Arvostelu: Netflixin The Midnight Gospel -sarjan huuruinen häröily on jotain ennennäkemätöntä

26.04.2020 10:04 | Aki Lehti

Pendleton Wardin uusi The Midnight Gospel -sarja on jotain aivan muuta kuin hänen aiempi Adventure Time -animaationsa. 

Netflixin The Midnight Gospel -sarjan trailereiden alta löytyvien kommenttien perusteella suurin osa Pendleton Wardin faneista odotti uutuuden olevan jonkin sortin aikuisille suunnattu täysin sekopäinen Adventure Time -mukaelma. Piirrostyyliltään niissä onkin paljon samaa, mutta siihen yhtäläisyydet sitten loppuvatkin. Molemmat sarjat ovat melkoista happotrippiä, mutta The Midnight Gospel on nauttinut psykedeelejä vähintään kymmenkertaisen määrän Adventure Timeen verrattuna.

Uutuus on rakennettu kokonaan koomikko Duncan Trussellin suositun The Duncan Trussell Family Hour -podcastin pohjalta. Trussellin filosofisesti elämää, kuolemaa ja ihmisyyttä käsittelevää podcastia on tehty jo melkein 400 jakson verran. The Midnight Gospelin dialogista suurin osa on napattu suoraan podcastista ja animaatio toimii vain eräänlaisena taustana keskusteluille, tarkoituksenaan sekä auttaa katsojaa pääsemään aiheeseen syvemmälle sisään ja laajentaa käsiteltyä aihetta omalla todella surrealistisella tyylillään.

Sarjan päähenkilö on Clancy-niminen violetti humanoidi, joka pystyy matkustamaan erilaisiin maailmoihin tekoälyn pyörittämän simulaattorin avulla. Vekotin vetelee kuitenkin viimeisiään, joten suurin osa paikoista on apokalypsin partaalla tai jo tuhoutunut. Clancy matkustaa näihin toinen toistaan omituisempiin paikkoihin koneeseen kiinnitetyn ihmisenkokoisen vaginan kautta valittuaan ensin sopivan avatarin. Clancy itsessään on Trussellin avatar, ja joissain jaksoissa äänessä olevat vieraat jopa kutsuvat häntä Duncaniksi. Virheet on jätetty mukaan tahallisesti, ilmeisesti vain korostamaan sitä, että teos pysyy hädin tuskin kasassa ja jaksojen jatkuva juoni on todella hutera.

Clancy itse tekee eri paikoista löytyvien kummallisten otusten kanssa ”spacecastia”. Syvien filosofisten keskusteluiden aikana itse animaatiossa voi tapahtua aivan mitä tahansa. Useassa jaksossa trippailu liittyy suoraan käsiteltävään aiheeseen, mutta välillä sillä ei tunnu olevan oikein mitään tekemistä höpötyksen kanssa. Jollain ilveellä sekoitus kuitenkin toimii erinomaisesti. Suunnilleen kaikissa keskusteluissa elämää tarkastellaan jostain tavallisesta poikkeavasta näkökulmasta ja animaatio auttaa pääsemään samalla värähtelytaajuudelle puhujien kanssa. Täyskahjo ja joka suuntaan rönsyilevä kuvasto ikään kuin korvaa päihdyttävät aineet, joita nauttimalla jutuista saisi ehkä eniten irti.

Esimerkiksi ensimmäisessä jaksossa Clancy päätyy taistelemaan presidentin kanssa zombeja vastaan. Paetessaan ja ampuessaan eläviä kuolleita palasiksi he käyvät samalla rauhallista keskustelua huumeista ja niiden hyvistä sekä huonoista puolista. Lopulta he muuttuvat itsekin zombeiksi, vain huomatakseen sen olevan oikein miellyttävä olotila ja jatkavat puhettaan.

Vaikka kuinka koitin miettiä, niin en ainakaan vielä ole keksinyt toista animaatiosarjaa, joka muistuttaisi The Midnight Gospelia juuri millään tavalla. Lähimmäksi pääsee ehkäpä Richard Linklaterin vuoden 2001 rotoskooppianimationa toteutettu Waking Life -elokuva.

Sarjan käsittelemät aiheet pyörivät muun muassa uskonnon, meditaation, mindfulnessin, surun, anteeksiannon, onnellisen kuoleman, kivun, taikuuden ja ties minkä ympärillä. Yhdistävä tekijä on elämän kiertokulku, jota käsitellään syvällisimmin kahdeksannessa ja viimeisessä jaksossa nimeltään Mouse of Silver. Sen pääteemana on läheisten ja rakkaiden ihmisten kuolema. Tuplamittaisessa jaksossa ääneen pääsee Trussellin edesmennyt äiti. Kaiken hauskan kahjoutensa keskellä sarja on myös erittäin koskettava ja viimeistään viimeinen jakso saa kyyneleet valumaan pitkin poskia.

The Midnight Gospel vaikuttaa mainoskampanjansa perusteella perseilyltä, mutta se on oikeasti omaperäinen, hauska, viihdyttävä, surullinen ja syvällinen sarja, jolla on jotain sanottavaakin. Animaatio löytää kaikesta jotain hyvää, ja on sellaisena juuri se sarja jota tämä aika kaipaakin.

Kahdeksaa jaksoa ei kannata bingettää putkeen, sillä sellaisena teos on taatusti liikaa. Oikeassa mielentilassa kolmas silmä saattaa aueta jo parin jakson jälkeen, jopa ilman tajunnanlaajentajia. The Midnight Gospel tuli tarjolle Netflixiin viime maanantaina 20. huhtikuuta.