Uusimmat

It: Chapter 2:n tuorein näyttelijäkiinnitys vahvistaa kuolleeksi luullun hahmon jääneen eloon

26.06.2018 12:26 Muropaketin toimitus

Se-elokuvan kakkososa nähdään syksyllä 2019.

Muun muassa Netflixin Altered Carbon -scifisarjasta tuttu Teach Grant on Varietyn mukaan kiinnitetty It: Chapter Two -elokuvaan, jossa hän esittää ensimmäisestä osasta tuttua mielipuolista kiusaaja Henry Bowersia aikuisena. Ilkiön luultiin kuolleen ensimmäisessä osassa, jossa häntä esitti Nicholas Hamilton.

Jess Weixler on buukattu mukaan jatko-osaan James McAvoyn näyttelemän Billin vaimoksi.

It: Chapter Two:ssa näyttelevät myös muun muassa Jessica Chastain, Bill Hader ja Pennywise-painajaispellen rooliin palaava Bill Skarsgård.

6. syyskuuta 2019 ensi-iltansa saavan elokuvan ohjaajana toimii ensimmäisestä osasta tuttu Andy Muschietti.