Haastattelu Kauhun sanansaattaja Mick Garris vieraili Suomessa: “Kirjoittaessa minun pitää pystyä samaistumaan hirviöön”

Kuva: © Lyyra Virtanen, Muropaketti.com

Kauhuelokuvien konkari Mick Garris vieraili Suomessa Night Visions -festivaalin merkeissä.

On tuulinen, pilvetön päivä. Poliisit ovat juuri saapuneet merenrannassa sijaitsevalle talolle Kalifornian Bodega Bayssa. Palmut huojuvat tuulessa. Meri kohisee.

Äiti ja poika ovat olleet kateissa tiistaista saakka, kertaa toinen lainvalvojista ääneen. Kauhistuneet naapurit parveilevat paikalla.

Kamera seuraa poliisien perässä, kun he kävelevät taloa kohti. “Sheriffi, mitä veikkaat, että täällä on tapahtunut?” kysyy toinen.

Sheriffi ottaa aurinkolasinsa pois. “En tiedä, mutta joku ei taida pitää kissoista.”

Kamera kääntyy siihen suuntaan, johon sheriffi katsoo ja paljastaa hirvittävän näyn. Talon katon räystäistä, ikkunoista ja seinistä sekä pihapuista roikkuu kymmeniä nyljettyjä ja hirtettyjä kissoja. Jotkut niistä on raadeltu kappaleiksi.

Raadot heiluvat tuulessa. Kärpäset surisevat. Poliisit kävelevät tyhjään, pimeään taloon selvittämään, mitä on tapahtunut.

Näin alkaa Mick Garrisin ohjaama ja Stephen Kingin käsikirjoittama kauhuelokuva Unissakävelijät (1992), ensimmäinen parivaljakon lukuisista yhteistyöprojekteista.

Tapaan Night Visionsin kunniavieraaksi kutsutun Garrisin festivaalin avauspäivänä. Vielä samana iltana nähdään hänen esikoisohjauksensa Critters 2: The Main Course (1988). Festivaalin ohjelmistoon kuuluvat myös Unissakävelijät (1992) sekä Hämmästyttäviä tarinoita (vuosina 1985–1987 pyörinyt tv-sarja, josta nähdään kolme jaksoa) ja The Fly II (1989), joita Garris on ollut käsikirjoittamassa.

Parhaat kirjoittajat samaistuvat hirviöihinsä

Vaikka Mick Garris on tehnyt kymmeniä ohjaustöitä, hän pitää itseään ensisijaisesti kirjoittajana.

”Opin [Critters 2:n kohdalla], että ohjaaminen on ihan erilainen laji, kun kirjoittaminen on niin eristäytynyttä ja yksinäistä työtä. Vaikka ei minusta tunnu yksinäiseltä, kun kirjoitan – olenhan henkilöhahmojeni ympäröimänä.”

Miksi päädyit juuri kauhugenren pariin?

“Se johtuu varmaan siitä, että olen tuntenut itseni ulkopuoliseksi. Ulkopuoliselle pelkästään se on pelottavaa, että joutuu olemaan tekemisissä ympäröivän maailman kanssa.”

Garris kuvailee, että parhaat kirjoittajat ovat juuri niitä, jotka jäävät vähän ulkopuolelle ja pystyvät havainnoimaan ihmisten sisäistä maailmaa.

“En ole psykiatri, mutta varmaan kyse on siitä, että pystyy samaistumaan ulkopuoliseen, samaistumaan hirviöön ennemmin kuin niihin ihmisiin, jotka taistelevat hirviötä vastaan.”

Tarinoiden syvyys vetoaa

Usein Hollywoodissa kirjoitetaan pinnallisesti, vain ulkokuorta katsoen, sanoo Garris. Eniten häneen vetoavat ne teokset, joiden kirjoittaja pystyy katsomaan syvemmälle – kuten Stephen King tekee. Garris kertoo rakastavansa Kingin teosten henkilöhahmojen syvyyttä, eri puolia ja kerroksia.

Garris on paitsi suuri King-fani, myös Kingin luottomies Hollywoodissa. Hän kertoo päässeensä tekemään tv-adaptaatiot juuri niistä tarinoista, jotka ovat hänen henkilökohtaisia King-suosikkejaan: Tukikohta (1994), Stephen Kingin Hohto (1997) ja Bag of Bones (2011).

Samaa syvyyttä on myös esimerkiksi nordic noir -genressä, josta Garris kertoo pitävänsä kovasti. Yksi hänen suosikkejaan on Sorjonen. Garris suositteli sarjaa myös ystävälleen Kingille, jonka Sorjosta ylistävistä twiiteistä uutisoitiin joitain vuosia sitten.

“Jossain mielessä pidän rikostarinoista enemmän [kuin kauhusta], koska kauhutarinat usein perustuvat yliluonnollisiin asioihin. Ja yksi niistä syistä, miksi pidän Kingistä, on tarinoiden todentuntuisuus.”

Yhteistyö ohjaajakollegoiden kanssa kannatti

Mick Garris on paitsi kauhun, myös verkostoitumisen mestari. Suomenkin televisiossa pyörinyt Masters of Horror -tv-sarja (2005–2007) sai alkunsa kauhuelokuvaohjaajien yhteisistä illallisista, jotka olivat alunperin Garrisin järjestämiä. Ohjaajilla oli tarvetta vertaistuelle, sillä Garrisin mukaan kauhun tekijöitä ei elokuva-alalla juuri arvostettu. “Kauhun mestarit” oli alunperin Guillermo del Toron vitsi, jolla hän kuvaili illallisporukkaa viereisessä pöydässä istuville.

