Vuoden kohutuin kauhuelokuva Terrifier 2 tulee Suomeen K18-ikärajalla ja vain hetkeksi aikaa
Cinema Mondo on ilmoittanut tuovansa Pohjois-Amerikassa kohun aiheuttaneen Terrifier 2 -kauhuelokuvan Suomeen. Esityksiä on luvassa vain yhtenä iltana marraskuussa.
Damien Leonen ohjaama Terrifier 2 tulee Suomessa katsottavaksi maanantaina 14.11.2022. Elokuva ei sisällä tekstitystä.
Brutaaleista kohtauksistaan tunnettu Terrifier 2 on saanut meillä K18-ikärajan, ja Cinema Mondo varoittelee kunnon shokkihengessä katsojia vielä erikseen elokuvan sisällöstä:
”VAROITUS! Elokuva sisältää erittäin vahvoja väkivaltakohtauksia.”
Hui kauhistus!
Mistä Terrifier 2:ssa sitten on kyse? Elokuvan virallinen juonikuvaus kuuluu seuraavasti:
Jokin herättää pahamaineisen tappajan Art The Clownin jälleen henkiin ja pian Miles Countryn asukkaita terrorisoidaan ja tapetaan mitä uskomattomin ja julmin tavoin. Tämä kaikki tapahtuu tietenkin Halloween-juhlan aikaan ja metsästyksen varsinaisena kohteena on teinityttö ja tämän pikkuveli. Terrifier 2 on suurimpia indie-kauhuleffoja vuosikausiin ja sen hirvittävä maine kiirii sitä mukaan kun leffaa näytetään. Teitä on varoitettu…
Pääkaupunkiseudulla kekkuloivat voivat katsoa Terrifier 2:n myös Night Visionsin merkeissä 16.-20. marraskuuta.
Ensimmäinen Terrifier löytyy suoratoistona Prime Video -palvelusta.