Uusimmat

Arvostelu The Last of Us on upea HBO Max -sarja, jolle jää odottamaan jatkoa kauhulla

Kuva: © HBO Max

14.01.2023 10:10 Tuukka Hämäläinen

The Last of Us -hittipeliin perustuva HBO-sarja on enemmän draamaa kuin kauhua, mutta samalla se on erittäin uskollinen alkuperäiselle videopelille. Harvoin on tehty ”zombisarjaa” vähemmillä zombeilla, mutta niitä ei jää synkässä tarinassa ikävöimään.

Kymmenen vuotta sitten ilmestynyt PlayStation-peli The Last of Us (2013) on niin vankassa mestariteoksen maineessa, että minkäänlainen sovitus siitä on aina kuulostanut riskisijoitukselta. Ei mikään ihme, että pelistä vuosia kaavailtu elokuvaprojekti kaatuikin omaan mahdottomuuteensa. Nyt Chernobyl-sarjan luoja Craig Mazin ja pelin ohjaaja Neil Druckmann ovat kuitenkin yhteisvoimin muotoilleet pelin pohjalta tv-sarjan, joka käynnistyy HBO Maxissa maanantaina 16. tammikuuta.

Ensimmäinen hyvä uutinen on se, että tv-sarja on säilyttänyt The Last of Usin pääpiirteet, tyylin ja tunnelman täydellisesti. Toinen ja vielä parempi uutinen on se, että sarja seisoo myös tukevasti omilla jaloillaan.

Pelaajille lähtökohdat ovat tutut, mutta lyhyt esittely ideasta on silti paikoillaan. Vuonna 2003 käynnistyy tuhoisa pandemia, jossa cordyceps-suvun sieni loikkaa ihmislajiin ja alkaa muuttaa ihmisiä zombimaisiksi hirviöiksi. Räjähtävän alun jälkeen loikataan parikymmentä vuotta tulevaisuuteen, jossa tartunnan saaneet ovat arkipäivää ja Yhdysvaltain kansan rippeet kamppailevat olemassaolosta militantin diktatuurin hallitsemilla karanteenialueilla. Rikollisuus kukoistaa ja vastarintaa tekevät teloitetaan armotta.

Tässä synkän karkeassa todellisuudessa kovia kokenut selviytyjä Joel (Pedro Pascal) saa suojeltavakseen teini-ikäisen Ellien (Bella Ramsey), joka saattaa olla avain koko maailman pelastamiseen. Joel ottaa vastentahtoisesti Ellien kuljetettavaksi kapinallisen Fireflies-ryhmittymän käsiin, mutta kuten arvata saattaa, ei reppureissu ole ihan helpoimmasta päästä.

HBO-sarja seurailee todella uskollisesti The Last of Us -pelin tarinaa pääpiirteissään, mutta luovaa leikkelyä, tiivistyksiä ja myös laajennuksia on tehty. Mazinin ja Druckmannin yhdessä kirjoittama sarja löytää identiteettinsä jostain suoran sovituksen ja itsenäisen teoksen välimaastosta, mutta kuten sanottua, se tuntuu hyvin samalta kuin alkuperäinen peli. Kaikki mikä tarinaan lisätään tuntuu siihen kuuluvan ja sarja keskittyy siihen mikä pelissäkin oli niin onnistunutta: viimeisten selviytyjien tasapainoiluun ihmisyyden ja hirviömäisyyden välillä.

Pelaajille ei tule yllätyksenä sekään, että The Last of Us on hyvin kolkko ja tunteellinen kokemus alusta loppuun. Sarja kuitenkin löytää tässä suhteessa aivan uusia ulottuvuuksia sekä tarinanjuonteita, joista pelissä korkeintaan vihjailtiin. Nenäliinat kannattaa olla valmiina.

Se mitä sarjassa on vähemmän kuin pelissä, ovat itse tartunnan saaneet. Nyt ei todellakaan tarjoilla mitään valtaisaa zombimättöä, vaan The Last of Usin ikonisia hirviöitä käytetään säästeliäästi. Niin se on kyllä pelissäkin, mutta sarjan katsottua on silti sellainen olo, että tämä on ehkä vähiten zombeja sisältävä zombitarina koskaan. Pääpaino ei ole hirviöissä ja näyttävissä tehosteissa, vaan ihmisissä. Siitä tarinan voima kumpuaakin.

