Uusimmat

Rakastettu elokuvateatteri Maxim jatkaa sittenkin toimintaansa – mutta missä muodossa?

09.12.2014 08:20 Muropaketin toimitus

Maxim

Uutisoimme pari viikkoa sitten Helsingin Kluuvikadun perinteikkään Maxim-elokuvateatterin sulkevan ovensa ensi keväänä vuokrasopimuksen päättymisen vuoksi.

Ilmeisesti tilanne ei kuitenkaan ole ihan niin synkkä kuin mitä aluksi luultiin, sillä tänä aamuna sähköpostiin putkahti seuraava tiedote:

”Ilmarinen ja Kämp Group ovat sopineet uuden lifestyle-hotellin rakentamisesta Helsingin keskustaan Kluuvikadulle. Uusi hotelli palvelee Helsingin ydinkeskustassa elämyksellisyyttä hakevia hotellivieraita, joiden osuus matkailijoista on edelleen kasvussa.  Hotelli rakennetaan kiinteistöön, jossa on toiminut perinteikäs elokuvateatteri Maxim.  Muutoksen yhteydessä Maxim 2 säilytetään ja elokuvateatteritoiminta salissa jatkuu edelleen.

− Olemme erittäin tyytyväisiä löydettyämme vuokralaiseksi uuden yhteistyökumppanin, joka on valmis merkittävästi panostamaan Maximin tulevaisuuteen. Näin Maximissa voidaan myös jatkossa tarjota korkeatasoisia elokuvia vaativallekin yleisölle, sanoo Ilmarisen listaamattomista sijoituksista vastaava johtaja Esko Torsti.

Uuden lifestyle-hotellin nimeksi tulee GLO Maxim ja se liitetään osaksi Kämp Groupin GLO-ketjua. Hankkeen toteutumisen edellytyksenä on, että tarvittavat rakennus- ja muut viranomaisluvat suunnitelmille hyväksytään. Tavoitteena on, että hotellin rakennustyöt alkaisivat vuonna 2015, ja uuden hotellin avajaiset olisivat syksyllä 2016. Uuden hotellin huonekapasiteetti on yli 70 huonetta.”

Valtaosa Ilmarisen ja Kämp Group Oy:n tiedotteesta keskittyy hotellipuoleen. Maxim 2:a koskevia suunnitelmia ei selvästikään haluta vielä tässä vaiheessa paljastaa.

Olemme varovaisen toiveikkaita, mutta varsinaisiin ilonkiljahduksiin ei vielä uskalla intoutua. ”Olemme erittäin tyytyväisiä löydettyämme vuokralaiseksi uuden yhteistyökumppanin, joka on valmis merkittävästi panostamaan Maximin tulevaisuuteen. Näin Maximissa voidaan myös jatkossa tarjota korkeatasoisia elokuvia vaativallekin yleisölle” voi tarkoittaa käytännössä ihan mitä tahansa.

Tähän mennessä Maxim on ollut osa Finnkinoa, mutta ei selvästikään enää toukokuun 2015 jälkeen.

Teksti: Tatu Junni
Kuva: Finnkino