Merijalkaväen mies
Yhdysvaltojen ensimmäinen Persianlahden sota näyttäytyy räävittömänä Anthony Swoffordin omaelämäkerrassa, joka on lähtökohta Sam Mendesin (American Beauty) uudelle elokuvalle. Sodan laajempi kulku ja siihen liittyvät poliittiset kysymykset jäävät taka-alalle, kun leffan seuraa tapahtumia yhden rivimiehen näkökulmasta. Keskiöön nousee armeijan älyttömien käytäntöjen muuttuminen arkisiksi.
Swoffordia (Jake Gyllenhaal) seurataan koulutusjaksosta kotipuolessa Saudi-Arabian erämaassa odotteluun ja lopulta muutaman päivän kestäneeseen sotaan. Pääpaino on kuitenkin aavikolla kykiskelyssä, eli ulosteiden polttamisessa, kaasunaamarijalkapallossa ja kirjeitse lemput antaneiden ex-tyttöystävien kuvien ripustamisessa ”häpeäseinälle”. Vietnam-elokuvien eetos oli, että sota on kauheaa, koska ”meidän pojilla” on siellä kurjaa. Uudempien sotaelokuvien sanoma tuntuu olevan, että moderni sodankäynti on absurdia jopa sodankäynnin kontekstissa.
Hupaisaksi heittäytyessään Merijalkaväen mies on kelpo viihdettä. Paikoitellen tavoiteltu syvällisyys sen sijaan uppoaa omaan moraaliseen ylenkatseeseensa. Erikseen täytyy mainita myös Mendesille tyypillisen vahvat kuvat. Palavista öljylähteistä ja mustuneen hiekan läpi marssivasta joukosta syntyy huikeita asetelmia.
Merijalkaväen miehessä ei ole himppuakaan hienovaraisuutta. Se on paitsi sodan vastainen, myös armeijan vastainen. Näkökulma on yllättävä amerikkalaisessa elokuvassa, sillä sikäläisessä poliittisessa keskustelussa pasifistienkaan ei sovi arvostella sotilaita – se kun laskisi joukkojen moraalia. Toisaalta, solttupojat katsovat leffassa Kauriinmetsästäjä ja Ilmestyskirja Nyt -elokuvia, joten varmasti tämänkin leffan voi katsoa ihan inttikomediana.
Teksti: Jaakko Stenros / Nöjesguiden
Merijalkaväen mies (Jarhead)
USA 2005. Ohjaus Sam Mendes, käsikirjoitus William Broyles Jr. pohjautuen Anthony Swoffordin romaaniin, pääosissa Jake Gyllenhaal, Jamie Foxx, Peter Sarsgaard ja Chris Cooper.
125 min. K15
