Kolmas Sherlock Holmes -elokuva vihdoin tekeillä – Guy Ritchie pois ohjaajan paikalta, tilalle Rocketman-ohjaaja

12.07.2019 08:03 | Muropaketin toimitus

Robert Downey Jr ja Jude Law palaavat Sherlockin ja Watsonin rooleihin myös kolmannessa Sherlock Holmes -elokuvassa.

Guy Ritchien vuosina 2009 ja 2011 ohjaamat Sherlock Holmes -elokuvat saavat vihdoin jatkoa kolmannen elokuvan muodossa. Ohjaaja kuitenkin vaihtuu, sillä Ritchien korvaa Rocketman-ohjaaja Dexter Fletcher, kertoo Variety.

Iron Manissa tiiviisti kiinni ollut Robert Downey Jr on nyt vapautunut tekemään myös muita kuin Marvel-elokuvia ja palaa Sherlockin rooliin. Myös Jude Law’n kerrotaan olevan palaamassa Watsonin rooliin.

Chris Brancaton käsikirjoittama Sherlock Holmes 3 tähyää ensi-iltaa joululle 2021. Alun perin studio toivoi elokuvan valmistuvan jo vuotta aiemmin, mutta joutui lykkäämään julkaisua seuraavaan vuoteen.