Uusimmat

Oppenheimer julkaistaan vihdoinkin myös Japanissa, mutta kaikki eivät ole asiasta innoissaan

Kuva: © Universal Pictures

08.12.2023 17:00 Muropaketin toimitus

Christopher Nolanin ohjaamaa Oppenheimeria ei aiheen sensitiivisyyden vuoksi julkaistu Japanissa kesällä samaan aikaan muun maailman kanssa.

On tavallaan ymmärrettävää, ettei Christopher Nolanin ohjaamaa Oppenheimeria alun perin haluttu julkaista Japanissa lainkaan. Elokuva kertoo ydinpommin isänä tunnetusta J. Robert Oppenheimerista, jonka työn pohjalta Yhdysvallat pudotti toisen maailmansodan päätteeksi kaksi ydinpommia Japaniin tappaen satoja tuhansia ihmisiä.

Cillian Murphyn tähdittämästä elokuvasta tuli muualla maailmassa hitti, mutta Japanissa se julkaistaan vasta nyt, uutisoi Variety.

Uutisen mukaan indie-elokuvien julkaisusta vastaava Bitter End on nyt päättänyt tuoda Oppenheimerin myös Japaniin. Levittäjä kommentoi tiedostavansa aiheen sensitiivisyyden, mutta heidän mukaansa Nolanin elokuva on “elokuvallinen mestariteos, joka pitää nähdä isolta valkokankaalta”.

Virallinen julkaisupäivä Japanissa ei kuitenkaan ole vielä tiedossa. Suomessa Oppenheimer on jo saatavilla omaksi ostettavana VOD-versiona.