“Viimeisin tapaamisemme oli ennen pandemiaa, omistimme sen [vuonna 2017 menehtyneen] Tobe Hooperin muistolle. Paikalla oli 35 ohjaajaa, eli jos joku olisi räjäyttänyt pommin siinä ravintolassa, yhtään hyvää kauhuleffaa ei enää tehtäisi”, Garris vitsailee.

Illallisilla kävi ilmi, että elokuvaohjaajat kaipasivat projekteja, joissa heillä olisi täysin vapaat kädet. Masters of Horror oli Garrisin ratkaisu tähän: tehdään tunnin pituinen elokuva kerran viikossa ja nostetaan ohjaaja pääosaan.

“Ohjaaja sai olla itse Jumala.”

26-jaksoiseen antologiaan ohjasivat jaksoja muun muassa Halloweenista ja The Thingistä tunnettu John Carpenter sekä Teksasin moottorisahamurhien ja Poltergeistin ohjaaja Hooper. Yhdysvaltalaisnimien lisäksi mukaan saatiin kauhun kermaa ulkomailta: japanilainen Takashi Miike (mm. Audition, Ichi the Killer) ja italialainen Dario Argento (mm. Suspiria, Verenpunainen kauhu).

“Meillä ei ole paljoa aikaa tai paljoa rahaa, mutta meillä ei ole pomoja. The inmates are running the asylum, potilaat johtavat mielisairaalaa.”

(Sanontaa on usein käytetty kuvaamaan Hollywoodia, Garris jatkaa perinnettä.)

Uran kauheimmat hetket

Masters of Horror, Garrisin rakkauslapsi, kesti kuitenkin vain kahden tuotantokauden ajan, koska tuotantoyhtiö myytiin. Ohjaajat halusivat edelleen jatkaa antologiakonseptin parissa: sitä yritettiin jatkaa nimellä Fear Itself (2008–2009).

Sitten tuli käsikirjoittajien lakko. Tuotanto palkkasi ammattiliittoon kuulumattomia käsikirjoittajia Kanadasta tekemään Mick Garrisin työt, eivätkä nämä käsikirjoittajat olleet ammattilaistasoisia, Garris kertoo. Lopputulos oli katastrofi – kaikkia kuvattuja jaksoja ei Garrisin mukaan edes näytetty tv:ssä, koska katsojilta saatu palaute oli niin negatiivista.

“Käytännössä he kidnappasivat lapseni ja raiskasivat sen. Sydäntäraastavin asia, joka minulle on urani aikana tapahtunut.”

Kysyn Garrisilta, haluaisiko hän koskaan jatkaa Masters of Horroria. Hän selittää, että juuri tuo nimi oli niin tärkeä osa sarjaa. Jos sillä nimellä haluaisi tehdä sarjaa jatkossa, täytyisi tehdä työtä samojen tuottajien kanssa, jotka aiemmin pilasivat koko homman. Heidän kanssaan Garris ei suostu työskentelemään.

Nightmare Cinema (2018) noudatti kuitenkin samaa konseptia, mutta sen budjetti oli matalampi. Elokuvaa ei markkinoitu kovin hyvin, sanoo Garris, joten se ei tullut ihmisten tietoisuuteen, eikä sillä tehty rahaa. Garris itse olisi kyllä halunnut tehdä jatko-osia Nightmare Cinemalle, mutta idea on toistaiseksi kuopattu ja tällä hetkellä Garrisilla on paljon muuta työn alla.

“Olen itseasiassa kirjoittanut pilottijakson ja synopsiksen 10-jaksoiseen sarjaan, joka perustuu erääseen Stephen Kingin tarinaan. Clive Barker ja minä kirjoitimme yhdessä pilotin uuteen antologiasarjaan, jossa kaikki jaksot ovat Cliven alkuperäistarinoita. Vuosi tai pari takaperin herätin henkiin ja kirjoitin uudelleen erään käsikirjoituksen, jonka kirjoitin 30 vuotta sitten”, Garris luettelee.

“Antakaa hänelle se työ”

Mick Garris on Post Mortem -podcastissaan dokumentoinut näkymiä elokuvatuotantojen kulissien takaa ja jakanut tietouttaan muun muassa Eli Rothin History of Horror -sarjaa varten. Hän tuntee siis kauhun historian erittäin hyvin ja onkin profiloitunut eräänlaiseksi genren sanansaattajaksi, mutta mitä mieltä alalla yli 40 vuotta ollut Garris on kauhun tulevaisuudesta?

Uuden sukupolven “kauhun mestareita” ovat Garrisin mielestä muun muassa Mike Flanagan (Gerald’s Game, The Haunting of Hill House), Coralie Fargeat (Revenge) sekä Danny ja Michael Philippou, joiden Talk to Me on Garrisin mielestä paras genre-elokuva vuosiin.

“Minusta kauhun tulevaisuus näyttää kansainväliseltä ja siihen kuuluu eri sukupuolten edustajia. Niin monien naisten ääni on noussut kuuluviin vasta viime aikoina. Nyt mahdollisuus annetaan myös naisille ja erilaisista etnisistä taustoista tuleville.”

“Minähän olen harmaatukkainen valkoinen mies. Jos joku 25-vuotias musta nainen on yhtä hyvä tekijä, niin antakaa hänelle se työ.”

Poimintoja Mick Garrisin tuotannosta

• Critters 2: The Main Course (1988)
• The Fly II (1989)
• Unissakävelijät (1992)
• Hocus Pocus (1993)
• Tukikohta (1994, tv-minisarja)
• Stephen Kingin Hohto (1997, tv-minisarja)
• Masters of Horror (2005–2007, tv-sarja)