Uusimmat

Kaikki uusiksi: Uinu, uinu lemmikkini -kauhuklassikosta tehdään uusi versio

03.02.2011 09:30 Muropaketin toimitus

Hollywoodin kierrätysvimmalle ei näy loppua. Tuorein esimerkki tästä on Paramountin ilmoitus, jonka mukaan studio aikoo tehdä uuden Uinu, uinu lemmikkini -elokuvan. Alkuperäinen ilmestyi vuonna 1989, eli toki uusi sukupolvi omaa eläinkauhuilua jo kaipaakin.

Los Angeles Timesin mukaan John Cusackin tähdittämän 1408:n käsikirjoittaja Matthew Greenberg on aikeissa muokata Stephen Kingin romaanin uudelleen valkokankaalle sopivaan muotoon. Ohjaajasta ei ole vielä tietoa, mutta lehden tietojen mukaan studio haluaa mukaan ”ison luokan nimen”. Dome.fi:n uutistoimituksessa odotetaan jo kauhulla, mikä teinirockpumppu pestataan coveroimaan Ramonesin hittikappaletta…

Uinu, uinu lemmikkini ei ole ainoa kauhun mestarin valkokangaskiinnitys lähivuosina. Stephen Kingin teokset ovat pitkästä aikaa Hollywoodin mielenkiinnon kohteena. Dark Towerin ja The Standin filmatisointien tuotantoja ollaan käynnistämässä, minkä ohella huhut kertovat Firestarterin ja Maximum Overdriven uusioversioista…

Muropaketin uusimmat