Arvostelu: Lähes viiden tunnin Tuntematon sotilas on raskasta katsottavaa, mutta HBO Nordicin uutuus nostaa Aku Louhimiehen suurelokuvasta esille myös uusia vahvuuksia

05.06.2020 08:45 | Helinä Laajalahti

Aku Louhimiehen ohjaama suurteos Väinö Linnan klassikkoromaanista on nähtävillä viiden jakson mittaiseksi laajennettuna minisarjana nyt myös HBO Nordicissa.

Aku Louhimiehen ohjaama ja yhdessä Jari Olavi Rantalan kanssa käsikirjoittama Tuntematon sotilas julkaistiin elokuvamuodossa syksyllä 2017 Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Sen näki elokuvateattereissa yli miljoona katsojaa, ja seuraavana keväänä se palkittiin muun muassa parhaan elokuvan Jussi-palkinnolla.

Väinö Linnan klassikkoromaanin filmatisointina Louhimiehen elokuva jatkoi Edvin Laineen vuonna 1955 ja Rauni Mollbergin vuonna 1985 kiveämällä tiellä, mutta oli edeltäjiään kunnianhimoisempi projekti. Elokuvaa laajennettiin myöhemmin viisiosaisen, noin neljän ja puolen tunnin mittaisen minisarjan muotoon. Nyt tämä on nähtävillä kokonaisuudessaan myös HBO Nordicilla.

Sarjamuodossaan tarina sisältää yli puolitoista tuntia elokuvassa näkemätöntä materiaalia. Osa hahmoista saa sarjassa suuremman roolin kuin elokuvassa, ja myös hahmojen tunteiden syvemmälle kuvaukselle on annettu enemmän aikaa.

LUE MYÖS: Arvostelu: Tuore Tuntematon sotilas on elokuvaversioista paras

Sarjamuotoisena historiallinen sotatarina hahmottuu rakenteeltaan paremmin ja katsoja pysyy tapahtumissa paremmin kärryillä. Alkupuolen hyökkäyssota Petroskoin toiselle puolelle kääntyy loppupuolta kohden perääntymiseksi takaisin vanhan rajan toiselle puolelle. Tämän kuvausta hahmotetaan lisää kartalle sijoitetuilla animaatioilla, joissa historiallisen tilanteen kehittyminen on nähtävissä.

Mukana on myös runsaasti arkistomateriaalia, jota on ripoteltu jaksoihin lisäämään tunnetta siitä, että tätä sotaa käytiin 1940-luvun alussa aivan oikeasti.

Elokuvana uusi Tuntematon sotilas keskittyi yhteen keskushahmoon vaikka kaikki tutut hahmot ovat mukana myös uudessa versiossa. Miespääosa-Jussilla palkitun Eero Ahon esittämä Antero Rokka on myös sarjamuotoisen version keskeisin ja mielenkiintoisin hahmo, jonka tuntemuksia tarina sodan edetessä seuraa eniten. Alun rennon rempseästä sankarihahmosta kasvaa vähitellen pitkittyneen sodan väsyttämä mies, joka on menettänyt uskonsa Suomen armeijan päällystöön ja pelkästään kaipaa kotiin Paula Vesalan esittämän Lyyti-vaimonsa ja lastensa luo.

Toinen keskeinen, sarjassa laajemman käsittelyn saava hahmo on Jussi Vatasen esittämä Koskela, jonka hiljaiseen jäyhyyteen tunteet antavat loppua kohden enemmän syvyyttä. Myös Johannes Holopaisen esittämä Kariluoto saa kasvaa matkan varrella nuoresta ja pelokkaasta upseerista kohti oman arvonsa oppivaa sankarihahmoa.

Uusi Tuntematon sotilas pyrkii tuomaan esille sodan vaikutuksia myös varsinaisen sotarintaman ulkopuolella. Parhaiten tämä onnistuu seurattaessa Rokan perhettä, mutta myös Koskelan vanhempien mukana olo kuvaa kotona poikiaan odottavien vanhempien tuskaa.

Tämän vuoksi minisarjassa nähdään elokuvaa enemmän naishahmoja, joista etenkin lotta Kotilainen (Annika Stenvall) saa enemmän ruutuaikaa. Hänen hahmonsa on kuitenkin hyvin hahmottumaton ja siksi tuntuu aivan turhalta. Hänet nähdään useaan otteeseen kävelemässä, seisomassa ja olemassa, muttei koskaan kunnolla tekemässä tai edes puhumassa. Hänelle ei ole kirjoitettu kunnollista hahmoa ja tuntuukin, että hänet on otettu mukaan pelkästään siksi, että elokuvaan saataisiin enemmän naisia. Tämä aiheuttaa sen, että hahmo alkaa sotia itseään vastaan ja ärsyttää katsojaa.

On ymmärrettävää, että tarinaan on haluttu ottaa mukaan Linnan legendaarista dialogia. Uusi Tuntematon näyttää tuotantoarvoiltaan modernilta, suuren maailman sotaelokuvalta, jonka synkkyys on usein ristiriidassa Linnan dialogin kanssa. Vanhoista elokuvista tutut lausahdukset eivät yksinkertaisesti tunnu aina sopivan nykyaikaiselta näyttävän elokuvan nykynäyttelijöiden suuhun. Pahimmin metsään mennään Aku Hirviniemen esittämän Hietasen osalta.

Sarjamuotoinen Tuntematon sotilas on raskas katsottava, mutta toisaalta vajaan tunnin mittaisina kerta-annoksina helpommin sulatettava kuin kolmen tunnin elokuvaspektaakkeli.