Uusimmat

Arvostelu: Vivarium yhdistää The Truman Show’n ja scifi-kauhun neljän tähden arvoisesti – ”Hyvä vaihtoehto ennalta-arvattaville Hollywood-blockbustereille”

13.05.2020 12:00 Helinä Laajalahti

Jesse Eisenbergin ja Imogen Pootsin tähdittämä Vivarium on pienimuotoinen tieteiselokuva lähiöelämän kauhuista.


Alkuperäisnimi: Vivarium
Ohjaus: Lorcan Finnegan
Käsikirjoitus: Lorcan Finnegan & Garret Shanley
Pääosissa: Imogen Poots & Jesse Eisenberg
Pituus: 93 minuuttia
Ikäraja: K-16


Vivarium on niitä elokuvia, jotka kaivavat kauhua aivan tavallisesta arjesta. Se kuuluu vähäeleisten, pelkistettyjen elokuvien joukkoon, joiden pinnan alla tapahtuu paljon enemmän kuin mitä katsojalle kuvasta ensin välittyy, ja jotka jättävät jälkeensä epämiellyttävän olon.

Elokuvan alussa viitataan symbolisesti käkilintuihin, jotka pesivät toisten lintujen pesiin ja jättävät poikasensa näiden kasvatettavaksi lintujen omien jälkeläisten kustannuksella.

Lorcan Finneganin uran toinen pitkä ohjaustyö on ohjaajan yhdessä Garrett Shanleyn kanssa käsikirjoittama Vivarium. Scifiä, kauhua ja lähiöelämän draamaa keskenään sekoittava elokuva esittelee monien (nuorten) ihmisten mielestä elämän pahimman kauhuskenaarion: perhe-elämän identtisten talojen lähiössä valkoisten aitojen ympäröimänä.

Vivariumissa aihe kuitenkin vedetään astetta oudommalle tasolle. Imogen Pootsin esittämä Gemma on alakoulun opettaja, joka poikaystävänsä Tomin (Jesse Eisenberg) kanssa on alkanut miettiä seuraavaa askelta elämässä. Lapset eivät vielä kuulu kuvioon, mutta he pohtivat oman asunnon ostamista ja päätyvät tutustumaan Yonder-nimiseen, tuliterään lähiöön Jonathan Arisin esittämän, varsin epäilyttävän kiinteistönvälittäjä Martinin houkuttelemana.

Yonder on pastellinvärinen, omakotitaloista koostuva lähiö, jonka identtisyyteen on helppo eksyä. Tämän nuori pariskunta joutuu karvaasti kokemaan Martinin salaperäisesti kadottua esittelykierroksen aikana. He eivät nimittäin löydä tietä lähiöstä ulos ja huomaavat kerta toisensa jälkeen palaavansa “oman talonsa” eteen.

Seuraavana aamuna talon ovelle ilmestyy pahvilaatikko, jonka sisällä on vauva, joka kaksikon tulee ottaa kasvattaakseen. Pian he huomaavat olevansa vankeina tuossa ”omassa” talossaan, mauttomassa elämässä ja kasvattamassa vierasta lasta.

Elokuvassaan Finnegan tarttuu monia aikuisia koskettavaan pelkoon siitä, että ihminen menettää itsemääräämisoikeutensa, joutuu ennalta määrättyyn lokeroon yhteiskunnassa, mihin sisältyy perhe, oma koti ja lapsi tai lapsia. Siihen pelkoon, että elämä valuu hukkaan eikä mitään todella merkittävää ennätä Charles Darwinin tai Albert Einsteinin tapaan saada ennen kuolemaansa aikaiseksi.

Vivariumin laboratoriomainen tunnelma muistuttaa hieman Jim Carreyn vuonna 1998 tähdittämää The Truman Show’ta. Sen toteutus on kaikessa pienimuotoisuudessaan klaustrofobinen, mitä korostavat elokuvan visuaaliset ratkaisut epäaidon näköisine elinympäristöineen. Ajoittainen musta huumori synkkenee ja lopulta hupenee kokonaan scifin hiipiessä stereotyyppiseltä näyttävään arkeen. Tämä tekee elokuvan lopetuksesta häiriinnyttävän, ja se jää pyörimään pitkäksi aikaa mielen perälle.

Vivarium on myös kertomus yksinäisyydestä, masennuksesta ja lapsen kanssa elämisen haasteista. Se lepää kahden erinomaisen, roolinsa käsittämättömyyden sisäistävän näyttelijän harteilla. Eisenberg ja Poots ovat suorastaan koskettavan aitoja pariskunnan vasta aluillaan olevan aikuiselämän törmätessä totaaliseen umpikujaan.

Jos Hollywood-blockbustereiden ennalta-arvattavuus on alkanut tökkiä, on Vivarium viehättävän omaperäinen poikkeus. Kaikessa synkkyydessään ja kyynisyydessään se on mukavan kiero tuulahdus uusien elokuvajulkaisujen rintamalla.

Elokuvan nimi, Vivarium, tulee latinasta ja tarkoittaa paikkaa missä elää. Tieteessä sana tarkoittaa yleensä suljettua elintilaa, missä testiobjektia voidaan tarkkailla ja sen elinympäristöä muokata – vähän samaan tapaan kuin akvaario on ihmisen rakentama elinpaikka vesieliöille.

Vivarium on vuokrattavissa useista nettivuokraamoista.

VIVARIUM

Arvosana: 4/5

Helinä Laajalahti

”Olen kirjoittanut Muropakettiin freelancerina elokuvajuttuja ja -arvosteluita vuodesta 2017 lähtien, ja sitä ennen muun muassa Episodiin (vuodesta 2004), Koulukinoyhdistyksen Media-avaimeen ja nyt jo edesmenneen Discshopin leffablogiin. Ennen koronaa toimin myös matkailutoimittajana, ja nykyisin toimittelun ohella striimaan koulutuksia. Suosikkileffani ovat sekalainen seurakunta Imperiumin vastaiskua, Trainspottingia ja Jim Jarmuschin Night on Earthia, sarjapuolella sydäntä lähellä ovat olleet Buffy, Supernatural ja Fringe. Kun oikein haluan upota pumpuliin, pelaan ties kuinka monetta kertaa The Witcher: Wild Huntia.”

Muropaketin uusimmat