Uusimmat

Simon Pegg: ”Mission: Impossible 8 on vihdoinkin purkissa ja luvassa on **tun älytön spektaakkeli”

Kuva: © 2023 Paramount Pictures.

08.07.2024 14:00 Muropaketin toimitus

Kahdeksas Mission: Impossible -leffa saapuu teattereihin ensi vuoden toukokuussa.

Mission: Impossible: Dead Reckoning Part One sai ensi-iltansa vuosi sitten. Tarinaa jatkavan kahdeksannen osan ensi-ilta on siirtynyt jo neljästi, mutta leffa alkaa nyt vihdoinkin olla purkissa.

Näyttelijä Simon Pegg kertoo Instagram-tilillään saaneensa omat osuutensa kuvattua.

”Sain juuri viimeisen kuvauspäiväni purkkiin ja jätin jäähyväiset koko tiimille. Aloitimme tämän tarinan ensimmäisen osa kuvaukset syyskuussa 2020 ja nyt ollaan vuoden 2024 heinäkuussa. Olipa melkoinen matka, mutta luvassa on aivan vitun uskomaton spektaakkeli. En malta odottaa, että näette leffan.”

Mission: Impossible — Dead Reckoning Part One ja seuraava osa oli alun perin tarkoitus kuvata peräkanaa. Koronapandemia ja Hollywoodin viime vuoden lakot laittoivat suunnitelmat uusiksi.

Tulevan kahdeksannen osan virallinen nimi ei ole tiedossa, sillä se ei ole enää Dead Reckoning – Part Two, sillä ohjaaja-käsikirjoittaja Christopher McQuarrie muokkasi käsikirjoitusta reippaasti viime vuonna.

Kahdeksas Mission: Impossible saa ensi-iltansa 23.5.2025.

Edellinen elokuva sai Muropaketin arvostelussa 4,5 tähteä ja siitä todettiin muun muassa seuraavaa:

”Seitsemäs Mission: Impossible -toimintaseikkailu ei nouse aivan parin edeltävän elokuvan tasolle, mutta on täyttä riemua kesän aiempien jättileffojen ja tehostehirvitysten rinnalla. Tom Cruise onnistuu jälleen mahdottomassa ja on tehnyt taas kesän parhaan viihde-elokuvan, joka kannattaa katsoa suurimmalta mahdolliselta valkokankaalta.”

Arvostelu | Mission: Impossible – Dead Reckoning Part One on upean umpihullua toimintaa