Haastattelu: Night Visionsin elokuvassa Sam Elliot tappaa Hitlerin ja isojalan – Ohjaaja ei halua asiaa kummemmin selitellä

11.04.2019 17:30 | Tuukka Hämäläinen

Eilen alkaneilla Night Visions -festareilla esitetään useammassa näytöksessä omaperäinen The Man Who Killed Hitler and Then the Bigfoot. Haastattelimme ohjaaja Robert D. Krzykowskia, joka saapui esittelemään elokuvaansa festivaalille.

The Man Who Killed Hitler and Then the Bigfoot (2018) on kevään Night Visions: Back to Basics -festivaalin erikoisimpia tapauksia. Nimen puolesta voisi kuvitella katsovansa täydellistä sekoilua Troma-studion tyyliin, mutta lopputulos on yllättävän seesteinen, jopa surumielinen elokuva.

Lisäksi leffan tarina paljastetaan periaatteessa jo otsikossa – viiksiään myöten charmikkaan Sam Elliottin esittämä päähenkilö tappaa Adolf Hitlerin ja sitten vielä myyttisen isojalan. Tämä tiivistelmä ei kuitenkaan kerro juuri mitään itse elokuvasta.

– Elokuvan idea syntyi alun perin halusta tehdä pulp-henkinen seikkailu, kuvailee käsikirjoittaja-ohjaaja Robert D. Krzykowski.

– Mutta eräät elämäni tapahtumat saivat minut ajattelemaan menetystä ja ohi menneitä mahdollisuuksia. Kuinka todella tärkeät asiat voivat olla niin katoavaisia. Joten aloin kirjoittaa sankarista, joka kohtaa juuri tällaisia tunteita.

The Man Who Killed Hitlerin päähenkilö on Calvin Barr, ikääntynyt sotilas, joka viettää eläkepäiviään pienessä amerikkalaisessa kaupungissa. Hänen sodanaikaisia urotekojaan ei tunne juuri kukaan, mutta kun Kanadassa syntyy hätätilanne ja isojalka kantaa tappavaa virusta, on Barr ainoa, joka voi pelastaa maailman.

Krzykowskin mukaan Barrin kaksi vihollista, Hitler ja isojalka, rinnastuvat tarinassa toisiinsa.

– Elokuvassa on ajatus, että aikalinjat tavallaan rimmaavat keskenään. Hitler on hirviö, joka tartutti ideoitaan yhteiskunnassa, ja isojalka taas on hirviö, joka kantaa elokuvassa todellista sairautta.

Elokuvan rakenne on kaikkea muuta kuin lineaarinen. Nykypäivän ohella seurataan menneisyyden tapahtumia ennen toista maailmansotaa, sodan aikana ja sen jälkeen. Krzykowskin ohjaus liikkuu vapaasti aikalinjojen välillä, eikä kerronnan logiikka tunnu aina ilmiselvältä.

– Yritin kertoa tarinan lineaarisen muodon sijaan emotionaalisella tavalla. Kaikelle, mitä Barr tuntee nykypäivässä, on vastaava kaiku menneisyydestä, joka selittää hänen tuntemuksensa. Barr ei ole hahmo, joka usein ilmaisee tunteitaan. Osa takaumista on elokuvassa kirjaimellisesti puhumassa hänen puolestaan, ja ne voivat siksi tuntua sivujuonteilta.

Ohjaaja Robert D. Krzykowski. (Kuva: Juho Liukkonen / Night Visions International Film Festival)

Iso osa elokuvan viehätyksestä on peräisin Sam Elliottin jäyhästä roolisuorituksesta. Jo 1970-luvun puolivälissä läpimurron tehnyt näyttelijä tunnetaan lukemattomista elokuva- ja tv-rooleistaan, ja keväällä hän oli myös Oscar-ehdokkaana sivuroolistaan hittielokuvassa A Star Is Born (2018).

Tähden kiinnittäminen The Man Who Killed Hitlerin pääosaan olikin avain koko tuotannon toteutumiselle.

– Kun pohdiskelimme sopivia näyttelijöitä elokuvaan, vastaava tuottajamme John Sayles oli vahvasti Elliottin puolella. Saimme käsikirjoituksen hänelle, ja hän vastasi heti olevansa mukana. Sitten meidän piti löytää nuorelle Barrille näyttelijä, joka ei tuntuisi vain Sam Elliottin koomiselta imitaatiolta. Muistan katsoneeni vaimoni kanssa tv-sarja Poldarkia, ja huomasin Aidan Turnerin näyttelemisessä samaa cooliutta kuin Samissa. Aidan teki myös näyttelijäntyössään hienovaraisia juttuja, jotka saivat hänen roolihahmonsa tuntumaan erityisen moniulotteiselta.

Muun muassa Hobitti-elokuvista tunnettu Aidan Turner suostui hänkin nopeasti projektiin. Tämä auttoi indietekijöitä haalimaan lopun rahoituksen kokoon, sekä kiinnittämään sivurooleissa nähtävät konkarinäyttelijät Ron Livingstonin ja Larry Millerin, ja Masters of Sex -tv-sarjassa voimakkaan roolisuorituksen tehneen Caitlin FitzGeraldin.

Pienen tuotannon kuvauksiin ei ollut aikaa kuin 25 päivää, ja tässäkin kohtaa kahdella aikajanalla etenevä tarina tuotti omat ongelmansa.

– Kahta eri aikaa kuvaava elokuva vaatii paljon eri kuvauspaikkoja, erilaisia pukuja ja siinä on monia liikkuvia osia. Useimmissa tämän kokoluokan indie-elokuvissa keskitytään yhteen aikakauteen ja noin kymmeneen kuvauspaikkaan. Tätä leffaa tehdessä tuntui, kuin olisimme kuvanneet kahta eri elokuvaa, jotka pitää sitten jotenkin saada koherentisti yhdistettyä. Taustalla oli koko ajan ajatus, että minun ehkä pitäisi yrittää jotain yksinkertaisempaa ja tarinallisesti perinteisempää. Mutta ajattelin, että voin tehdä vain yhden ensimmäisen elokuvan – tai ehkä vain yhden elokuvan ylipäätään – ja tämä oli se elokuva, joka oli tekemisen arvoinen.

Krzykowski on kiertänyt elokuvansa kanssa jo parikymmentä festivaalia ja kuullut lukemattomia näkemyksiä elokuvastaan. Hänen mukaansa on hauskaa kuulla, kuinka erilaisilla tavoilla ihmiset ovat tarinan ymmärtäneet, mutta itse hän ei halua selittää elokuvaa puhki tai tuputtaa omaa tulkintaansa katsojille.

The Man Who Killed Hitler jättää nimittäin monia asioita katsojan tulkinnan varaan, eikä kaikkea väännetä rautalangasta.

– Yleisö voi olla osallinen tarinankerrontaan. Itse pidänkin erityisesti elokuvista, jotka pakottavat yleisön olemaan interaktiivisia. Ihmisten ei myöskään tarvitse olla kanssani samaa mieltä. Näin erikoisen elokuvan voisi tehdä varmaan viidelläkymmenellä tavalla, ja me vain valitsimme yhden tavan ja pidimme siitä kiinni.

The Man Who Killed Hitler and Then the Bigfoot esitetään Night Visions -festivaalilla kolmessa näytöksessä. Lisätietoja ja näytösajat löytyvät festivaalin sivuilta.

Muropaketin uusimmat