Loki-tähteä luultiin X-Men-elokuvistakin tutuksi Michael Fassbenderiksi: “Totuus oli vastaantulijalle valtava pettymys”

10.05.2022 19:00 Muropaketin toimitus

Marvelilla Lokia esittävä Tom Hiddleston nähdään myös tällä viikolla julkaistavan The Essex Serpent -sarjan pääosassa.

Tom Hiddlestonista tuli koko maailman tuntema nimi Avengers-elokuvien Lokin myötä. Tällä viikolla Apple TV+:ssa julkaistaan hänen uutuussarjansa The Essex Serpent, mutta myös Disney+:n Loki on saamassa jatkoa.

Huolimatta maailmankuulusta Marvel-roolistaan Hiddleston on sekoitettu joskus toiseen näyttelijään. Guardianin haastattelussa hän paljastaa, että häntä luultiin kerran toiseksi kuuluisaksi ja punapartaiseksi näyttelijäksi – eikä vastaantulija tunnistanut Hiddlestonia edes erehdyksensä jälkeenkään.

“Minua luultiin kerran New Yorkissa Michael Fassbenderiksi. Tämä tapaamani kaveri oli asian laitaan todella pettynyt. Tilanne oli valtavan outo ja kiusallinen. Sanoin hänelle, että olen todella pahoillani ja kuvitellaan molemmat, ettei tätä koskaan tapahtunut. En kuitenkaan kertonut hänelle olevani itsekin näyttelijä”, Hiddleston paljastaa.

The Essex Serpent julkaistaan Apple TV+:lla perjantaina 13. toukokuuta. Loki-sarjan ensimmäinen kausi on puolestaan katsottavissa Disney+:ssa.