Uusimmat

Yleisö sekoili Finnkinon teatterissa niin pahasti, että elokuvanäytös piti keskeyttää – ”Oli hyvä, että tästä tultiin sanomaan”

25.04.2023 10:28 Muropaketin toimitus

Evil Dead Rise

Puhelimen räplääjät, penkkien potkijat ja liian lujaa elokuvan aikana mölisijät ovat tuttu juttu kaikille elokuvateattereiden asiakkaille. Välillä häiriköinti menee kuitenkin huomattavasti pidemmälle.

Ilta-Sanomat uutisoi, miten Helsingin Itiksen elokuvateatterissa jouduttiin keskeyttämään näytös yleisön poikkeuksellisen häiritsevän käytöksen takia.

Perjantaina ensi-iltansa saaneen Evil Dead Risen näytöksen aikana niin moni katsoja käytti puhelintaan ja puhui äänekkäästi, että asiasta häiriintynyt henkilö kävi huomauttamassa tilanteesta henkilökunnalle.

Finnkinon myyntijohtaja Hannele Wolf-Mannila (ei kuvassa) kertoo Ilta-Sanomien jutussa, että lauantaina tapahtunut näytöksen keskeyttäminen on varsin harvinaista. Keskeytyksen aikana henkilökunta ohjeisti yleisöä etikettisäännöistä ja esitys sai jatkua ilman suurempia häiriöitä.

”Oli hyvä, että tästä tultiin sanomaan”, Wolf-Mannila kiittelee.

”Kävimme myöhemmin tarkemmin valvomassa, että näytös sujuu häiriöttä.”

Koko jutun voi lukea täältä:

Kauhuleffan katsojat eivät osanneet käyttäytyä Itiksessä – näytös keskeytettiin