Myös kauhuelementtejä käytetään säästeliäästi, eikä The Last of Us varsinaisesti säikyttele katsojaa. Kauhu nousee enemmän ihmisistä ja maailman toivottomuudesta. Se on samanlaista maailmanlopun kammottavuutta kuin mestarillisessa The Roadissa (2009) – ja tätä rinnastusta suurempaa kehua en ehkä pysty antamaan.

Visuaalisesta puolesta on sanottava, että sarja tarjottiin ennakkokatseluun vielä puolivalmiissa kunnossa. Niinpä osa tehosteista, sekä äänen- ja kuvankäsittelystä oli puolitiessä, ja on vaikea sanoa kuinka hyvältä sarja lopulta näyttääkään. Kaikki mikä oli valmista teki kyllä suuren vaikutuksen. Ja sarja luottaa myös ihailtavan paljon fyysisiin tehosteisiin ja konkreettiseen lavastukseen. Tämä saa kaiken tuntumaan kouriintuntuvan rosoiselta ja paikoin myös ällöttävältä.

Käsikirjoitus hyödyntää joitakin dialogeja suoraan pelistä, mutta valtaosin teksti on uutta ja erinomaisesti kirjoitettua. The Last of Us on etenkin näyttelijätyön juhlaa, sillä keskusrooleissa nähtävät Pascal ja Ramsey, sekä esimerkiksi Anna Torv (Mindhunter) ja Murray Bartlett (The White Lotus), ovat loistavia rooleissaan. Aivan erityisesti täytyy hehkuttaa Pascalin ja Ramseyn suhdetta, sillä näyttelijät tavoittavat juuri sen, mistä Joelin ja Ellien suhteessa on kysymys.

Muita väheksymättä voimakkaimman roolityön tekee kuitenkin Parks & Recreation -sarjasta tuttu Nick Offerman, jolle voisi povata sivuosastaan palkintopystiä. Offermanin tähdittämä jakso on sarjan raskain ja vaikuttavin osa, kertakaikkisen upeaa televisiodraamaa, jota on vaikea saada mielestään.

Muutenkin The Last of Us on valmiina voittamaan vaikka mitä palkintoja, ohjauksesta lähtien. Sarjan suurin ongelma on ehkäpä pelaajille se, että päätarina on jo entuudestaan tuttu ja sitä vertailee väkisin pelin kanssa. Kun tästä pääsee yli (tai jos ei ole peliä pelannut), on sarja omilla jaloillaan seisova kokonaisuus, joka nousee parhaimpien postapokalyptisten tarinoiden joukkoon. Sinne alkuperäisen pelin seuraksi.

On vaikea löytää sarjasta pahaa sanottavaa, mutta The Last of Usin ensimmäinen kausi olisi kyllä voinut olla vähän pidempikin kuin yhdeksän jaksoa. Toisaalta hyvin kerrottu ja tiivis tarina on aina parempi kuin pitkä ja tarpeettomasti venytetty. Loppu jättää katsojan odottamaan toista tuotantokautta, joka tosin pelaajissa herättää jo ajatuksen tasolla melkoista kauhua.

Lyhyestä virsi kaunis:

The Last of Us on todennäköisesti paras peliin perustuva live action -tuotanto, mitä koskaan on tehty. Se on erittäin onnistunut teos, mutta sen katsominen ei ole aina pelkkää nautintoa. Kuten taustalla oleva pelikin, HBO:n sarja on yönmusta ja halkeillut peilikuva ihmiskunnasta. Synkkyyden keskellä inhimillisyyden pilkahdukset ovat sitäkin kirkkaampia.

Tuukka Hämäläinen

"Olen kirjailija ja toimittaja, joka on avustanut Muropakettia vakituisesti vuodesta 2016 alkaen. Juttuja kirjoittelen pääasiassa pelipuolelle, mutta myös leffapuolella voi nimeni näkyä. Pidän eniten seikkailupeleistä, joissa voi edetä hiippailemalla, enkä koskaan lakkaa puhumasta Jurassic Parkista ja Metal Gear Solidista. Olen vannoutunut konsolipelaaja, jonka suosikkipelejä ovat esimerkiksi Outer Wilds, Death Stranding ja The Last of Us Part II."

Muropaketin uusimmat