Uusimmat

Nenäliinat valmiiksi – Maailman kaikkien aikojen surullisin animaatio tulee Netflixiin syyskuussa

Kuva © Netflix

27.08.2024 14:00 Muropaketin toimitus

Isao Takahatan vuonna 1988 tekemä Tulikärpästen hauta -animaatio tulee Netflixiin syyskuun puolivälissä.

Studio Ghiblin alkutaipaletta määrittelevät Hayao Miyazakin Naapurini Totoro ja Isao Takahatan Tulikärpästen hauta, jotka vuonna 1988 julkaistiin yhdessä. Animaatiostudion perustajien ohjaama elokuvakaksikko ei voisi olla erilaisempi, sillä Totoro on satumaisen elämänmyönteinen kun taas Tulikärpästen hauta on kaunis mutta realistisuudessaan äärimmäisen surullinen.

Tulikärpästen hauta tuleekin usein vastaan kaikkien aikojen surullisimpien animaatioelokuvien, mutta myös yleensäkin surullisimpien sotaelokuvien listoilla.

Vahvasti sodanvastainen, toisen maailmansodan loppuvaiheisiin sijoittuva animaatio kertoo pikkuruisesta Setsukosta ja hänen isoveljestään Seitasta, jotka ovat jääneet orvoiksi Japanin pommituksessa ja jotka yrittävät selvitä sodan jaloissa kahdestaan. Animaatio pohjautuu Akiyuki Nosakan samannimiseen, omaelämänkerralliseen kirjaan.

Tällä hetkellä Tulikärpästen hautaa ei ole nähtävissä missään Suomen suoratoistopalvelussa, mutta tämä muuttuu ensi puolivälissä, kun elokuva tulee Netflixiin 16. syyskuuta.