Uusimmat

Seuraava James Bond -elokuva vaikeuksissa – Ohjaaja Danny Boyle lähti lätkimään

22.08.2018 09:44 Muropaketin toimitus

Muun muassa Trainspotting-elokuvista tutun ohjaaja Danny Boylen ja studion yhteistyö seuraavan James Bondin tiimoilta kaatui ”taiteellisiin erimielisyyksiin”.

James Bond -elokuvien virallinen Twitter-sivusto julkaisi twiitin, jossa kerrotaan ohjaaja Danny Boylen jättäneen Bond 25 -elokuvan. Asiasta kertoivat twiitin mukaan julkisesti elokuvasarjan tuottajat Michael G. Wilson ja Barbara Broccoli, sekä pääosanesittäjä Daniel Craig.

Syy miksi ohjaaja päätti lähteä lätkimään on se perinteinen ”taiteelliset erimielisyydet”. Kuka Boylen korvaa ei ole tällä hetkellä tiedossa.

Seuraavan Bond-elokuvan kuvausten oli tarkoitus alkavaa joulukuun 3. päivä ja ensi-illan on ilmoitettu olevan 8. marraskuuta vuonna 2019. Tällä hetkellä on epäselvää pitävätkö päivämäärät enää paikkansa ohjaajan feidattua.

Bond 25 -työnimellä kulkevan elokuvan käsikirjoituksesta vastaa ohjaaja Boylen pitkäaikainen yhteistyökumppani John Hodge, ja pääosassa nähdään vielä kerran Daniel Craig. Uusi Bond-elokuva jää hänen viimeiseksi esiintymisekseen agentin roolissa.