Kesällä alkanut scifi-sarja lakkautettiin jo nyt, vaikka moni sitä hyväksi kehuikin
Heinäkuun lopulla Prime Videossa alkanut Paper Girls -scifi-sarja ei jatku ainakaan Amazonin palvelussa.
Deadline-sivuston mukaan Paper Girls on päätetty lakkauttaa heti ensimmäisen tuotantokauden jälkeen. Sarjaa kuitenkin tarjotaan nyt muille alan toimijoille, eikä ole lainkaan mahdotonta, että aikamatkailua ja kasarinostalgiaa yhdistävä seikkailu jatkuisi myöhemmin jossain muualla.
IMDb:ssa Paper Girlsin arvosanojen keskiarvo on 7,3/1o, eli tieteissarja on saanut kohtalaisen hyvän vastaanoton.
Muropaketin arviossa Paper Girlsille ei varsinaisesti hurrattu, mutta eipä kyllä buuattukaan:
Brian K. Vaughanin ja Cliff Chiangin sarjakuvaan pohjautuva Paper Girls kertoo neljästä sanomalehtien jakajina toimivasta teinistä, jotka Halloweenin jälkeisenä päivänä vuonna 1988 kohtaavat keskenään sotivia aikamatkaajia ja päätyvät näiden kanssa itsekin matkaamaan edestakaisin ajassa – ja kohtaamaan tulevaisuudessa muun muassa itsensä tai läheistensä vanhempia versioita.
Pääosia Paper Girlsissa esittävät Sofia Rosinsky, Fina Strazza, Camryn Sones, Ali Wong, Adina Porter ja Nate Corddry.