Uusimmat

Dave Bautista puolustaa Twitter-viestien takia potkut saanutta Marvel-ohjaajaa: ”Hän on rakastavin ihminen, jonka tiedän”

21.07.2018 12:18 Muropaketin toimitus

Perjantai-iltana elokuvakentällä putosi melkoinen pommi, kun The Hollywood Reporter ilmoitti Disneyn antaneen potkut Marvel-ohjaaja James Gunnille.

James Gunnin oli tarkoitus ohjata vuodeksi 2020 päätösosa Guardians of the Galaxy -trilogialleen, joka käynnistyi menestyksekkäästi vuonna 2014. Nyt Marvelin omistava Disney on kuitenkin ilmoittanut katkaisevansa kaikki siteet Gunniin. Syynä on ohjaajan vanhat Twitter-viestit, joissa vitsailtiin mm. pedofiliasta.

Disneyn linjaus on jakanut elokuvien ystävät ja tekijät kahteen leiriin. Osa on sitä mieltä, ettei Disneyllä ollut muuta vaihtoehtoa kuin irtisanoa Gunn. Toisten mielestä Gunn on osoittanut muuttuneensa paljon Tweettien kirjoittamisen jälkeen, ja ansaitsisi sen myötä tilaisuuden viimeistellä elokuvatrilogiansa.

Guardians of the Galaxy- ja Avengers -elokuvissa avaruusolento Draxia esittävä Dave Bautista (kuvassa oikealla) on ilmaissut Twitterissä tukensa Gunnille. Viestissään Bautista toteaa Gunnin olevan ”rakastavin, välittävin ja hyväluontoisin ihminen, jonka hän on koskaan tavannut”.

Oliko Disneyn päätös irtisanoa James Gunn mielestäsi oikea ratkaisu?

Katso tilanne vastaamatta

Muropaketin uusimmat