Rautakolmonen

05.10.2005 00:00 | Muropaketin toimitus

Kim Ki-dukin teoksissa Etelä-Korea on rankka paikka asua ja sen kansalaiset hillittyjen ulkokuortensa alla täynnä turhautunutta raivoa. Buddhalaisessa temppelissä ja lähiöhuvilan puutarhassa kauneuden haku, rutiinit ja rituaalit edustavat ihmisten yrityksiä pysäyttää ajan kulku. Ki-dukin maailmassa vääjäämätön kuolema, brutaali väkivalta ja pitkä, yksinäinen elämä uhkaavat sivilisaation pintajännitteen alla aina yhtä vahvoina.

Rautakolmosessa Ki-duk ottaa teemasta melkein leppoisan otteen. Nuorimies Tae-suk murtautuu väliaikaisesti tyhjillään oleviin koteihin. Lomille tai työmatkoille poistuneiden omistajien elämään ja arkeen on helppo tutustua. Tae-suk tutkailee heidän tavaroitaan ja valokuviaan varastamatta mitään. Hän hakee vain yösijaa. Vastapalvelukseksi hän tekee korjaustöitä ja pesee pyykit.

Suuressa, autionoloisessa talossa mieheltä jää aluksi huomaamatta pelon takia lähes näkymättömäksi muuttunut nuori kotirouva Sun-hwa. Osuus, jossa he rakastuvat toisiinsa ennen kuin varsinaisesti edes tapaavat on elokuvan hienoimpia.

Nuoripari alkaa kiertää asuntoja yhdessä. Muiden asunnoissa he voivat kokeilla eri yhteiskuntaluokkien ja ikäryhmien elämää. Vaivihkaa Ki-duk ujuttaa mukaan sivilisaatiokritiikkiä. Isäntäperheet vaikuttavat harvoin onnellisilta, mutta parhaiten voivat ne, joiden elämässä on edelleen kauneutta ja perinteitä.

Ki-duk ei aivan kerro, miten Tae-suk menetti tarpeensa omaan persoonallisuuteen ja ryhtyi tarkkailevaksi haamuksi. Pari ei sano toisilleen sanaakaan. Sitä ei parane kyseenalaistaa liikaa: tipahdan temaattisilta kärryiltä, kun Tae-suk elokuvan lopulla alkaa muuttaa itseään kirjaimellisesti näkymättömäksi. Rakkaustarina pitää kiinnostusta yllä loppuun asti. Ki-dukille tyypillisesti loppuratkaisusta on uskomattoman vaikea päättää onko se onnellinen vai järkyttävä.

Teksti: Johanna Koljonen / Nöjesguiden

Rautakolmonen
Ohjaus: Kim Ki-duk. Pääosissa: Lee Seung-yeon, Jae Hee, Kwon Hyuk-ho.