Uusimmat

Vielä nousee Rockylla nyrkki: Näin hyvin 72-vuotias Sylvester Stallone pärjää päärynäpallon kanssa

16.11.2018 08:21 Muropaketin toimitus

Ensi viikolla ensi-iltansa saavan Creed II -elokuvan tähti Michael B. Jordan on julkaissut Instagramissa videon, jolla hän treenaa kanssanäyttelijänsä Sylvester ”Rocky” Stallonen kanssa.

Rocky-elokuvien ja parin vuoden takaisen Creedin tarinaa jatkavassa Creed II:ssa ”elämästä on tullut Adonis Creedille yhtä tasapainoilua henkilökohtaisten velvoitteiden ja seuraavaan isoon otteluun valmistautumisen välillä. Vastustajan kytkös Adoniksen perheen menneisyyteen tekee lähestyvästä ottelusta entistäkin haastavamman. Rocky Balboa on hänen tukenaan, ja yhdessä he kohtaavat jaetun historiansa. He kyseenalaistavat sen, mikä on taistelemisen arvoista ja huomaavat, ettei mikään ole perhettä tärkeämpää. Creed II on tarina alkuun palaamisesta ja mestarin syntymisestä. Se muistuttaa, että minne ikinä meneekään, menneisyyttään ei voi paeta.”

Vaikka Michael B. Jordan näyttelee Creed II:n kovimmat matsit, saa Sylvester Stallonekin hieman nyrkkiä heilutella.

Alla näkyvällä videolla selviää, miten 72-vuotias toimintalegenda pärjää nykyään päärynäpallon kanssa.