Uusimmat

Arvostelu: Netflixin Castlevania-sarja on myös kakkoskaudellaan paras videopelin pohjalta tehty adaptaatio

28.10.2018 13:42 Aki Lehti

Tuottaja Adi Shankarin ja käsikirjoittaja Warran Ellisin Castlevania-sarjan toinen tuotantokausi eroaa tyyliltään aiemmasta, mutta vain hyvällä tavalla.

Netflixin kesällä 2017 julkaisemasta Castlevania-sarjasta ei juuri kitisemisen aihetta löytynyt. Ainoa animaatiossa harmittanut asia oli sen lyhyys, sillä ensimmäinen kausi sisälsi vain neljä reilun parinkymmenen minuutin mittaista jaksoa. Onneksi suoratoistopalvelu tilasi sarjaa saman tien kahden kauden verran, joista nyt perjantaina 26. lokakuuta ensi-iltansa saanut toinen tuotantokausi tuplaa jaksojen määrän, sisältäen kahdeksan jaksoa, joiden kestot ovat lähempänä puolta tuntia.

Kakkoskausi alkaa varsin kattavalla kertauksella aiemmista tapahtumista, mutta jos neljä ensimmäistä jaksoa on katsomatta, niin ne kannattaa tietysti vilkaista ennen hyppäämistä kyytiin. Tämä teksti spoilaa myös jonkin verran aikaisemmin tapahtunutta.

Uusien jaksojen jälkeen ensimmäinen kausi tuntuu entistä enemmän vain teaserilta tai prologilta, joka esitteli päähenkilöt, perusjuonen ja antoi maistiaisen ääriväkivaltaisesta toiminnasta ja taitavasti rustatusta dialogista. Kakkoskauden voisi olettaa jatkavan nopealla tahdilla etenevää erinomaista mäiskettä, mutta sarjan tyyli on muuttunut melkoisesti, sillä suurimman osan ajasta kausi keskittyy syventämään henkilöhahmoja.

Synkän melankolinen tunnelma yhdistettynä dialogipainotteiseen tyyliin saattaa tuntua ensin pettymykseltä, mutta on juuri oikea ratkaisu. Kahdeksan jaksoa ruoskanheiluttelua, veriroiskeita ja gorea, vampyyrien seivästämistä ja Draculan jahtaamista olisi aivan liikaa. Väkivaltaista toimintaa on edelleen tarjolla, mutta juuri sopivassa määrin, stoorin edetessä hahmojen ehdoilla.

Sarja on periaatteessa adaptaatio Castlevania III: Dracula’s Curse -pelistä, mutta mukaan mahtuu runsaasti muistakin osista tuttuja pikkujuttuja, joita ei välttämättä huomaa kuin pelejä pelanneet. Kausi sukeltaa edellistä syvemmälle, napaten pelisarjasta mukaan asioita jotka laajentavat sarjan maailmaa ja mytologiaa.

Uudet jaksot jatkavat suoraan siitä mihin edellinen kausi päätyi. Trevor Belmont (Richard Armitage) ja Sypha (Alejandra Reynoso) lyöttäytyivät yhteen Alucardin (James Callis) kanssa ja onnistuivat selviämään Draculan (Graham McTavish) joukkojen hyökkäyksestä Gresitin pikkukaupunkiin. He yhdistävät voimansa pysäyttääkseen Draculan aikeet tuhota koko ihmiskunta. Kuten kaikki Konamin pelisarjan fanit tietävät, niin Alucard on Draculan poika, puoliksi ihminen ja puoliksi vampyyri. Uusissa jaksoissa pääpahis suree tämän äidin Lisan kuolemaa, muuttaen traagisen hahmon pelkkää vihaa täynnä olevasta hirviöstä tietyllä tavalla inhimillisemmäksi. Dracula on suuressa surussaan hulluuden partaalla, jonka johdosta hän ei ehkä olekaan enää vahvin hahmo pahuuden voimien johtajaksi.

Castlevanian kakkoskausi hyppii kahden kertomuksen välillä, joista Draculan stoori on tällä kertaa kiinnostavampi. Sankareiden tarinakin toimii, varsinkin kun Belmont on nyt oppinut olemaan vähän vähemmän rehellinen mulkku. Hän, Sypha ja Alucard haluavat pelastaa ihmiskunnan, jonka edustajia ei juurikaan esitellä. Sarja näyttää omituisen vähän ihmisiä, joka on ilmeisen tarkoituksellista, sillä tällaisenaan kolmikko ei oikeastaan tunnu piittaavan kuolevaisista kuitenkaan kovinkaan paljon. Ratkaisu onnistuu hämärtämään jonkin verran hyvän ja pahan sekä sankareiden ja hirviöiden välistä rajaa.

Ääninäyttelijät sopivat rooleihinsa loistavasti, animaatio on kaunista katseltavaa ja musiikki lainaa edelleen näppärästi peleistä tuttuja melodioita.

Castlevania-sarjan pääpäsmäri on tietysti edelleen muun muassa Dredd– ja Killing Them Softly -elokuvista tuttu Adi Shankar. Suurin kunnia kuuluu kuitenkin käsikirjoittaja Warren Ellisille, joka tunnetaan parhaiten muun muassa upeista Planetary– ja Metropolitan-sarjakuvistaan, joiden lisäksi hän on rustannut tarinoita myös Marvelille ja DC Comicsille. Castlevaniassa hän tekee periaatteessa saman kuin tuttujen supersankareiden sarjakuvia käsikirjoittaessaan, eli säilyttää perusideat ja fiiliksen, jotta vanhat fanit eivät säiky pois, vaan päinvastoin ihastelevat kuinka heidän lempipelinsä maailma onkin upean uskollinen alkuperäisteoksille. Ellis tuo mukaan kuitenkin ehdottomasti oman ääneensä, johon kuuluu esimerkiksi juurikin tarinan eteneminen enemmän dialogin ja hahmojen kuin toiminnan kautta.

Hänen ansiostaan Castlevania jyrää kaikki muut peleihin pohjaavat elokuvat sai sarjat. Ellis tuo tuttujen elementtien lisäksi mukaan myös poliittista, valta-asemaa koskevaa juonittelua sekä jonkin verran jopa sosiaalista kommentaaria, josta voi löytää suorat yhteyden oikean maailman ja nykyhetken tapahtumiin. Ne eivät kuitenkaan pomppaa mitenkään häiritsevästi silmille, vaan saattavat mennä täysin ohi, jos asiaa ei mieti sen tarkemmin tai näe teosta allegoriana. Ellis loistaa luonnollisesti dialogin kirjoittajana, joka onnistuu olemaan sekä hauskaa sanailua että syvällistä pohdintaa.

Castlevania etenee ehkä joidenkin mielestä turhan hitaasti, päästen täyteen vauhtiin vasta loppupään jaksojen aikana. Se on silti myös toisella tuotantokaudellaan ehkäpä paras video- tai tietokonepeliadaptaatio kautta aikain.

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat