Jospa se vain olisi totta

29.11.2005 00:00 | Muropaketin toimitus

Jospa se vain olisi totta on aika tavanomainen poika tapaa tyttökummituksen -elokuva, eli sitä katsoessa nolottaa. Työnarkomaanilääkäri jää auton alle, mutta se ei estä häntä kummittelemasta asuntoonsa muuttavalle murheen murtamalle miehelle. En ikinä osaa samaistua tämän lajityypin elokuviin, koska pidän mielikuvitusystäväänsä rakastunutta sinkkumiestä hulluna tai säälittävänä. Onkin uskomatonta, että tämä on siedettävä deittileffa, vaikka käsikirjoituskin on aika kaavamainen.

Mutta en täysin ymmärrä miksi siedän elokuvaa. Siihen vaikuttavat rutinoituneet näyttelijät ja ohjaaja, mutta muuten leffassa ei ole varsinaisesti mitään hyvää. En silti voi rutata sitä ilman huonoa omaatuntoa. Leffan tyyli oli kohdallaan ja pääparin charmi taisi purra minuunkin.

Reese Witherspoon ärsyttää paljon vähemmän kuin ruumiittomalta nipottajasuoriutujalta odottaisi, ja Mark Ruffalon karju olemus tuo vaihtelua romkomien tavanomaisesti tylsiin miehiin. Sivuhahmoista ei saada irti niin paljon kuin pitäisi. Särmää tuo vain Jon ”Dynamiitti Napoleon” Heder rentona rajatietoeksperttinä.

Witherspoonin ja Ruffalon välillä ei ole juuri lainkaan kemiaa. Parin suhde on niin kaukana seksuaalisesta kuin on mahdollista. Hollywoodin romansseissahan ei ole ollut seksiä enää aikoihin, eikä pari tässä leffassa voi edes koskettaa. Olisi nyt jotain värinää pitänyt silti saada aikaan.

Teksti: Jaakko Stenros / Nöjesguiden

Ohjaus Mark Waters
Pääosissa Reese Witherspoon, Mark Ruffalo