Hitman: Agent 47 ei ole lainkaan niin kamala videopelileffa kuin pelättiin

Ensi-ilta: 21.8.2015
Alkuperäisnimi: Hitman: Agent 47
Ohjaus: Aleksander Bach
Käsikirjoitus: Michael Finch, Kyle Ward, Skip Woods
Pääosissa: Rupert Friend, Zachary Quinto, Hannah Ware, Angelababy & Thomas Kretschmann
Pituus: 97 minuuttia
Ikäraja: K16
Idea: Tappaa ihmisiä mahdollisimman väkivaltaisesti
Arvostelija: Aki Lehti

Videopelin ja ensimmäisen Hitman-elokuvan fanit ehtivät jo tuomita Hitman: Agent 47 -leffan trailerien perusteella kuraksi. Mikään mestariteos peleistä vain nimensä lainaava toimintaräime ei olekaan, mutta silti se yllätti positiivisesti.

Hitman: Agent 47 -elokuvan kohdalla melkein onnistuin mahdottomassa. Viimeisen trailerin pariakymmentä ensimmäistä sekuntia lukuun ottamatta en katsonut elokuvasta ainuttakaan mainospätkää, enkä tiennyt siitä juuri muuta kuin sen olevan jonkin sortin jatko-osa tai uusintaversio vuoden 2007 kovin keskinkertaiselle Hitmanille. Tuo toimintaleffa jäi mieleen lähinnä siitä, että jo edesmennyt kriitikkonero Rogert Ebert kirjoitti siitä positiivisen arvion.

Hitman-videopelien fanit lykkäsivät uuden elokuvan jo ennen ensimmäistä traileria ”näkemättä paskaa” -osastoon. Ilman mitään odotuksia se on kuitenkin toimiva toimintapätkä, mutta vain jos et odota siltä samaa tunnelmaa kuin videopelissä. Tässä leffassa ei hiiviskellä kuristamassa ihmisiä pianolangalla, vaan rymistellään toimintakohtauksesta toiseen.

Maahantuojan virallinen juonitiivistelmä sanoo leffasta seuraavaa, ilman kielioppivirheiden korjausta:

”Toimintaelokuvan Hitman: Agent 47 keskiössä on geenimanipuloitu ja äärimmilleen viritetty palkkamurhaaja Agentti 47. Tämä huippuyksilö on vuosia kestäneiden testien tulos ja 46 edeltäjänsä klooni, jolle on muodostunut ennennäkemättömät voimat sekä uskomaton nopeus, kestävyys ja älykkyys. Koska hän on klooni, hänellä ei ole tunteita eikä hän sääli ketään. Hänet tunnistaa vain takaraivoon painetusta viivakoodin kahdesta viimeisestä numerosta.

Hänen viimeisin kohde on jättiyhtiö, joka on aikeissa rakentaa armeijalle vieläkin mahtavampia tappokoneita kuin mitkä hänen kykynsä ovat. Agentti 47 lyöttäytyy yhteen nuoren naisen kanssa, sillä naisella saattaa olla avaimet, millä paljastaa nämä mahtavat salaliittolaiset. Samalla kun Agentti 47 käy taistelua vaarallista vastustajaansa vastaan, hänelle paljastuu karu totuus omasta alkuperästään.”

Synopis on suurilta osin ihan höpöhöpöä, sillä pääosassa ei ole Rubert Friendin Agentti 47, vaan Hannah Waren esittämä Katia. Pelifanit ovat varmasti tähän ratkaisuun pettyneitä, mutta uskokaa kun sanon sen olevan oikea valinta. Tappaja itse on hahmona niin yksiulotteinen, ettei hänen ympärilleen saisi elokuvaa rakennettua.

Katia ei itsekään ole tavallinen ihminen, vaan ennakkoaistimuksia saava nuori nainen, jonka luontainen reaktio kaikkeen on paeta. Hän pitää yli-inhimilliset aistinsa suurilta osin turrutettuina lääkkeiden avulla, mutta leffan edetessä pillerit lentävät roskiin ja näemme mihin kaikkeen hän pystyy.

Hitmanin juoni ei ole kovin monimutkainen, joten ei kerrota siitäkään kuin vähän.

Syndicate-jättifirma, Katia ja Agentti 47 haluavat kaikki löytää Ciarán Hindisin esittämän Litvenkon, ainoan miehen joka tietää miten tehdä lisää yli-inhimillisiä Agentteja muokkkamalla ihmisen dna:ta. Mies on ollut vuosikausia piilossa. Suurimmat juonenkäänteet liittyvät siihen kuka oikeasti on Katian puolella ja kuka on hyvis ja kuka pahis. Kaikki tämä on tietysti kyhätty kasaan vain jotta verkkokalvoille voidaan tykittää toinen toistaan överimmiksi vedettyjä räiskimis- ja taistelukohtauksia.

Vaikka Hitmanin näytetäänkin useaan otteeseen liikkuvan niin etteivät aivan vieressä olevat viholliset häntä huomaa, niin perinteiseen Hollywood-tyyliin hän laittaa jengiä kylmäksi mahdollisimman näyttävällä ja paljon tuhoa aiheuttavalla tavalla. Eniten suosimansa tappotapa on ampua vastustajia sentin päästä päähän cgi-veren roiskuessa reippaasti.

Erikoistehosteet ovat tasoltaan vaihtelevia, mutta suurilta osin ihan passeleita. Vaikka HItman: Agent 47 on tietysti pelkkää ylityyliteltyä modernia toimintaa supernopeine leikkauksineen ja varmasti monia ärsyttävine kameranheilutuksineen, niin itselläni ei tällä kertaa mennyt kyseisiin tehokeinoihin hermot lainkaan. Toiminnasta saa ihmeen hyvin selvää, vaikka leffa vilkkuu ja välkkyy kuin strobovalot konemusiikkikeikalla.

Rupert Friend on oikea valinta näyttelemään Hitmania. Miehessä on samaa kylmää, robottimaista tappajaa kuin Robert Patrickin T-1000-terminaattorissa, vain sillä erolla, että jossain kovan kuoren ja kylmääkin kylmemmän katseen alla on kuitenkin oikea ihminen. Kaikesta geenimuuntelusta huolimatta kaikkea inhimillisyyttä ei ole saatu poistettua huippuunsa viritetystä tappajasta.

Parhaimmasta roolisuorituksesta vastaa HBO:n Rooma-sarjan Ceasarina ehkä parhaiten tunnettu loistonäyttelijä Ciáran Hindis. Kummaa kyllä kehnoimman esityksen tarjoilee yleensä oikein pätevä Zachary Quinto, joka yrittämällä yrittää näyttää kovalta jätkältä, mutta ei vain ole uskottava. Hannah Waren muodonmuutos aluksi kaikkea luonnostaan pakenevasta naisesta joksikin aivan muuksi on uskottava.

Hitman: Agent 47 on paljon parempi kuin mitä näin jälkikäteen tsekkaamani trailerit lupaavat. Ei ehkä täyshintaisen leffalipun arvoinen, mutta jos myöhässä tullut kesä alkaa ärsyttää, niin kyllä tähän puolitoistatuntia kannattaa iltapäivähinnoilla tuhlata. Mikään tuleva toimintaklasikko leffa ei ole, mutta vuoden 2007 version se pieksee mennen tullen.