Uusimmat

Tuleva Mortal Kombat -elokuva löysi ensimmäisen tähtensä

11.07.2019 13:17 Muropaketin toimitus

Aquaman-ohjaaja James Wanin tuottamaan Mortal Kombat -elokuvaan on kiinnitetty tähti The Raid -toimintahitistä.

Toukokuussa kerroimme, että pitkäikäisestä Mortal Kombat -pelisarjasta on tekeillä uusi elokuva. Nyt The Hollywood Reporter uutisoi, että elokuvaan on kiinnitetty myös ensimmäinen näyttelijä.

Mortal Kombatin veriselle taisteluareenalle astuu The Raid: Redemption ja Star Trek Beyond -leffoista tuttu Joe Taslim (kuvassa). Hänen kerrotaan näyttelevän Sub-Zerota, eli uutinen vahvistaa samalla yhden sarjan klassikkohahmon saapumisen valkokankaalle.

Mortal Kombat -elokuvaa saadaan kuitenkin vielä odottaa hyvän aikaa, sillä ensi-ilta on suunniteltu vasta vuodelle 2021.

Pelisarjan tuorein osa, Mortal Kombat 11, ilmestyi keväällä PC:lle, PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja Nintendo Switchille. Pelin trailerin näet alta.

Muropaketin uusimmat