Uusimmat

Stephen King ylistää uutta Se-elokuvaa: ”En ollut varautunut, että se olisi näin hyvä”

04.09.2017 20:07 Muropaketin toimitus

Uusi versio kauhutarinasta Se saa ensi-iltansa kuluvalla viikolla. Alkuperäisen tarinan kynäillyt Stephen King on nyt antanut ”siunauksensa” uutukaiselle kehumalla elokuvan maasta taivaisiin.

Stephen King kertoo nähneensä elokuvan jo kahteen kertaan. Hän kertoo videoarvostelussaan, kuinka ei ollut osannut varautua siihen, miten hyvä elokuvasta lopulta tulikaan. Lisäksi hän kehuu Pennywisena nähtävän Bill Skasgårdin suoritusta, sillä nuorella näyttelijällä on ollut suuret saappaat täytettävänään Tim Curryn vuoden 1990 legendaarisen roolisuorituksen jälkeen.

”Toivoni oli korkealla, mutta en ollut varautunut siihen, miten hyvä se todella olikaan. Se on jotain erilaista ja samaan aikaan jotain sellaista, mihin yleisö voi samaistua. He tulevat pitämään hahmoista. Minulle hahmot ovat kaikki kaikessa. Jos pidät hahmoista… jos välität heistä… säikäytykset yleensä toimivat”, King kertoo.

Stephen Kingin videoarvostelun voit kokonaisuudessaan katsoa tästä:

Uuden Se-elokuvan on ohjannut Andrés Muschietti (Mama) ja se saa Suomen ensi-iltansa 8. syyskuuta Yhdysvaltojen tapaan.