Haastattelu: Juha Wuolijoki kertoo, kuinka joulupukista tuli joulupukki
Neljä vuotta sitten Juha Wuolijoki epäili, että hän oli jo myöhässä. Käsikirjoittaja Marko Leinon kanssa kehitelty idea joulupukin lapsuudesta kertovasta elokuvasta tuntui niin yksinkertaiselta, että jonkun olisi täytynyt ehtiä keksiä se ensin.
Vaan ei – Joulutarina oli lajinsa ensimmäinen.
Käsikirjoituksen ensimmäinen versio oli valmiinsa joulukuussa 2003. Niihin aikoihin kirkastui ajatus siitä, että pääosaa eli pukkia itseään esittäisi Hannu-Pekka Björkman. Wuolijoki oli työskennellyt näyttelijän kanssa jo aikaisemmin Gourmet Club -tv-elokuvassa, joten hän oli tuttu ja turvallinen valinta.
Björkmanin roolisuoritus ankkuroi elokuvan todellisuuteen ja tekee siitä uskottavan, ohjaaja uskoo.
”Tämä ei ole mikään Tim Allenin jouluhassuttelu. Musta on ollut kiva kuulla, että tämä on koskettanut niin monia aikuisia, koska silloinhan samastuu satuhahmoon. Ei voi samastua johonkin, joka ei ole uskottava”, Wuolijoki sanoo.
Elokuvan tekeminen on Suomessa aina kamppailua rahaa ja aikaa vastaan. Kun tarina ei tapahdu 2000-luvun kaupunkimiljöössä, rahanmenoa on luvassa vielä tavallistakin enemmän. Joulutarinan 2,5 miljoonan euron budjetti on suomalaisella mittapuulla suuri, mutta silti kovin pieni fantasiaepookin rakentamiseen.
”Cannesissa se ihmetytti kyllä, että milläs budjetilla tämä on oikeasti tehty, ’älkääs nyt huijatko'”, Wuolijoki muistelee.
Ohjaaja jakaakin auliisti kunniaa työryhmälle, joka on yhdessä puskenut läpi sen kuuluisan harmaan kallion. Yhtenä esimerkkinä hän mainitsee puvustaja Anu Pirilän, joka ei voinut ostaa yhtään vaatekappaletta kaupasta valmiina, vaan on suunnitellut ja ommellut kaiken erikseen.
”Enhän minä näitä yksin ole tapellut, vaan tähän on saatu Suomen absoluuttisesti parhaat tekijät, jotka on kaikki tahoillaan uskonut asiaan”, hän sanoo.
Lapsinäyttelijät, porojen ohjaaminen ja kuvaukset Lapissa olisivat kukin yksinään riittäneet tekemään tuotannosta hankalan, mutta Joulutarinassa ne kaikki yhdistyivät.
”Meidän piti tehdä leffa, jossa saadaan kaikki vaikeudet samaan pakettiin. Ei kovin älykästä”, ohjaaja toteaa naama peruslukemilla.
Joulutarinan kohdalla olosuhteet osoittautuivat tavallistakin hankalammiksi.
”Tämähän on aika itsetuhoinen hanke, mutta eihän alussa ollut käsitystä, että meille pamahtaa -36 asteen pakkaset kuvauksiin”, Wuolijoki kertoo.
Juha Wuolijoki pitää itseään ennen kaikkea henkilöohjaajana. Siitä huolimatta tai juuri siksi hän jännitti, kuinka lapsinäyttelijät selviäisivät kuvauksista. Turvallisen ympäristön luominen oli tärkeää, sillä jos ammatikseen näyttelevät aikuiset jännittävät kuvauksia, miten lapset sitten reagoisivat?
”Koekuvauksissa on aika helppoa, kun ollaan kahdestaan videokameran kanssa. Mutta mua jännitti, mitä tapahtuu, kun siihen tulee 80 ihmistä, valot ja huudetaan radiopuhelimiin”, Wuolijoki sanoo.
Aikuisnäyttelijöiden kanssa ohjaajan tehtävänä on hieman ristiriitaisesti samaan aikaan sekä valaa luottamusta että vaatia vielä hiukan enemmän. Wuolijoki uskoo, että siinä oli avuksi radiokuunnelmia tekemällä hankittu ammattitaito.
”Mä oon jääräpäinen. En päästä näyttelijää käsistäni, jos näen että vielä on ilmaisua jäljellä. Siinä tilanteessa, kun on hirveä kiire ja kova paine, on mun työtä sanoa, että ”en usko, että olet ihan vielä parhaimmillasi. Tiedän, että susta on vielä parempaan. Koeta jaksaa, vaikka olet 10-12 tuntia tässä ulkona seissyt”. Sehän on ihan perusohjaamista”, hän kertoo.
Ohjaajan piti pitää tarkkaan huolta siitä, että näyttelijät eivät hukkuneet valtavan tuotannon muiden osatekijöiden alle.
”Sitä ei voi rahalla varmistaa, että tunne syntyy.”
Joulutarinan valmistuttua Wuolijoki on vähitellen siirtämässä huomionsa uusiin elokuviin, joita on kypsytelty jo tovi. Niistä ensimmäinen on massiivinen elämäkertaelokuva Hella Wuolijoesta, jonka kirjoittaa kuuluisa dramaturgi Outi Nyytäjä.
Kenties jonkinlaisena vastapainona kansallisesta suurhenkilöstä kertovalle elokuvalle kehitteillä on myös ihan toisen lajityypin leffa.
”Ymmärrät kun kuulet sen nimen, hmm?” hän sanoo ja jatkaa:
”Lentoemäntäopisto.”
Kuvat: Marco Melander / Snapper Films Oy
