Arvostelu Hayao Miyazakin Poika ja haikara on sekoitus Studio Ghiblin parhaita elokuvia

Poika ja haikara on vanhan miehen kertomus lapsesta, joka oppii hyväksymään kuoleman olevan osa elämää.

Ensi-ilta: 17.11. 2023
Alkuperäisnimi: Kimitachi wa Do Ikiruka
Ohjaus: Hayao Miyazaki
Käsikirjoitus: Hayao Miyazaki
Pääosissa: Soma Santoki, Masaki Suda & Takuya Kimura
Pituus: 124 minuuttia
Ikäraja: K12

Studio Ghiblin Hayao Miyazaki jää jälleen kerran eläkkeelle Poika ja haikara -elokuvan myötä. Edellisen kerran näin tapahtui kymmenen vuotta sitten Tuuli nousee -elokuvan kohdalla. Maestro on nyt 82-vuotias, joten eläköityminen voi tällä kertaa jopa toteutua. Jos näin käy, niin Poika ja haikara on taattua laatua, vaikka pelaakin varman päälle tuttuine teemoineen ja elementteineen.

Käsin piirretty Poika ja haikara julkaistiin Japanissa omaperäisellä tavalla. Elokuvaa ei markkinoitu lainkaan, vaan se saapui teattereihin ilman ainuttakaan promokuvaa tai traileria. Leffasta tuli tietysti silti hitti.

Poika ja haikara on osittain omaelämäkerrallinen fantasia, jonka pääteemoja ovat elämä ja erityisesti kuolema, sekä sen hyväksyminen. Päähenkilö on tuttuun Miyazaki-tyyliin esiteini-ikäinen, tällä kertaa poika nimeltään Mahito. Hän päätyy seikkailulle elämän ja kuoleman väliseen maailmaan, jota kansoittavat ihmisenkaltaiset eläimet, eläimenkaltaiset ihmiset ja kaikki siltä väliltä.

Kuva: © Cinema Mondo

Parhaat hitit

Piirrosjälki ja visuaalinen tyyli on taas sekoitus mielikuvituksellista kauneutta, joka muuttuu tarpeen vaatiessa hetkessä uhkaavan rumaksi ja pelottavaksi. Kokonaisuutena elokuvan on koskettavan kaunis.

Poika ja haikara on toimiva sekoitus Miyazakin aiempia elokuvia. Synkkyydestä tulee mieleen ehkä eniten Prinsessa Mononoke, oikeat historialliset tapahtumat sekoittuvat fiktioon kuin Tuuli nousee -leffassa ja maagisen toismaailmalliset maisemat ovat kuin Henkien kätkemästä.

Parhaiden Miyazaki-elokuvien tasolle tämä greatest hits -sekoitus ei nouse. Maestron asteikolla hieman keskinkertaisempikin tuotos tarkoittaa tietysti upeaa elokuvaa. Poika ja haikaran alusta tuntuu uupuvan perinteinen visuaalinen ilotulitus ja leikittely. Se johtuu vain siitä, että leffa ottaa aikansa esitelläkseen hahmonsa ja lähteäkseen kunnolla käyntiin.

Kertomus alkaa kuitenkin liiankin aidosta paikasta ja ajasta. Toinen maailmansota on käynnissä ja Tokiota pommitetaan. Sairaala, jossa Mahiton äiti työskentelee syttyy tuleen. Äiti katoaa liekkimereen sairaalan sortuessa.

Kuva: © Cinema Mondo

Ohjaajan oma elämä

Vuotta myöhemmin poika muuttaa isänsä kanssa maaseudulle. Isä pyörittää tehdasta, joka valmistaa armeijalle lentokoneita, aivan kuten Tuuli nousee -elokuvassakin ja Miyazakin omassa elämässä. Isä on nyt naimisissa äidin nuoremman siskon Natsukon kanssa. Hän muistuttaa edesmennyttä äitiä ulkonäöltään häiritsevän paljon. Natsuko on raskaana.

Poika ja haikaran piirrosjälki vakuuttaa jo reippaasti ennen kuin yliluonnollinen tykittely alkaa. Maalaismaisemat tuntuvat oikealta paikalta. Mahiton tunteet voi lukea suoraan hänen kasvoiltaan. Erityisesti ylitsevuotavan yksinäisyyden. Alkupuolen väripaletti on hillitty.

Mahitosta kiinnostuneen haikaran värityksessä on sinistä, ikään kuin lupauksena yliluonnollisesta. Leffa räjähtää täyteen värejä tarinan siirtyessä toismaailmalliseen elämän ja kuoleman väliseen tilaan. Paikka on niin täynnä toinen toistaan omituisempia olentoja, ettei perässä tahdo pysyä.

Kuva: © Cinema Mondo

Ihmisyöjäpapukaijat ja sielupallerot

Mahito yrittää haikaran johdattamana löytää satumaailmasta kuolleen äitinsä. Miyazakin maailmojen mielikuvituksellisuudella ei edelleenkään ole mitään rajoja. Elokuva on synkkä, mutta vanha mies ei ole unohtanut lapsuutensa iloja, vaan avaa aarrearkun kannen taas apposen auki.

Poika ja haikaran psykedeelinen trippailu vaatii ehdottomasti toisen katselukerran auetakseen kunnolla. Mukana on useampi hieman liian myöhään mukaan tuleva hahmo. Elokuvasta saa jälleen eniten irti hyppäämällä vain sen vietäväksi ja miettimällä monimutkaisen juonen käänteitä vasta jälkikäteen.

Hieman yllättäen haikara on elokuvan ärsyttävin hahmo. Se pitää riivatun rumaa ääntä. Ulosanti ei ainakaan parane kun sisältä paljastuu pieni kiukkuinen mies, joka rääkyy ja ruikuttaa.

Tuonvälisen maailman hauskimpia hahmoja ovat papukaija-pahikset, joiden kitaan ei kannata joutua. Söpöydessä Henkien kätkemän hiiliotuksia muistuttavat Warawarat ovat pieniä ja paksuja palleroita, jotka syntyvät muihin maailmoihin ihmisinä. Mahiton oikean maailman ihmisiä muistuttavat puolestaan Kiriko-merenkävijä ja velhonkaltainen Himi, joka opastaa poikaa huuruisen maailman läpi.

Kuva: © Cinema Mondo

Lapsen tarina ja vanhan miehen jäähyväiset

Vaikuttavimmat hahmot löytyvät vasta leffan loppupuolelta, mutta ei pilata yllätyksiä.

Elokuvan useiden eriskummallisten hahmojen motivaatiot ja halu auttaa tai hankaloittaa Mahiton matkaa vaihtuvat hetkestä toiseen. Joka olio, öttiäinen ja ihmisenkaltainen on kuitenkin mukana vain kuljettamassa tarinaa eteenpäin. Perimmäisenä tarkoituksena on taas saada päähenkilö oppimaan maailmasta ja erityisesti itsestään jotain uutta.

Poika ja haikara on kauhuelementtejä sisältävä seikkailu ja satu – kertomus elämästä, kuolemasta ja hyväksymisestä. Miyazakin elokuva on jälleen puhdistava kokemus, jota katsoessa silmäkulma kostuu väkisinkin. Vanha mies jättää jäähyväiset sisältään yhä löytyvän lapsen silmin.

POIKA JA HAIKARA

”Poika ja haikara on erinomainen elokuva, vaikkei kuulukaan tekijänsä parhaisiin”