Nuorempana Dyyni-kirjasarjaa kovasti fanittaneelle molemmat elokuvasovitukset tuntuvat uskolliselta läpiluennalta. Edellisestä lukukerrasta on kuitenkin yli 30 vuotta. Dyyni: Osa kaksi laittaa reippaasti mutkia suoraksi, mutta omaa ääntään adaptaatio ei löydä. Vaikka Dyyni-kirja onkin yksi alkupisteistä, niin elokuva ikään kuin lainaa samoja aiheita paremmin tutkineita scifi-kertomuksia, jotka puolestaan nappasivat ideansa Herbertin alkuperäisteoksesta.

© 2023 Warner Bros. Entertainment

Rima korkealla

Denis Villeneuven englanninkielisistä elokuvista Dyyni: Osa kaksi sijoittuu edeltäjänsä kera paremmuusjärjestykseen laitettuna häntäpäähän. Niin suuri Dyyni-fani kuin ohjaaja onkin, niin toivottavasti joku muu ottaa Dyynin Messias -kirjaan perustuvan kolmannen elokuvan tehtäväkseen.

Ohjaajan uraa ranskankielisistä Kanadassa tehdyistä elokuvista asti seurannut fani toivoo miehen palaavan pienemmän budjetin omaehtoisempien tuotantojen pariin. Villeneuve on itse nostanut riman niin korkealle, että paradoksaalisesti Dyyni tuntuu ohjaajan lahjojen tuhlaamiselta – olkootkin kuinka hänen intohimoprojektinsa.

Kaikesta kritiikistä huolimatta Dyynin kakkososa on neljän tähden arvoinen tieteisspektaakkeli. Jo pelkästään siitä syystä, ettei suurta yleisöä edes hitusen haastavaa scifiä nähdä tämän mittakaavan elokuvissa juuri koskaan.

DYYNI: OSA KAKSI

”Dyyni: Osa kaksi on kunnianhimoinen elokuvasovellus, jonka eteen nähtyä vaivaa ja teknistä taituruutta ei voi kuin ihailla.”