Uusimmat

Robert Pattinsonin valinta Batmaniksi on saanut vahvan hyväksynnän nuorisolta

19.06.2019 13:02 Muropaketin toimitus

Robert Pattinson nähdään Bruce Waynena Matt Reevesin ohjaamassa The Batmanissa vuonna 2021.

Twilight- ja Harry Potter -elokuvien myötä julkisuuteen aikoinaan ponnahtanut Robert Pattinson valittiin uudeksi Batmaniksi Matt Reevesin ohjaamaan, vuonna 2021 julkaistavaan The Batmaniin. Viime metreillä valinta tehtiin Pattinsonin ja Tolkien-tähti Nicholas Houltin välillä.

Monet Twilight-elokuviin nihkeästi suhtautuvista Batman-faneista ovat suhtautuneet ristiriitaisesti myös Pattinsonin valintaan – huolimatta siitä, että näyttelijä on teini-idolirooliensa jälkeen tehnyt laadukkaita rooleja pienemmissä elokuvissa.

Amerikkalainen nuoriso on kuitenkin hyväksynyt näyttelijän valinnan viittasankarin rooliin: The Hollywood Reporterin julkaiseman tutkimuksen mukaan 42 % 18-29-vuotiaista amerikkalaisista pitää Pattinsonia parempana valintana Batmaniksi kuin Houltia. Keski-ikäiset puolestaan olisivat olleet enemmän Houltin valinnan kannalla.

Samassa kyselyssä amerikkalaisilta kysyttiin suosikkeja tähän mennessä Batmania, Jokeria ja Catwomania esittäneistä näyttelijöistä. Parhaaksi Batmaniksi äänestettiin Christian Bale, mutta vain yhden prosenttiyksikön erolla kakkosena tulevaan Michael Keatoniin (39 % vs 38 %). George Clooney, Ben Affleck ja Val Kilmer tulevat perässä lähes tasoissa prosenttiosuuksilla 19 %, 18 % ja perää pitävä Kilmerin 17 %.

Parhaaksi Catwomaniksi äänestettiin Halle Berry 42 %:lla äänistä, mutta tässäkin Michelle Pfeiffer jäi vain yhden prosenttiyksikön päähän. Anne Hathaway sai jäädä viimeiseksi 26 %:lla.

Suosituin Jokeri on puolestaan Heath Ledger peräti 60 %:n ääniosuudella. Jack Nicholson on kuitenkin vain kaksi prosenttiyksikköä Ledgerin jäljessä. 18 % piti myös Jared Leton Jokeria erittäin hyvänä.

Prosenttiosuudet kuvastavat niitä vastaajia, jotka vastasivat “Hyvin myönteinen” kysymykseen “Onko mielipiteesi myönteinen vai kielteinen kyseisen näyttelijän suorituksesta kyseisessä roolissa”. Tämän vuoksi yhteenlaskettu määrä ei ole sata.