Arvostelu Top Gun: Maverickin ainoa tehtävä on viihdyttää, ja siinä se onnistuu loistavasti
Top Gun -jatko-osa luottaa nostalgiaan, mutta toimii myös itsenäisenä teoksena.
Ensi-ilta: 26.5.2022
Alkuperäisnimi: Top Gun: Maverick
Ohjaus: Joseph Kosinski
Käsikirjoitus: Ehren Kruger, Eric Warren Singer & Christopher McQuarrie
Pääosissa: Tom Cruise, Miles Teller, Jennifer Connelly, Jon Hamm, Glen Powell & Ed Harris
Pituus: 131 minuuttia
Ikäraja: K12
Top Gun: Maverick on ollut valmiina ja koronaa piilossa jo parin vuoden ajan. Paramount-studio oli valmis julkaisemaan sen Paramount+-suoratoistopalvelussaan. Onneksi myös leffan tuottajana toiminut Tom Cruise laittoi moiselle hulluudelle stopin. Ainoa oikea tapa katsoa hävittäjähurjastelu on elokuvateatterin mahdollisimman isolta valkokankaalta, äänenvoimakkuus sopivasti aivan liian lujalla.
Kotisohvalta käsin Top Gun: Maverickin umpihullut hävittäjästuntit tuskin tekevät vastaavaa vaikutusta kuin Itäkeskuksen IMAX-teatterin jättikankaalla meuhkatessaan. Jatko-osa on osittain mukavan vanhanaikainen elokuva, jota tuskin kukaan katsoo sen juonen tai ihmissuhdedraaman takia.
Top Gun: Maverick jatkaa tarinaa 36 vuotta myöhemmin, mutta on myös pitkälti toisinto ensimmäisestä Top Gun -elokuvasta. Tom Cruisen elokuvista se on ensimmäinen, jossa näyttelijä melkein tunnustaa olevansa kuin kuka tahansa tavallinen pulliainen. Tarina kietoutuu osittain sen ympärille, että myös ikinuoren Cruisen esittämä hävittäjälentäjä Pete ”Maverick” Mitchell on vanhentunut.
Maverick-hurjapää on ollut laivaston palveluksessa jo yli 30 vuotta, mutta on edelleen arvoltaan vain kommodori. Se johtuu osittain auktoriteettivastaisen miehen omasta tahdosta. Vastarannankiiski ja jästipää haluaa edelleen vain lentää. Ylennykset eivät kiinnosta, ei vaikka vanhat kurssikaverit ovat edenneet jo esimerkiksi amiraaleiksi.
Maverick on edelleen hävittäjälentäjistä paras, mutta nyt ylivoimainen sankari määrätään opetushommiin. Koulutettavana ovat nuoret valioyksilöt, eli joukko Top Gun -pilotteja.
Maverickin itsensä ei aluksi ole tarkoitus osallistua melkein mahdottomaan erikoistehtävään lainkaan. Sen päämääränä on tuhota nimettömän pahisvaltion uraaninrikastamistukikohta. Koulutettavaan lentäjäkööriin kuuluu myös Miles Tellerin näyttelemä luutnantti Bradley ”Rooster” Bradshaw, Hän on ensimmäisessä elokuvassa menehtyneen Goosen poika, joka syyttää isänsä kohtalosta Maverickia. Kaksikon välit ovat kehnot, sillä Maverick on jarruttanut Roosterin uraa. Nuorimies kuvittelee Maverickin touhunneen omiaan, vaikka hän on toiminut Roosterin äidin pyynnöstä. Maverick tuntee myös yhä syyllisyyttä Goosen kuolemasta.
Top Gun: Maverick houkuttelee katsojia nostalgialla. Teknisen toteutuksensa puolesta elokuva on kuitenkin täysin tätä päivää, aivan kuin kovempia piristeitä vetänyt versio ensimmäisestä osasta.
Joseph Kosinski ohjasi Cruisea jo erikoistehostepainotteisessa Oblivion-tieteiselokuvassa. Nyt tarjolla ei ole tehosteita, vaan kameran edessä tehtyjä temppuja. Kosinski kunnioittaa ohjaustyylillään alkuperäiselokuvan ohjaaja Tony Scottia, mutta 1980-luvun tunnelmiin ei upota liian syvälle. Jatko-osa seisoo omilla jaloillaan ja toimii melkein itsenäisenä teoksena. Maverickin juonen perässä pysyy aivan hyvin, vaikkei olisi nähnyt ensimmäistä Top Gunia lainkaan. Uutuus vielä varmistaa tämän kertaamalla jo tapahtuneen.
Cruisen pakonomainen tahto tehdä hengenvaarallisia stuntteja lähti lapasesta jo vuosia sitten. Julmetun komeat kohtaukset kipuavat kunnon sfääreihin, kun tiedossa on se, että F18-hävittäjän puikoissa istuu itse Cruise. Kekseliäitä kuvakulmia ja hurjaa kieputusta on tarjolla enemmän kuin tarpeeksi. Elokuvaa varta vasten kehitettyjen kameroiden avustuksella on saatu taltioitua jotain ennennäkemätöntä. Koulutettavien pilottien rooleissa esiintyvien nuorukaisten ei edes tarvitse näytellä hävittäjäkohtauksissa. Heidän reaktionsa lienevät pitkälti aitoja, koska Cruise laittoi myös kollegansa hävittäjien kyytiin.
Komeiden toimintakohtaustensa lisäksi Top Gun: Maverick on ensimmäisen tyyliin myös korni ja kliseinen ihmissuhdedraama. Leffa ottaa itsensä suht vakavasti, mutta näyttää myös tietävän juonikuvioidensa olevan osittain totaalisen hölmöjä. Syvyyttä käsikirjoituksesta ei löydy, eikä tarvitsekaan löytyä. Pääosassa on toiminta ja tekninen osaaminen. Esimerkiksi Maverickin ja Jennifer Connellyn esittämän Penny Benjaminin romanssin siirappisuus ei haittaa.
Val Kilmerin tosielämän ongelmat ja sairaus on kirjoitettu melko näppärästi osaksi juonta. Hänen Iceman-hahmonsa lyhyt vierailu leffassa ei siltikään onnistu koskettamaan halutulla tavalla.
Ensimmäisen Top Gunin homoeroottinen pohjavire uupuu uutuudesta harmi kyllä kokonaan. Yksi paidaton pallonpeluukohtaus rannalla ei riitä. Puolialastomia miehiä nostattamassa joukkuehenkeä olisi saanut olla mukana paljon enemmän. Nyt pilotit bondaavat lähinnä naljailemalla toisilleen hyväntahtoisesti Connellyn hahmon omistamassa baarissa.
Top Gun: Maverick on täynnä kehnoja one linereita, se on täysin ennalta-arvattava ja hahmokehitys on lähes olematonta. Se on myös genrevalio ja teknisesti todella taitavasti tehtyä kesähömppää. Hävittäjähurjastelun ainoa tarkoitus on viihdyttää ja siinä se onnistuu loistavasti. Cruise tarjoilee vielä näyttävämpiä ja erityisesti monipuolisempia stuntteja vain Mission: Impossible -elokuvissaan, joista seuraava nähdään vasta ensi vuonna.
Top Gun: Maverick voidaan siis julistaa jo tässä vaiheessa vuoden parhaaksi toimintaelokuvaksi.
TOP GUN: MAVERICK
”Top Gun: Maverick on kaikilla osa-alueilla ensimmäistä parempi elokuva.”
