Uusimmat

”Painajainen”: Charlize Theron avautui Mad Max: Fury Roadin tekemisestä

04.04.2016 09:26 Tatu Junni

Mad Max: Fury Road on yksi vuosikymmenen kehutuimmista elokuvista. Sen tekeminen vaati kuitenkin verta, hikeä ja kyyneleitä.

Furiosan roolissa nähdyn Charlize Theronin mukaan hänen ja Max Rockatanskya esittävän Tom Hardyn välillä oli ”jännitteitä”.

Toisin sanoen näyttelijät eivät meinanneet tulla lainkaan juttuun keskenään George Millerin ohjaaman elokuvan kuvauksissa.

”Ehkä elokuvasta tuli niin hyvä, koska jouduimme painimaan niin paljon keskenämme ja samalla tavalla painivat myös roolihahmomme”, Theron pohdiskeli The Wall Street Journalin haastattelussa.

”Jos olisimme olleet ylimmät ystävykset, elokuva olisi voinut ollut kymmenen kertaa huonompi”.

Vaikka näyttelijät eivät tulleet toimeen keskenään, he osasivat kuitenkin kunnioittaa toisiaan.

Aikaisemmassa, Esquire-lehdelle antamassaan haastattelussa Charlize Theron kertoi Tom Hardyn jättäneen hänelle lapun kuvausten jälkeen. ”Siinä luki ’Olet täysi painajainen, MUTTA myös vitun mahtava. Jään tavallaan kaipaamaan sinua. Rakkaudella, Tommy'”.

”Ajoimme toisemme hulluiksi, mutta arvostamme kuitenkin toisiamme”, Theron muisteli.

Seuraavan kerran Charlize Theronin voi nähdä valkokankaalla Metsästäjä ja talvinen taistelu -elokuvassa, joka saapuu teattereihin parin viikon päästä. Tom Hardyn seuraava elokuva on tällä tietoa ensi vuonna ilmestyvä Dunkirk.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat