Arvostelu: Kotimainen Poissa-elokuva toimii yllättävän hyvin – Aina ei hyvään scifiin tarvita isoa budjettia
Minibudjetilla tehty suomalainen Poissa todistaa jälleen, ettei hyvään scifiin tarvita miljoonia euroja
Ensi-ilta: 29.11.2019.
Alkuperäisnimi: Poissa
Ohjaus: Arttu Haglund
Käsikirjoitus: Avi Heikkinen
Pääosissa: Panu Tuomikko, Eeva Putro, Julia Hemmilä, Seppo-Ilmari Siitonen, Tommi Korpela, Minka Kuustonen
Pituus: 91 minuuttia
Ikäraja: K12
Poissa-elokuvan ohjaaja-tuottaja Arttu Haglundille täytyy nostaa hattua. Harvassa ovat ihmiset, jotka tekevät esikoiselokuvaansa yhdeksän vuoden ajan ja maksavat sen omasta pussistaan. Avi Heikkisen novelliin perustuva Poissa ei saanut rahoitusta perinteisten kanavien kautta, ja koska kyseessä on todennäköisesti hyvin pientä katsojakuntaa kiinnostava teos, niin voidaan todellakin puhua rakkaudesta elokuvaan.
Poissa-leffasta on useassa siitä kirjoitetussa jutussa mainittu sen olevan scifiä. On se sitäkin, ehdottomasti, mutta itse sijoittaisin sen mielummin enemmän kirjallisuuden puolella käytettyyn spekulatiivinen fiktio -genreen. Ja ennen kuin joku rientää kertomaan tieteistarinoiden olevan yksi spefin alalajeista, niin kyllä, alan harrastajana tiedän tämän. Poissa-leffa alleviivaa sen verran vahvasti sijoittuvansa aivan tavalliseen maailmaan, jossa nyt vain sattuu tapahtumaan jotain yliluonnollista, että kategorisointi tuntuu tavallista tärkeämmältä.
Genrevenkuloinnistani huolimatta suosittelen leffaa aivan kaikille scifin ja perinteisen draaman ystäville. Sen päähenkilö on kiteeläinen (kitteeläinen, huomauttaisi paikallinen) Matti, aivan tavallinen perheenisä, joka kyllä rakastaa vaimoaan ja lastaan, mutta haaveilee vapaudesta. Panu Tuomikon taitavasti näyttelemä Matti saa mitä haluaa ja vielä reippaasti enemmän, sillä eräänä päivänä hän alkaa teleporttailla hallitsemattomasti ympäri maailmaa.
Pakon sanelema pitkä suunnitteluvaihe on tässä tapauksessa ollut vain hyvä asia, sillä ideaa on ehditty kypsytellä rauhassa. Tavallisesta poikkeava tarinan onnistutaan kertomaan näppärästi kengännauhabudjetilla. Haaveilija-isän, Julia Hemmilän esittämän nuoren Emma-tyttären ja Eeva Putron näyttelemän vaimon roolityöt korostuvat, koska käytössä ei ole ollut rahaa hienoihin erikoistehosteisiin tai lavasteisiin.
Silti faijan teleporttailu on uskottavaa, ja tarina onnistuu käsittelemään perusteemaansa ansiokkaasti. Keskiössä on kysymys siitä onko vapaudenkaipuu itsekästä. Lisäksi leffa miettii useammasta näkökulmasta parisuhdetta ja kykenemättömyyttä kommunikoida toisen osapuolen kanssa. Aluksi Matti siirtyy vain lyhyitä matkoja, mutta ongelma pahenee ja teleportaatio vie hänet vain yhä tiuhempaa tahtiin kauemmas kotoaan, usein hengenvaarallisiin paikkoihin.
Vastaavan leffan voisi aivan hyvin tehdä ilman yliluonnollista osuuttakin, sillä maailmasta löytyy melkoinen määrä vanhempia jotka ovat vielä Mattia vähemmän kotona, vaikka eivät loikikaan selittämättömästi ympäri maailmaa. Päähenkilö sentään haluaa ja yrittää tehdä kaikkensa ollakseen mahdollisimman paljon läsnä. Häiritsevintä koko teoksessa on se, että tilanteesta tulee osa tyttären arkea. Hänen normielämäänsä nyt vain sattuu kuulumaan mystisestä syystä jatkuvasti poissa oleva isä.
Leffassa on vain yksi, oikeastaan melko simppeli idea, joka kuitenkin kantaa koko puolentoista tunnin ajan. Loppuratkaisu taas on mukavan rohkea. Siitä en tietenkään voi sanoa mitään sen tarkemmin, mutta todettakoon tekijöillä olleen ties kuinka monta huomattavasti helpompaakin tapaa viedä tarinansa päätepisteeseen. Niistä todennäköisesti kaikki olisivat kuitenkin olleet tylsempiä.
Poissa-elokuva on oikeastaan pelkkää riskinottoa, kaikilta osa-alueiltaan. Jos tieteistarinat kiinnostavat, olet kyllästynyt varman päälle tehtyihin valtavirtaelokuviin tai haluat vain tukea melkoisen urakan tehnyttä jästipäistä ohjaajaa, niin suosittelen katsastamaan Poissa-elokuvan teatterin suurelta valkokankaalta.
POISSA
”30 eri maassa minibudjetilla kuvattu Poissa-elokuva toimii simppelistä juonestaan huolimatta jopa hämmästyttävän hyvin.”
