Uusimmat

Miltä näyttää Johnny Deppin uuden elokuvan traileri ja juliste?

05.03.2009 10:48 Muropaketin toimitus

Pahoittelemme, tällä kertaa Johnny Deppiä ei nähdä rommiin mieltyneenä merirosvona tai Tim Burtonin goottisatujen hupsuttelijana. Deppin seuraava elokuva on Michael Mannin ohjaama Public Enemies, jossa hän esittää pankkeja ryöstelevää gangsteri John Dillingeriä 1930-luvun Amerikassa.

Public Enemies pohjautuu Bryan Burroughin kirjaan ”Public Enemies: America’s Greatest Crime Wave and the Birth of the FBI, 1933-34”. Kirjan tavoin elokuva keskittyy Dillingerin ja FBI:n väliseen taisteluun.

Johnny Deppin vastanäyttelijänä nähdään mm. Christian Bale, joka on tunnettu parhaiten Christopher Nolanin Batman-elokuvien nimisankarina. Elokuvan muita tähtiä ovat mm. tuoreesta Watchmen-elokuvasta tuttu Billy Crudup, Lost In Translationin Giovanni Ribisi ja 90-luvun paha poika Stephen Dorff.

Public Enemiesin ensi-iltaa ei ole Suomen osalta vielä paljastettu, mutta muihin pohjoismaihin elokuva saapuu heinäkuun loppupuolella. Eli eiköhän ensi kesän aikana Depp-faneilla ole taas yksi syy lisää marssia elokuvateattereihin…